Move-testi kasaa lapsille vastuuta  omasta liikkumisestaan – ja ohittaa koulujen vertailukulttuurin, jossa urheilusuorituksilla on väliä

Move-testi asettaa omista kehoistaan ja niiden kyvyistä joskus hyvin epävarmat lapset ja nuoret kaikkien katsottaviksi. On absurdia ajatella, että oppilaat eivät vertailisi Move-testin tuloksia keskenään ja että lapselle tai nuorelle ensisijainen asia olisi oma testitulos, kirjoittavat Lotta Haikkola ja Marja Peltola.

Move-testi on kehitetty keräämään tietoa koululaisten fyysisestä toimintakyvystä. Testi tehdään 5.- ja 8.-luokkalaisille. Tänä syksynä Move on ollut uutisissa surullisen kuolemantapauksen vuoksi. Kuten Tiina Kujala ja Laura Rantavuori kirjoittavat HS:n vieraskynäkirjoituksessaan, testi pitää kuitenkin kyseenalaistaa kokonaisuudessaan. Kenen testi olettaa olevan vastuussa lapsen liikkumisesta? Keihin oppilaat vertaavat tuloksiaan, ja kuinka testin kokevat lapset ja nuoret, joiden fyysisessä toimintakyvyssä on rajoitteita? Esimerkiksi nämä kysymykset kiinnostavat lapsuuden ja nuoruuden tutkijoita.

Syksyn uutisoinnissa Moven sisältö on tullut selväksi. Lapset heittävät palloa, punnertavat, taivuttavat eteenpäin ja juoksevat viivalta toiselle. Toisin kuin muu koululiikunta, se ei tutustuta urheilulajeihin, kasvata taitoja tai kata osaa päivittäisestä liikuntasuosituksesta. Move ei myöskään ole koe, joka vaikuttaa arvosanaan. Sen sijaan se on palautejärjestelmä, joka tähtää käyttäytymisen muutokseen. Move ei ole opettajan väline arvioida lasta, vaan lapsen väline arvioida itseään.

Palaute tehdään nykykoulun ajatusmaailman mukaan itsearviointina. Oppilas kirjaa omat tuloksensa lappuun, vertaa niitä samalla lapulla oleviin raja-arvoihin ja ruksii sitten itselleen arvion suorituksesta. Ruksittavina on hymiöitä. Tuloksensa mukaan saa joko riemukkaan naaman, iloisen naaman tai neutraalin naaman.

Tulokset kirjataan myös osaan, joka leikataan irti ja viedä kotiin. Naamoista ja tuloslapuista lapsi ja hänen perheensä saavat tietoa lapsen fyysisestä toimintakyvystä.

Jos lapussa on paljon neutraaleja naamoja tai pisteet ovat alhaiset, lapsen ja perheen on määrä motivoitua lisäämään liikuntaa.

Mikä lapsia ja nuoria liikuttaa?

Minkälainen kuva lapsesta ja nuoresta testin taustalla vaikuttaa? Entä mitä vaikutusta tällä ihmiskäsityksellä on lasten ja nuorten elämään?

Testin teoreettisena taustana näyttäisi olevan jonkinlainen sekoitus yksilöllistettyä lääketiedettä ja tuuppauspolitiikaa. Erotukseksi perinteikkäästä kansanvalistuksesta, joka tarjoaa kaikille samat suositukset, yksilöllistetyn lääketieteen ajatus on, että tiedon pitää olla yksilöllistä. Ajattelun mukaan henkilökohtainen tieto omasta geeniperimästä tai omista heikoista kohdista saa ihmisen muuttamaan elämäntapojaan. Tuuppauspolitiikassa kansalaisia ja työntekijöitä taas ohjataan tuuppaamalla heitä lempeästi kohti yhteiskunnan tai yrityksen kannalta parempia valintoja.

Tulokset yksilöllistetyn lääketieteen toimivuudesta käyttäytymisen muutoksessa ovat vähintäänkin epäselviä. Lapsuuden ja nuoruuden tutkija ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kiinnostunut vaikuttavuudesta, vaan kysyy, onko viides- tai edes kahdeksasluokkalainen vastuussa omasta liikkumisestaan ja fyysisestä toimintakyvystään. Moven tavoite on kannustaa omatoimiseen fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen. Mutta onko viides- tai edes kahdeksasluokkalainen vastuussa omasta liikkumisestaan ja fyysisestä toimintakyvystään?

Toki lapset ja nuoret liikkuvat itsekseen. Vuoden 2013 vapaa-aikatutkimuksen mukaan nuorten suosimia lajeja ovat lenkkeily, kuntosali, pyöräily, kävely ja salibandy/sähly, vuoden 2016 vastaavassa selvityksessä pyöräily, kävely ja ulkoilu, jalkapallo, uinti ja trampoliini. Toisaalta lähes puolet harrastaa seuraliikuntaa.

Nuoria liikuttaa siis arki tai ryhmä. Myös Move markkinoi tällaisia arjen liikuntamuotoja, mutta on epäselvää, miten huono tulos pallonheitossa muuntuu vaikkapa kävelylenkeiksi. Kannustaako lasta ja nuorta liikkumaan oma motivaatio, jota saadaan ruokittua kuntotestin avulla? Vai liikuttavatko lasta pikemminkin vanhemmat, kaverit, koulu tai tarjolla olevat mahdollisuudet?

Liikuntamotivaatioon ja -mahdollisuuksiin vaikuttavat myös perheen taloudellinen asema ja elämäntilanteeseen liittyvät asiat. Testi ei tarjoa perheelle seuraa kävelyretkelle, rahaa lapsen jalkapalloharrastuksen järjestämiseen tai päihde- tai mielenterveyspalveluita. Move ei tee urheilupaikoista tai harrastuksista syrjimättömiä. Se antaa vain tiedon siitä, mitä ominaisuuksia lapsen tai nuoren kannattaisi kehittää

Yksilöllisten valintojen korostaminen on aikamme keskeisin poliittinen projekti. Yksilön käyttäytyminen ymmärretään pelkästään yksilöllisten valintojen tulokseksi. Yksilön vastuun korostamista on kritisoitu, mutta Move-testistä käydyssä keskustelussa ei näytä heränneen huolta siitä, että laajamittainen viides- ja kahdeksasluokkalaisten testaus kaataa lisää vastuuta lapsille itselleen.

Kehen lapsi vertaa itseään?

Moven lapsi on sosiaalisista suhteistaan irrotettu yksilö, joka vertailee itseään itseensä. Move olettaa, että tieto omista kehollisista heikkouksista ohjaa oppilaan tarkkailemaan itseään ja muuttamaan käyttäytymistään apuvälineinä hymynaamat ja kirjailija Juha Vuorisen muotoilemat kannustuslauseet.

Lapsi ja nuoria tutkineet kuitenkin tietävät, että kaverit ja sosiaalinen yhteisö ovat lapsille ja nuorille tärkeintä. Lasta kiinnostaa, mitä muut hänestä ajattelevat ja mikä on hänen asemansa koulun monimutkaisissa sosiaalisissa verkostoissa. On absurdia ajatella, että oppilaat eivät vertailisi tuloksia keskenään ja että lapselle tai nuorelle ensisijaista olisi oma tulos.

Niin sanottu virallinen koulu, johon esimerkiksi Tuula Gordon, Elina Lahelma ja Janet Holland (2000) lukevat opetussuunnitelmat, säännöt, arvioinnit, pedagogiset tavoitteet ja näiden ympärille rakentuvan vuorovaikutuksen, ei tuloksia ehkä vertaile. Epävirallisen koulun verkostoissa ja hierarkioissa tieto toisten tuloksista ja siitä, kuka on paras ja kuka huono, levinnee hetkessä. Tulos on siis hyvä tai huono suhteessa sekä hymynaamoihin että muiden tuloksiin. Pahimmillaan Move johtaa siihen, että lapsi kokee olevansa huono sekä omissa että elämänsä keskeisimmän yhteisön silmissä.

Urheilullisuus ja liikunnassa menestyminen asettavat poikia vertaissuhteissaan hierarkkiseen järjestykseen.

Epävirallisessa koulussa eli oppilaiden välisissä hierarkioissa, kulttuureissa ja vuorovaikutuksessa ”tavallisuus” on lukuisien tutkimusten mukaan suomalaisessa koulussa hämmentävän voimakas normi, eikä joukosta halua erottua kukaan. Virallisen koulun toiveista huolimatta epävirallisessa koulussa akateeminen menestys ei useinkaan tuo suosiota. Esimerkiksi poikatutkimuksessa on käynyt selväksi, että urheilullisuus ja liikunnassa menestyminen ovat mittareita, jotka asettavat poikia vertaissuhteissaan hierarkkiseen järjestykseen. Huono kunto, “vääränlainen”, epäurheilullinen keho ja kiinnostus feminiinisiksi miellettyjä urheilulajeja kohtaan asettavat pojan epäedulliseen ja riskialttiiseen asemaan sekä koulun arjen että maskuliinisuuden hierarkioiden tikkailla.

Tiina Kujala ja Laura Rantavuori kirjoittavat, että koulun liikunnan opetukselle keskeistä on ”kiinnittää huomiota työskentelymuotoihin, joissa kukaan oppilas ei tahtomattaan joudu yksin muiden katseiden kohteeksi”. Move asettaa epävirallisen koulun hierarkian ja omista kehoistaan ja niiden kyvyistä joskus hyvin epävarmat lapset ja nuoret kaikkien katsottaviksi. Sporttisille ja itsevarmoille lapsille ja nuorille tämä katse on varmasti ystävällinen ja tsemppaava. Parhaassa tapauksessa se on sitä koko koululuokalle. Osalle se voi myös olla kiusallinen, vihamielinen tai haavoittava.

Virallinen koulu on arviointia ja vertailua, eikä kaikki kilpailullisuus ole aina pahasta – etenkin, kun elämme yhä kilpailullisemmassa yhteiskunnassa, halutaanpa sitä tai ei. Silti Moven taustaoletukset yksilöllisestä ja koulun yhteisöstä irrotetusta lapsesta herättävät kummastusta.

Millainen keho Movessa liikkuu?

Kaikkien lasten kehot eivät täytä fyysisiä tai lääketieteellisiä normeja. Fyysisen toimintakyvyn puutteet eivät johdu aina liikunnan puutteesta tai liiallisesta ruutuajasta. Lapsella voi olla liikuntavamma, cp-vamma, näkö- tai kuulovamma tai oireita, jotka eivät välttämättä näy ulospäin: karkea- ja hienomotoriikan ongelmia, vaikeuksia koordinaatiossa tai tasapainossa tai autismin kirjon oireita. Kehojen kyvyt eivät ylipäätään ole verrannollisia toisiinsa.

Tällaisissa tapauksissa lapsi on voinut saada ongelmiin lääkärin määräämää toimintaterapiaa. Perheet ja terapeutit ovat saattaneet työskennellä sen eteen, että lapselle löydetään mieluisa liikuntalaji, jonka parissa hän voi turvallisesti kehittää fyysistä toimintakykyään. Move-testissä nämä samat lapset saavat neutraalein naamoin varmistuksen sille, minkä jo itse tietävät: he ovat huonoja liikkumaan, ja heidän fyysinen toimintakykynsä on heikkoa. Pahimmassa tapauksessa tieto tekee tyhjäksi perheen vuosien työn.

Liikunta voi tarjota suurta iloa, ja se pitää meidät hyvinvoivina ja kyvykkäinä. Terveyspolitiikan painopisteen siirtäminen yksilön – Movessa lapsen – sisäiselle motivaatiolle tuskin on kestävää. Altistaminen vertailulle ja epävirallisen koulun katseelle ei myöskään kannusta lasta liikkumaan.

*****************************

Tekstiä on editoitu kello 15.30 ja poistettu linkki toiseen hankkeseen