Mielenterveysvlogit tarjoavat monelle nuorelle vertaistukea ja toivoa

Moni suosittu vloggaaja on kertonut viime vuosina mielenterveysongelmistaan, ja aiheesta vloggataan nyt avoimesti. Vlogikulttuuri voi tarjota nuorille paikan, jossa kertoa kokemuksistaan ja tulla nähdyksi. Nuorten ei kuitenkaan voi odottaa ratkaisevan sen avulla itse ongelmiaan ilman turvallisten aikuisten ja yhteiskunnan rakenteiden tukea.

 

Tämän jutun voi kuunnella myös äänikirjana (kesto 11:00).

Mielenterveyteen liittyvistä ongelmista on vaiettu pitkään, mutta nyt toisilleen tuntemattomat nuoret keskustelevat niihin liittyvistä teemoista omaehtoisesti esimerkiksi YouTubessa. Pro gradussani olen pyrkinyt tekemään näkyvämmäksi videobloggaamiseen eli vloggaamiseen liittyviä mielenterveysaiheisia keskusteluja.

Tubettamista vai vloggaamista?

Tubettaminen on pienehkölle mutta kasvavalle määrälle ihmisiä ammatti ja suuremman globaalin massan omaksuma katseluharrastus. Vloggaaminen on usein tubettamista, mutta tubettaminen ei aina ole vloggaamista. Pohtia voi sitä, onko tubettamista vain säännöllinen, aktiivinen, ehkä tavoitteellinenkin toiminta vaiko myös yksittäisen videon lataaminen YouTubeen.

Tubettamisen ja videobloggaamisen välisiä eroavaisuuksia on hankalaa käsitteellistää. Esimerkiksi Karoliina Talvitie-Lambergin mukaan tubettamista voisi kuvailla monipuoliseksi ja leikilliseksi toiminnaksi ja sisällöksi. Miellän vloggaamisen tubettamisen tarkemmaksi alakategoriaksi.

Vlogissa tekijä kuvaa elämäänsä kameralla ja kameralle. Sisällöt luovat kokemuksen helposti samaistuttavista, tunteita sanoittavista ihmisistä. Vloggaaminen on yhteyttä yhteisöön sekä yhteiskuntaan. Se on moniosainen ideointi-, käsikirjoitus-, kuvaus-, editointi- ja alustanhallintaprosessi.

Tubettamisen suosio on kasvanut erityisesti vuoden 2018 aikana. Suomalaisten tubettajien joukko on monisukupolvinen sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan moninainen. Suosittuja tällä hetkellä ovat esimerkiksi Roni Back ja Mmiisas sekä kansainvälisesti esimerkiksi Hydraulic Press Channel.

Näen, että niin sanotut mielenterveys- ja päihdevlogit ovat erillinen ilmiönsä. Tubettajien kanssa tehdään yhteistyövideoita, joilla käsitellään myös mielenterveyspalveluita ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä. Esimerkkinä näistä on muun muassa palkittu, eri tahojen yhteistyössä organisoima Sekasin-kampanja. Myös esimerkiksi Joona Hellman ja Mansikkka ovat vloganneet nuorten mielenterveydestä, ja useat muut vloggaajat ovat puhuneet esimerkiksi psykoterapiakäynneistään.


Vertaistukea, keskustelua ja tiedonjakoa

Chareen Snelsonin mukaan vlogikulttuuri on informaatio- ja vuorovaikutusteknologian mahdollistamaa yhteisyyttä. Sille ominaisia piirteitä ovat matala kynnys osallistumiseen ja ilmaisuun, kannustava ilmapiiri, mentorointia muistuttava tiedonjakaminen sekä osallistujien kokemus toiminnan merkityksellisyydestä.

Vlogikulttuurissa käydyt keskustelut saavat alkunsa seuratun vloggaajan sisällöistä. Henkilökohtaisten videoiden ympärille muodostuu tila, jossa vloggaajan seuraajat kommentoivat sisältöjä ja myös toisten samaan yleisöön kuuluvien vertaistensa kommentoimia kokemuksia, jotka näkyvät julkisina tekstikommentteina. Mielenterveysvlogit kannustavat vuorovaikutukseen, joskin vloggaajalla on valta hallinnoida kaikkia kommentteja sekä tietysti päättää, mitä puolia itsestään hän haluaa julkisesti yleisölleen esittää.

Vlogit voi nähdä itseorganisoituneena vertaistuen muotona. John Naslundin mukaan vertaistuellisuus ilmenee muun muassa toivon tarjoamisena, yhteisyyden tunteena, arjen strategioiden vaihtamisena ja tiedottamisena lääkehoidosta ja palveluista. Kuitenkin hän huomauttaa, että mielenterveyskeskustelut voivat supistua selviytymistarinoiden jakamiseksi ja ehkä kapeuttaa ihmisten käsityksiä mielenterveyden häiriöistä.

Tarkastelemissani suomenkielisissä vlogeissa yleisö reagoi vlogeihin monin tavoin. Osallisuuden matalaa kynnystä kuvaavat yksityiskohtaisten, salassa pidettäviksi yleensä tulkittavien asioiden avoin kertominen kommenttikentässä. Ylipäätään itsen peilaaminen muihin samantyyppisiä asioita kokeneisiin näyttäytyy positiivisena. Omakohtaista tietoa esimerkiksi lääkityksestä tai ahdistuneisuuden hallinnasta jaetaan niin vloggaajalta yleisölle, yleisöltä vloggaajalle kuin yleisöltä yleisölle.

Mielenterveysvlogit ovat kuin saari, jolle on osattava navigoida ilman karttoja. Katselutottumukset ohjailevat sitä, mitä sisältöjä YouTube ehdottaa katseltavaksi. YouTuben algoritmi nostaa esiin toisia sisältöjä vahvemmin kuin toisia.

Kaikki vertaistukea kaipaavat eivät pääse tasapuolisesti osallisiksi kannustavasta ilmapiiristä.

Suosituksi tekijäksi ei tulla yhdessä yössä, vaan se vaatii laadukkaita käsikirjoitettuja videoita, persoonallista otetta, satoja työtunteja ja hyvää tuuria. Tästä syystä kaikki vertaistukea kaipaavat eivät pääse tasapuolisesti osallisiksi mentorointityyppisestä vuorovaikutuksesta tai kannustavasta ilmapiiristä.

Videoiden tekeminen on tunnustetuksi tulemista ja näkymistä muille. Vlogit ovat keskustelualustoina arvaamattomia ja harvoin neutraaleja. Kulttuuri ei aseta yleisön jäseniä keskenään tasa-arvoiseen asemaan tai tarjoa nuorisotiedotusmateriaalia. Totuuden kertojan rooli asettuu yleensä videoiden tekijöille. Julkaisut eivät tarjoa hoitosuosituksia, vaan kokemusasiantuntijoiden tarinoita.

Vlogikulttuuri ei juurikaan turvaa yksittäistä sisällöntekijää. Vloggaaja puolestaan ei ole velvoitettu tukemaan tai suojelemaan seuraajiaan, vaikka sitä usein tapahtuukin.

Miten nuoret puhuvat mielenterveydestä vlogikulttuurissa?

Yle Areenan YouTube-kanavalla julkaistut #Sekasin-soittolistan videot toimivat tässä esimerkkinä siitä, millaisia videoita ja kommenttikeskusteluja on syntynyt joidenkin mukana olleiden tubettajien julkaisujen yhteyteen.

Esimerkiksi Pari sanaa masennuksesta: joka viilto vie syvemmälle -videon kommenteissa kritisoidaan siitä tulkittavaa henkilön käsitystä masennuksen oireista ja sairaudesta toipumisesta.

”Ei vaikeasti masentuneella henkilöllä ole todellakaan mitään kiinnostusta lähteä mihinkää seikkailuun.”

Vain hullut pysyvät järjissään -vlogissa keskustelut keskittyvät käsitteiden ja termien tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen. Kommenteissa pohditaan, kuka saa puhua mielenterveysongelmista ja millä tavalla.

”Harvoin oon kuullu näin paikkansapitävää ja asiallista asiaa -- ihmiseltä jolla ei löydy mielenterveyspaskoista omakohtaista kokemusta (sinänsä tietty ihan ymmärrettävää sekin jos ei ilmiötä tunne ja tulee puhuneeksi vahingossa vähän mitä sattuu --.)”

”Jos itse puhuisin masennuksestani muille, niin kaikki vaa alkaisi sanomaan että haen huomiota...”

”Ite oon vähän katkera masentuneiden hyysäämisestä. Vaikka masentuneet ehdottomasti ansaitsee tukea ja huolenpitoa, niin about kaikki muut mielenterveysongelmat on vihattuja --”

Tarkastelemissani vlogeissa mielenterveyden määrittelypuhe näyttäytyy oireita, häiriöitä ja hoitoprosesseja kommentoivana ja kyseenalaistavana. Useimmiten keskustelu on myönteistä kannustamista avoimuuteen ja tabujen rikkomiseen. Vlogien kommenttiketjuissa voidaan kuitenkin käydä myös polveilevia keskusteluja siitä, mitä on aito mielenterveyden oireilu, milloin nuori on oikeasti masentunut tai milloin itsetuhoisuus näyttäytyy ”vain” huomion hakemisena.

Vlogien määrittelypuheessa voidaan siis sulkea ulos keskustelusta heidät, jotka on kommenttiensa perusteella todettu väärällä tavalla oireileviksi tai jotka eivät ole käyttäneet käsitteitä oikein. Siten vlogikulttuurissa osittain tullaan vahvistaneeksi yleistä käsitystä mielenterveydellisesti oireilevista nuorista eikä niinkään murreta tuota käsitystä.

Auttavat palvelut vlogikulttuurin silmin

Millainen saari vlogikulttuuri on, ja kuka siellä näkee ja kenet? Kirjailija Veera Salmen Saari-teoksen alussa kuvataan lapsia, joita ei nähdä. Päähenkilöinä olevien lasten ratkaisuna on perustaa oma valtakunta, jossa he näkevät toisensa. Saarelle valitaan lapset, jotka kokevat toivottomuutta, joiden suhde aikuisiin on olematon ja jotka kokevat, ettei tulevaisuus tarjoa heille mitään.

Siksi on koskettavaa ja kiinnostavaa, että nuoret ja toisinaan ala-asteikäiset lapsetkin jakavat sosiaalisessa mediassa – myös vlogien kommenteissa – asioita, joita läheisten aikuisten on hankalaa saada tietoonsa, vaikka nuorilla olisi kova tarve tulla kuulluksi.

Tarkastelemissani vlogikeskusteluissa kommentoidaan palvelujärjestelmää. Joskus nuori ei ole saanut apua tai ei ole tullut ymmärretyksi yrityksistään huolimatta. Joskus saatu hoito on koettu riittämättömäksi.

Toisaalta useissa kommenteissa kerrotaan, kuinka vlogikulttuuri on rohkaissut nuorta puhumaan aikuiselle ja hakeutumaan avun piiriin, tai nuori kertoo saaneensa apua nopeasti ja jonottamatta. Yhteiskuntaa yleisesti tutkielmani aineiston perusteella pidetään suoritus- ja ulkonäkökeskeisenä, itsessään ongelmia aiheuttavana nopeatahtisena systeeminä, joka ei jousta.

Mielenterveysvlogeja ei voi nähdä yksinäisten ja vailla aikuisen tukea olevien lasten ja nuorten harrastuksena. Keskusteluissa on kuitenkin havaittavissa yksinäisyyden ja näkymättömäksi jäämisen kokemuksia.

Olen tulkinnut, että joillekin nuorille vlogikulttuuri ja ihailua herättävät vloggaajat edustavat omaa valtakuntaa, saarta. He kokevat saavansa vlogeista paljon ja voivansa myös kertoa paljon itsestään siinä toivossa, että joku kuuntelisi. Mielenterveysvlogien saarelta on lisäksi mahdollista etsiä tulevaisuuden haaveiden minää ja saada inspiraatiota aiemmat ongelmansa hallintaan saaneilta vloggaajilta.

Sisällä ja ulkona

Vlogikulttuuri ei toimi autuaaksi tekevänä kansalaiskasvattajana mielenterveysongelmista tiedottamisessa. Nuorten ei voi odottaa ratkaisevan sen avulla itse ongelmiaan ilman turvallisten aikuisten ja yhteiskunnan rakenteiden tukea.

Kulttuuri vaatii sisällöntekijöiltä ja -kuluttajilta niin vuorovaikutusteknologian kuin oman tilan hallintaa sekä elämänhallintaa, jo oman turvallisuuden ja yksityisyyden takaamisen takia. YouTubessa toimitaan henkilökohtaisiksi tarkoitettujen Google-tilien varassa. Kommentteina julkaissut sisällöt ovat sekä tilien että YouTuben käytettävissä silloinkin, kun kommentti sisältää vaikkapa tarkkoja tunnisteellisia yksityiskohtia. Toisaalta juuri avoimuus ja yksityiskohtaisuus tekevät vlogeista inhimillisiä ja samaistuttavia, aitoja.

Vlogeissa luodaan yhteisönä yleisempää tulkintaa mielenterveydellisistä haasteista osana nuoruutta.

Vlogeissa muodostetaan kuvaa yksilöiden mielenterveydestä ja luodaan samalla yhteisönä yleisempää tulkintaa mielenterveydellisistä haasteista osana nuoruutta ja yhteiskuntaa. Vlogikulttuuri on nopeatahtinen, rento, joustava, helposti lähestyttävä – ja ennen kaikkea se välittää informaatiota nuorilta nuorille. Mielestäni se osaltaan sanoittaa osallisuutta ja sen puutetta sekä alleviivaa tarvetta tulla kuulluksi luontevilta tuntuvilla alustoilla. Se sanoittaa osallisuutta tavalla, joka on nuorista itsestään lähtöisin ja joka on esitetty heidän omaksi tuntemallaan alustalla heitä itseään ja vertaisiaan varten nuorten omaa kieltä käyttäen.

Lasten ja nuorten vlogiharrastus tiedonhaku- ja jakotarkoituksissa tarjoaakin mielenkiintoisen näkökulman osallisuuskeskusteluun. Ollaanko vlogikulttuurissa kansalaisyhteiskunnan ytimessä vai sen marginaaleissa, ja onko sillä nuorten itsensä mielestä mitään väliä?

***

Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -työhön Saako näitä edes katsoa? : osallisuuden kulttuuri mielenterveysvlogeissa.

***

Kuvat: Unsplash, Pixabay

Kirjoittaja

20180620_061837

Ronja Mäkinen

Kirjoittaja on päätoiminen sosiaalityön opiskelija Jyväskylän yliopistossa.

Lue seuraavaksi

Lähteet

#Sekasin-soittolista

Aamulehti (2019): Mielipiteet: ”Tubettaminen ei ole pelkkää nuorten hömpötystä, moni tekee sitä työkseen melkein kellon ympäri.”

Back, Roni (9.5.2018): https://www.youtube.com/watch?v=WkV_uZfbQpM

Boyd, Danah (2014): It's Complicated: The Social Lives of Networked Teens. New Haven. Conn: Yale University Press.

Karjalainen, Marianna (2017): Videoblogi tekstilajina. Pro gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kieli- ja viestintätieteiden laitos.

Koski, Jussi (5.9.2018): Uudistunut Tubecon oli menestys – lauantai loppuunmyyty

Sekasin-chat

Suomen Mielenterveysseura (2018): https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tarinat/joona-hellman-%E2%80%9Dolin-erilainen%E2%80%9D

Khan, Laeeq (2017:) Social media engagement: What motivates user participation andcon-sumption on YouTube? Computers in Human Behaviour 66. 236-247.

Kukkonen, Laura (2018): Vaikuttajamarkkinointi kehittyy: Some-vaikuttajat ovat uusia julkkiksia ja yhteistyöt pitenevät. Markkinointi & Mainonta. 16.8.2018.

Mäkinen, Ronja (2018): Saako näitä edes katsoa? Osallisuuden kulttuuri mielenterveysvlogeissa. Pro gradu-tutkielma. Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän yliopisto.

Mansikkka (23.7.2018): https://www.youtube.com/watch?v=SoJKFkhQGdU

Mielenterveyden Keskusliitto (2017): http://mtkl.fi/mansikkka-hyvan-mielen-lahettilas-2017/

Mmiisas

Naslund John, S Grande, K Aschbrenner, G Elwyn (2014): Naturally Occurring Peer Support through Social Media: The Experiences of Individuals with Severe Mental Illness Using YouTube.

Naslund, John, K Aschbrenner, L Marsch & S Bartels (2016): The future of mental health care: peer-to-peer support and social media. Epidemiology and Psychiatric Sciences (2016), 25, 113–122. Cambridge University Press. 2016.

Raby Rebecca, Caroline Caron, Sophie Théwissen-LeBlanc, Jessica Prioletta & Claudia Mitchell (2017): Vlogging on YouTube: the online, political engagement of young Canadians advocating for social change. Journal of Youth Studies, 21:4, 495-512.

Salmi, Veera (2017): Saari. Otava.

Snelson Chareen (2015): Vlogging about school on YouTube: An exploratory study. New media & society 2015. Vol. 17(3) 321 –339.

Talvitie-Lamberg Karoliina (2015): Vlogit osallistumisen ja itsensä esittämisen areenoina. Teoksessa Lauha, Heikki (toim.) Verkko nuorten Kokemana ja kertomana. (2015, 32-33.) Helsinki: Verke - Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus.

Talvitie-Lamberg, Karoliina (2014): Confessions in Social Media: Performative, Constrained, Authentic and Participatory Self-Representations in Vlogs. Helsingin yliopisto

Hydraulic Press Channel

Yle (5.12.2018): https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/05/se-kuulee-sittenkin-sekasin-kampanja-loysi-yhteyden-huoneisiinsa

Vlogit.fi sivusto

Avainsanat: mielenterveys nuoret

– 1.2.2019