Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen ei kiinnosta Kiinaa

Vuoden 2016 alussa Kiinassa tuli voimaan uusi laki lähisuhdeväkivallasta. Laki ei kuitenkaan tuonut väkivallan uhreille turvaa, ja parisuhteessa tapahtuva väkivalta nähdään usein normaalina. Kiinassa kansalaisaktivismi on hyvin rajoitettua, mikä vaikeuttaa julkista keskustelua aiheesta.

Tämän jutun voit myös kuunnella äänikirjana, kesto 12:49.

”Mene toiseen sairaalaan, me emme voi hoitaa lähisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia.”

”Tämähän on siis perheen sisäinen asia, koittakaa keskustella, älkää riidelkö, vaimon kuuluu kuunnella miestä.”

”Mielestäni avioeroa haetaan lähisuhdeväkivallan perusteella liian helposti. Menkää kotiin ja tulkaa takaisin kolme kuukauden päästä, jos vielä haluatte erota.”

Lainaukset ovat kiinalaisen asianajotoimiston asiakkaiden kertomuksista, jotka kertovat monien kiinalaisten, erityisesti naisten, elämästä. Sairaala ei ota vastaan lähisuhdeväkivallan uhreja, poliisi vähättelee väkivaltatilannetta ja tuomari patistelee ”koittamaan vielä kerran”.

Vuoden 2016 alussa Kiinassa tuli voimaan kymmenen vuotta valmisteltu laki lähisuhdeväkivallasta. Sitä odotettiin hartaasti ja siltä toivottiin paljon, mutta toisin kävi. Laki ei tuonut lähisuhdeväkivallan uhreille sitä turvaa, mitä uhrit olivat toivoneet ja mitä he olisivat tarvinneet.

Lainsäädäntö ei näe lähisuhdeväkivaltaa ensisijaisesti rikosoikeudellisena asiana, vaan se painottaa enemmänkin sovittelua, keskustelua ja anteeksiantoa. Laissa on määritelty, mitä fyysinen ja psyykkinen lähisuhdeväkivalta on, mutta se jättää esimerkiksi taloudellisen ja seksuaalisen väkivallan kokonaan mainitsematta. Tämän lisäksi laki huomioi ainoastaan miehen ja naisen välisessä avioliitossa tapahtuvan väkivallan, eikä se anna turvaa eronneille, jotka joutuvat entisen puolisonsa väkivallan uhreiksi.

Edistyksellisenä laissa voidaan pitää sitä, että se mahdollistaa lähestymiskiellon määräämisen väkivaltaisesti käyttäytyvälle puolisolle. Toisaalta taas useat tuomioistuinten antamat päätökset osoittavat, ettei lähestymiskieltoa haluta määrätä, koska tällöin väkivallan tekijällä ei olisi paikkaa mihin mennä. Ketä siis halutaan suojella, uhria tekijältä vai tekijää asunnottomuudelta?

Toimin tällä hetkellä Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuslaitoksella sekä oikeustieteellisessä tiedekunnassa ASLA (Actors, Structures and Law) -hankkeessa tohtorikoulutettavana. Tutkimukseni pääpaino on naisten maaoikeuksissa, mutta hyvin usein kohtaan tapauksia, jossa naisten oikeuksien polkemisen taustalla on myös jonkinasteista lähisuhdeväkivaltaa.

Useimmissa tutkimissani tapauksissa naisten oikeuksien toteutumattomuuden taustalla on vaikeaselkoinen vyyhti, jossa lähisuhdeväkivalta sekoittuu yhteisön käytäntöihin. On tärkeää muistaa, ettei lähisuhdeväkivalta ole vain fyysistä, vaan siihen linkittyy usein myös psyykkistä sekä taloudellista väkivaltaa.

Lähisuhdeväkivalta Suomessa

Kuten Kiinassa, myös Suomessa käsitykset ja mielikuvat lähisuhdeväkivallasta ovat uppoutuneet syvälle kulttuuriimme ja ajatusmalleihimme. Yhteistä näyttäisi olevan se, kuinka uhria syyllistetään, jos hän joutuu väkivaltaisen kumppanin uhriksi.

Tämän lisäksi lähisuhdeväkivallan on myös Suomessa pitkään katsottu olevan perheen sisäinen asia. Asiasta on kirjoittanut ja keskustellut paljon mm. Suomen Akatemian Minna Canth -professori Johanna Niemi.

Oikeustieteen emeritaprofessori Kevät Nousiaisen mukaan vasta 1990-luvulla perheväkivallan syyteoikeudellisessa käsittelyssä tapahtui muutos. Kansainvälisen painostuksen myötä kotona tapahtuneet pahoinpitelyt muuttuivat asianomistajarikoksista yleisen syytteen alaisiksi.

Lähisuhdeväkivaltaa ei tunnisteta

Kiinan hallituksen virallisten tilastojen mukaan (All China Women Federation sekä National Bureau of Statistics) arviolta 25 % naisista on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Li Ying, naisten asioihin erikoistunut asianajaja, kuitenkin toteaa karusti, etteivät miehet tai naiset tunnista lähisuhdeväkivaltaa. Kun naisilta on kysytty, lyökö miehesi sinua, 75 % naisista myöntää näin käyneen.

Väkivallan tunnistamattomuus johtuu pitkälti Kiinassa vallitsevasta tasa-arvokäsityksestä, jossa naisen kuuluu totella miestä. Myös miehiin kohdistuu Kiinassa lähisuhdeväkivaltaa, mutta tilastollisesti naiset ovat miehiä useammin uhrin asemassa. Vaikka tilanne on parantunut, ylisukupolvinen lähisuhdeväkivallan kierre on vaikea katkaista, eikä jo opittuja käyttäytymismalleja osata muuttaa.

Olisikin tärkeää, että lähisuhdeväkivallasta puhuttaisiin Kiinassa enemmän ja näin tuotaisiin esiin, mitä lähisuhdeväkivalta on. Se ei ole perheen sisäinen asia tai normaali osa parisuhdetta, vaan yhteiskunnallinen ilmiö, johon pitää puuttua.

Oman työkokemukseni mukaan Kiinassa lähisuhdeväkivallan määrittely on hyvin hankalaa, koska väkivaltainen käytös on ollut ja on edelleen avioliitossa hyväksyttävää ja sitä pidetään usein naisen omana syynä. Kiinassa monet eri tahot mahdollistavat lähisuhdeväkivallan jatkumisen: naiset, miehet, suku, poliisi sekä oikeuslaitos. Xu Xiao kollegoineen esittää, ettei lähisuhdeväkivaltaa tunnisteta, koska sen katsotaan olevan normaali osa parisuhdetta. Naiset hyväksyvät väkivallan, koska he ovat lapsuudessaan sosiaalistuneet kulttuuriin, jossa miehellä on oikeus käyttää parisuhteessa väkivaltaa.

Usein perhe, johon Kiinassa kuuluvat puolisoiden vanhemmat ja sisarukset, haluavat pitää asian perheen sisäisen asiana, ettei suvuille koituisi asiasta häpeää. Näin ollen poliiseja, saati sitten tuomioistuimia ei pienillä perheen sisäisillä asioilla ole haluttu kuormittaa, ja perheet ja suvut ovat keskenään selvitelleet parisuhteessa tapahtuneet väkivaltatapaukset.

Usein poliisi kirjaa väkivaltatilanteen perheen sisäiseksi konfliktiksi.

Ongelmia on myös poliisin asenteissa lähisuhdeväkivaltaa kohtaan. Usein poliisi kirjaa väkivaltatilanteen perheen sisäiseksi konfliktiksi, eikä asia näin etene edes tutkintaan. Poliisi toki käy hälytyksen saatuaan tarkastamassa tilanteen, mutta yleensä kehottaa osapuolia malttiin. Usein käy myös niin, ettei käyntiä edes kirjata. Tämän takia monet lähisuhdeväkivaltatapaukset eivät etene oikeuteen asti. Ei ole tarpeeksi näyttöä väkivallasta ja sen jatkuvuudesta.

Suomessa lähisuhdeväkivallan uhrin asema voi olla hyvinkin hankala, kuten Kiinassakin, mutta hieman eri syistä. Kiinassa väkivallasta vaietaan, koska lähisuhdeväkivaltaa pidetään yleisesti perheen sisäisenä asiana, eikä siihen ole sopivaa puuttua.

Myös Suomessa lähisuhdeväkivallasta vaietaan, eikä asiaa osata tai uskalleta ottaa huomioon esimerkiksi terveydenhuollossa, koulussa tai edes perheen kesken. Liian usein myös eri viranomaisten asenne toistuvaa lähisuhdeväkivaltaa kokevaa uhria kohtaan on ongelmallinen, eikä uhri saa tarvitsemaansa tukea uuvuttavan prosessin läpikäymiseen.

Suurin ero Kiinan ja Suomen välillä on kuitenkin koko yhteisön suhtautuminen naisiin ja heidän oikeuksiinsa. Suomessa lähisuhdeväkivallasta voidaan puhua ja siihen pyritään puuttumaan erilaisin keinoin. Kiinassa puolestaan parisuhteessa tapahtuvaan väkivaltaan ei haluta puuttua – ei perheen sisällä eikä valtion taholta.

Perhetutkijat Yang Hu ja Jacqueline Scott ovat kirjoittaneet siitä, miten naisten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa ei Kiinassa pidetä suurena ongelmana eikä sen ehkäisyyn juuri panosteta. Kiinan pitkät kungfutselaisuuteen nojaavat perinteet vaikuttavat edelleen siihen, kuinka tasa-arvoinen tai epätasa-arvoinen yhteiskuntana on. Vanhempien ja ylempien kunnioittamisen kulttuuri määrittää hyvin voimakkaasti sitä, kuinka naisia Kiinassa kohdellaan.

Uhrin karu arki

Työskennellessäni Kiinassa asianajotoimistossa pääsin tutustumaan erilaisiin lähisuhdeväkivaltatapauksiin ja seuraamaan niitä tuomioistuimissa. Seurasin tapausta, jossa useita vuosia väkivaltaisessa suhteessa elänyt nainen yritti saada itselleen apua uhkaavan tilanteen jälkeen.

Poliisit vähättelivät tilannetta, mutta käskivät rouva Liuta hakeutumaan omatoimisesti läheiseen sairaalaan, jossa hän saisi hoitoa. Usean tunnin odottelun jälkeen rouva Liulle selvisi, ettei sairaalaa oltu rekisteröity vastaanottamaan perheväkivallan uhreja. Lääkärit voisivat hoitaa vammat, mutta eivät kirjoittaa niiden johtuvan lähisuhdeväkivallasta.

Sairaalan henkilökunta ohjasi rouva Liun poliisilaitokselle, josta hän voisi saada tiedon sairaalasta, joka on rekisteröity vastaanottamaan lähisuhdeväkivallan uhreja. Sairaala sijaitsi kaupungin toisella puolella, ja kun nainen saapui toiseen sairaalaan, oli pahoinpitelystä kulunut jo lähes kuusi tuntia. Osa pahoinpitelyjäljistä oli jo lieventynyt ja turvotus laskenut, eikä pahoinpitely lääkärintodistuksen mukaan ollut kovin vakava.

Muutaman päivän kuluttua rouva Liu palasi poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta miehestään, mutta poliisi totesi, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta. Poliisi suositteli rouva Liuta sovittelemaan asian miehensä kanssa ja antamaan tälle anteeksi. Nainen päätti kuitenkin hakea avioeroa lähisuhdeväkivallan perusteella.

Aktivismin rajoittaminen keskustelun tukkeena

Kiinassa lähisuhdeväkivallan tunnustaminen ja tunnistaminen lainsäädännöllä on iso askel kohti uhrien parempaa suojelua väkivaltaista kumppania vastaan. Lähisuhdeväkivallasta pitäisi kuitenkin puhua enemmän, jotta tavalliset ihmiset tunnistaisivat sen ja ymmärtäisivät, ettei väkivalta kuulu parisuhteeseen.

Kiinassa kansalaisaktivismi on kuitenkin hyvin rajoitettua. Ainoa virallinen taho, joka voi keskustella julkisesti lähisuhdeväkivallasta ja sen aiheuttamista ongelmista, on All China Women Federation. ACWF onkin jossain määrin tuonutkin ongelmia näkyviin, mutta koska se toimii Kiinan kommunistisen puolueen alaisena, ACWF ei voi tarttua asiaan liian kantaaottavasti tai kärkkäästi.

Ainoa virallinen taho, joka voi keskustella julkisesti lähisuhdeväkivallasta ja sen aiheuttamista ongelmista, on All China Women Federation.

Uuden sukupolven feministiaktivistit ovat saaneet olla jokseenkin rauhassa, eikä Kiinan kommunistinen puolue ole kiinnittänyt heihin liikaa huomiota. Presidentti Xi Jinpingin valtakauden aikana hallitus on kuitenkin koventanut otteitaan, ja se pyrkii erittäin aktiivisesti hävittämään ja pyyhkimään pois kaikenlaisen kansalaistottelemattomuuden, johon myös naisten oikeuksien puolustaminen kuuluu.

Tuorein esimerkki näistä pyrkimyksistä nähtiin vuoden 2019 naistenpäivänä, jolloin viranomaiset sulkivat yhden Kiinan merkittävimmistä naisten oikeuksia tukevista sosiaalisen median tileistä. Sulkemisella haluttiin estää mahdolliset feministiset mielenilmaukset, ja sitä perusteltiin sillä, että tileillä jaettiin sensitiivistä ja laitonta sisältöä. Kiinassa tasa-arvon vaatiminen kiinnittääkin nopeasti poliisin huomion.

***

Kuvat järjestyksessä: Vincent Chan (pääkuva), Steve Long & Vincent Chan, Unsplash