Sosiologia valokeilassa: Erik Allardtin muistokirjoitus

Akateemikko Erik Allardt kuoli 25.8.2020 Helsingissä, jossa hän oli syntynyt 9.8.1925. Allardtin elämäntyö on poikkeuksellinen suomalaisessa sosiologiassa. Se sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin yhteiskuntaa koskeva ajattelu ja tieteenteko muovattiin uudelleen. Allardt oli opiskeluvuosistaan lähtien mukana tässä uudistamisessa. Hänen välineinään olivat monipuoliset tutkimusintressit, moniaalle ulottuvat kansainväliset tutkimusverkostot ja laaja kosketuspinta suomalaiseen yhteiskuntaan. Hänen kansainvälinen maineensa oli myös omaa luokkaansa suomalaisten sosiologien keskuudessa.

Allardt oli Marita (o.s. Heikel) ja Arvid Allardtin ainoa lapsi. Molempien vanhempien perhetausta oli akateeminen ja äidinisä, Kreikan kirjallisuuden professori Ivar Heikel toimi myös Helsingin yliopiston rehtorina. Marita-äidin työ kansakoulunopettajana Vallilan ruotsinkielisessä kansakoulussa toi läheisen kosketuksen myös ruotsinkielisen työväenluokan elämään.

Allardt avioitui Sagi Nylanderin kanssa vuonna 1947. Perheeseen syntyi kolme lasta. Perhe oli ja eli mukana kaikilla pitemmillä ulkomaan jaksoilla. Sagin lämmin kiinnostus ihmisiin ja kyky solmia kontakteja oli eduksi myös kaukana kotoa.

Valmistuttuaan valtiotieteellisestä tiedekunnasta Allardt päätyi sosiologian professori Veli Verkon palkattomaksi assistentiksi. Tästä alkoi puolivuosisatainen, eläköitymiseen sosiologian professuurista vuonna 1991 päättynyt ura Helsingin yliopistossa. Virkaan hän astui vuonna 1958, jolloin Suomessa oli neljä sosiologian professuuria.

Allardt väitteli vuonna 1952 avioeroja sääteleviä normijärjestelmiä koskevalla tutkimuksella ja työskenteli ensimmäistä kertaa (1953) Yhdysvalloissa Columbian yliopistossa Rockefeller-säätiön stipendin turvin. Tämä vierailu teki hänestä omien sanojensa mukaan sosiologin. Kiinteiden USA-yhteyksien rinnalla Allardtilla oli koko uransa ajan vilkkaat yhteydet Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan. Klassisen eurooppalaisen sosiologian tuntemus oli Allardtille tärkeää, ja erityisesti Émile Durkheimin työstä tuli teoreettisesti merkityksellistä Allardtin tutkimustyölle.

Kiinnostuksen kohteina politiikan sosiologia, hyvinvointi ja etniset vähemmistöt

Yhdysvalloista Allardt ja hänen työtoverinsa toivat ne teoriat ja menetelmät, joita on totuttu kutsumaan moderniksi sosiologiaksi ja joita 1950- ja 1960-luvuilla sovellettiin nopeasti muuttuvaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Allardt oli pitkään Helsingin yliopiston ainoa sosiologian professori ja kantoi suuren vastuun tutkimuksen lisäksi myös opetuksesta sekä vuonna 1955 perustetun sosiologian laitoksen hallinnosta. Vuonna 1969 hän oli myös valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani.

Säännöllisesti toistuvat kutsut vierailevaksi professoriksi Yhdysvaltojen yliopistoihin tarjosivat vaihtelua viranhoitoon. 1960-luvun jälkipuoliskolla sosiologia oli tavattoman suosittu opinala ja professorin työtaakka valtava. Tutkimukselle avautui uudella tavalla tilaa, kun Allardt valittiin vuonna 1970 Suomen Akatemian vastaperustettuun tutkijaprofessuuriin. Tämän viran ympärille syntyi Vertailevan sosiologian tutkimusryhmä, joka muodosti innostavan tutkimusympäristön monille nuorille tutkijoille ja lukuisille kansainvälisille vieraille. Allardt toimi tutkijaprofessorina vuoteen 1980, tutkimusryhmä jatkoi toimintaansa vielä pitkään.

Allardt oli pitkään Helsingin yliopiston ainoa sosiologian professori.

Allardtin pitkän tutkijauran painopisteitä olivat politiikan sosiologia, hyvinvointitutkimus, etnisten vähemmistöjen tutkimus ja suomalaisen ja skandinaavisen sosiologian historia. Näiden lisäksi laajan tuotannon pitkäkestoisempia harrastuksen kohteita ovat erityisesti uran alkuvaiheessa muun muassa sosiologian teoreettiset ja metodiset perusteet ja myöhemmin tiede- ja tutkimuspolitiikka. Keskeisiä monografioita ovat Yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine (1964), Hyvinvoinnin ulottuvuuksia (1976) ja Vähemmistö, kieli ja yhteiskunta: suomenruotsalaiset vertailevasta näkökulmasta (1981, yhdessä Christian Starckin kanssa). Allardtin tekstejä on käännetty lukuisille eurooppalaisille kielille ja japaniksi.

Yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine -teoksessa tarkastellaan yhteiskuntaa suhteessa työnjaon kehittyneisyyteen ja yhdenmukaisuuden paineen voimaan. Teorian avulla Allardt kokoaa, tiivistää ja tulkitsee erilaisia tuloksia koskien esimerkiksi yksilön vieraantumista, yhteiskuntien massoittumista, kommunismia, uskontoa ja isänmaallisuutta. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia on pohjoismainen vertaileva tutkimus, jonka hyvinvoinnin osatekijöiden erottelu: having (elintaso) – loving (yhteisyyssuhteet) – being (itsensä toteuttaminen) on yhä edelleen elävä. Vähemmistö, kieli ja yhteiskunta -teoksessa Allardt kirjoittaa ”uudesta etnisyydestä”, jonka osatekijä on mm. vähemmistöjen itsensä tekemien luokittelujen kasvava merkitys.

Politiikan sosiologialle keskeinen miljöö oli International Sociological Association (ISA) ja International Political Science Association (IPSA) -järjestöjen yhteinen tutkimuskomitea. Tärkeä kollega tässä piirissä oli Stein Rokkan, jonka kanssa Allardt toimitti teoksen Mass politics (1970). Näissä yhteyksissä ilmestyivät monet poliittista radikalismia ja sen syntyperustaa koskevat artikkelit, jotka olivat keskeinen Allardtin kansainvälisen maineen perusta.

Akateemikon monet roolit

Allardt ohjasi lukuisia väitöskirjoja, toimi vastaväittäjänä yli neljäkymmentä kertaa ja asiantuntijana noin kahdeksassakymmenessä virantäytössä. Tätäkin kautta syntyi pitkäkestoinen vaikutus suomalaiseen ja pohjoismaiseen sosiologiaan. Allardt osallistui myös useisiin pohjoismaisen sosiologian tieteenala-arviointeihin.

Opettajana Allardtia on muisteltu sekä suggestiivisena luennoitsijana että kannustavana ohjaajana, joka paneutui käsikirjoituksiin ja kommentoi niitä työtä edistävällä tavalla. Vuonna 1985 ilmestynyt Sosiologia I oli kymmenisen vuotta HY:n valtiotieteellisen tiedekunnan valintakoekirjana, jota lukemalla tuhannet tiedekuntaan hakeneet perehtyivät sosiologian perusteisiin. Tämän teoksen edeltäviä, yhdessä Yrjö Littusen kanssa kirjoitettuja laitoksia käytettiin sosiologian perusoppikirjana kaikissa pohjoismaissa.

Sosiologialla ja Allardtilla oli kysyntää myös yliopistoyhteisöjen ulkopuolella. Hän on ollut jäsenenä useissa valtion komiteoissa, erityisesti koulutus- ja tiedepolitiikan saralla, lukemattomissa toimitus- ja neuvottelukunnissa, muutamassa hallintoneuvostossa, esitelmöinyt erilaisten järjestöjen tilaisuuksissa ja esiintynyt Professorrundan-tv-ohjelmassa. Tärkeä yliopiston ulkopuolinen intellektuaalinen ympäristö oli Nya Argus -lehden toimitus, jonka jäsen Allardt oli vuosina 1958–1990.

Sosiologialla ja Allardtilla oli kysyntää myös yliopistoyhteisöjen ulkopuolella.

Vuonna 1986 Allardtin ura sai uuden suunnan, kun hänet valittiin Suomen Akatemian tieteen keskustoimikunnan puheenjohtajaksi eli akatemian johtajaksi, josta hän jäi eläkkeelle 1991. Aika oli tieteelle suotuisa ja johtaja arvostettu ja pidetty. Eläkkeelle jäätyään Allardt toimi vielä Åbo Akademin kanslerina vuosina 1992–1993.

Allardtilla oli lukuisia kunniajäsenyyksiä tieteellisissä seuroissa ja akatemioissa ja hänet on vihitty kunniatohtoriksi mm. Tukholman, Uppsalan, Bergenin ja Kööpenhaminan yliopistoissa. Uusimuotoisen Suomen Akatemian 25-vuotisjuhlissa vuonna 1995 hän sai akateemikon arvonimen.

Akateemikko oli myös ehta stadin kundi, joka tunsi elävää kiinnostusta jalkapalloon, elokuviin ja muihin populaarikulttuurin muotoihin, mikä oli vähemmän odotuksenmukaista useimpien saman ikäpolven professorien keskuudessa.

Kun aidot eläkevuodet vihdoin 2000-luvulla koittivat, merkittävä asia Allardtin elämässä oli, että hän saattoi hoivata parantumattomasti sairastunutta Sagia aina tämän kuolemaan (2012) asti.

 

*** 

Kuvat: bannerikuva Toa Heftiba (Unsplash). Tekstin yhteydessä oleva kuva on saatu käyttöön Monica Allardtilta.

Kirjoittaja

Untitled design(1)

Aino Sinnemäki

Aino Sinnemäki on eläkkeellä oleva sosiologian yliopisto-opettaja.

Lue seuraavaksi

Avainsanat: sosiologia sosiologia valokeilassa

– 8.9.2020