Keskiluokkaisuus on vapautta unohtaa omat etuoikeutensa

Millainen on suomalainen keskiluokka? Monen mielestä kysymykseen on mahdotonta vastata – eihän Suomessa edes ole luokkia! Paitsi, jos kysymystä tarkastelee sellaisten ihmisten näkökulmasta, jotka eivät kuulu keskiluokkaan. Heille on päivänselvää, mitä hyväosainen keskiluokkainen elämä tarkoittaa: mahdollisuutta ostaa lapselle koulukirjat, tulla nähdyksi kunniallisena kansalaisena ja kuvitella yhteiskunta, jossa kaikkien mahdollisuudet ja oikeudet ovat tasavertaiset.

Tämän jutun voit myös kuunnella äänikirjana, kesto 15:15.

”Kun ne luulee, ettei sen alla oo mitään”, sanoo Veke puhuessaan suomalaisesta keskiluokasta. Veke on tarkastellut suomalaista hyväosaista elämää ulkoapäin useammalla vuosikymmenellä. Hän on kokenut osattomuutta, asunnottomuutta ja rankan päihdesairauden.

Veke tietää, mitä keskiluokkaisuus tarkoittaa; se pitää sisällään resursseja, jotka mahdollistavat mukavan ja turvatun elämän ja myös sokeuden näille etuoikeuksille. Keskiluokkaan kuuluvien ei koskaan tarvitse huomata, miten monella tapaa asiat ovat hyvin.

Tämä teksti on syntynyt siitä havainnosta, että yhteiskunnan heikommassa asemassa olevilla ihmisillä vaikuttaa olevan hyvin yhtenevä kuva ensinnäkin siitä, että Suomessa on luokkia ja toiseksi siitä, millainen on suomalainen keskiluokka. Huomasimme tämän, kun aloimme verrata kahden eri tutkimuksen aineistoa keskenään. Toisessa tutkimuksessa seurattiin asunnottomuutta kokeneiden ihmisten vaikuttamistoimintaa ja toisessa elämää kahdessa vuokratalovaltaisessa lähiössä.

Kummassakaan tapauksessa ei ollut tarkoituksena tutkia luokkaa, eivätkä tutkijat varta vasten nostaneet luokkaa esiin tai kysyneet siitä. Silti tutkittavat puhuivat luokasta. He puhuivat hyväosaisista ja ihmisistä, jotka eivät tunnista – tai joudu koskaan kohtaamaan – ihmisiä, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Välillä he puhuivat suoraan ”keskiluokasta”: siitä, mikä se on, miten se elää ja millaisia seurauksia sen toiminnasta on tutkittaville itselleen. Hyvinkin erilaisista taustoista tulevilla ja erilaisissa elämäntilanteissa olevilla ihmisillä oli keskiluokasta hämmästyttävän samanlainen ymmärrys.

Hyvinvoivan keskiluokan resurssit

Keskiluokalla on resursseja, jotka helpottavat elämää. Kyse on asioista, jotka tuntuvat itsestään selviltä silloin, kun niistä ei koskaan ole ollut puutetta. Asunnottomuutta kokeneiden ihmisten puheessa keskiluokka määrittyi ihmisiksi, jotka "voi jeesata niiden lapsia henkisesti ja rahallisesti. Ne voi ostaa esimerkiks ne lukiokirjat. Jos sä tulet keskiluokkaisesta perheestä, niin et ehkä tajua, ettei se toinen aste oo maksuton kaikille".

Samalla tavalla pienituloisissa lähiöissä koulukirjojen hankinta teki näkyväksi konkreettisen eron niihin, joille tällaiset arkiset hankinnat eivät ole minkäänlainen ongelma. Jos menojen jälkeen jää rahaa käteen 200 euroa kuussa, koulukirjat voivat muodostua mahdottomaksi menoeräksi.

"Keskiluokkaset ihmiset ei helposti tajua, että nää ei oo omia valintoja. Mun vanhemmat on aina eläny tukien varassa, koska niiden tulot ei oo riittäny elämisen kuluihin. Mun 18-vuotispäivä oli sellanen, että mä täytin mun ekan oman toimeentulotukihakemuksen, koska asuin vielä kotona ja isä sai toimeentulotukea. Ku muutin omilleni, en saanu apua mistään. Siitä alko mun velkakierre… Tätä voi olla keskiluokkasen ihmisen vaikee hahmottaa."

Ulkoapäin katsottuna keskiluokkaisuus tarkoittaa vapautta valita. On vapaus valita, missä asuu, mitä harrastaa, mitä syö, mitä haluaa tehdä isona tai mihin haluaa päivänsä käyttää.

Resurssit merkitsevät myös suurempaa vapautta valita, kuka minä haluan olla, sillä sellaiset ulkoapäin tuleva määreet kuin köyhä, työtön, sosiaalituilla elävä vuokrataloasukas tai ongelmalähiössä asuva yksinhuoltaja eivät hallitse keskiluokkaan kuuluvan ihmisen identiteettiä. Keskiluokkaiset lähtökohdat takaavat myös mahdollisuuden kuvitella itselleen millainen tulevaisuus tahansa.

Kun ihmiset ympärillä onnistuvat ja pärjäävät, on helppo uskoa ajatukseen, että kaikki on mahdollista. Ilman näitä kokemuksia tulevaisuuden haaveet tukahtuvat käsityksiin itsestä kyvyttömänä ja huonompana ja toisaalta kokemuksiin ympäröivästä maailmasta epäreiluna ja lannistavana.

Etuoikeus kuvitella, ettei luokkia ole olemassa

”Esimerkiksi Englannissa työväenluokkaisuus voi olla sellanen ylpeyden aihe. Täällä yritetään olla, että mitään luokkia ei olis."

Keskiluokan elämää määrittää etuoikeus kuvitella, että kaikki suomalaiset kuuluvat samaan luokkaan. Sokeus omille etuoikeuksille saa uskomaan yhteiskuntaan, jossa kaikilla on samanlaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet hyvään elämään. Tutkimuksiimme osallistuneet ihmiset katselevat toisten ihmisten elämää, asuinalueita, mahdollisuuksia ja valintoja tietäen, etteivät kaikki pelaa samoilla korteilla:

"Vaik luokkia ei muka enää oo, niin kuitenki toiset sit asuu aika paljon skrubusemmilla alueilla."

Keskiluokan ei tarvitse tuntea yhteiskunnan monimutkaisia tukijärjestelmiä eikä tietää mitään niistä turhautumisen, vihan ja häpeän tunteista, joita keskiluokkaan kuulumattomuuteen liittyy.

"Se hyvinvointivaltiohan on olemassa, jos sä oot keskiluokkainen, koska sillon sä et joudu turvautumaan siihen."

Keskiluokkaan kuulumattomuuden häpeä

Keskiluokan ei tarvitse hävetä itseään tai elämäänsä, sillä se elää yhteiskunnan normin mukaisesti.

"Mä en saanut lukiossa sitä harkinnanvaraista toimeentulotukipäätöstä, että oisin saanut koulukirjat. Mulla ei sitten usein ollut kirjoja ollenkaan. Hirvee häpeä sitten, jos jotain kirjaston kirjoja kiikutti sinne. Se on se normi se [joka aiheuttaa häpeän tunteen]."

Hyvämaineisilla asuinalueilla asuvat keskiluokkaiset ihmiset voivat olla ylpeitä osoitteestaan ja jopa ilmentää identiteettiään asuinpaikkansa kautta. Kertoessaan muille asuinpaikastaan he kertovat samalla, millaisia ihmisiä ovat.

Toisilla, joilta asuinpaikan valinnan mahdollisuus puuttuu, tilanne on toinen. ”Hävettää sanoo, mis asuu”, sanoo pienten lasten äiti, joka asuu pienituloisella ja huonomaineisella alueella. Hänelle vääräksi määrittynyt kotiosoite on taakka, joka rajoittaa elämää.

Keskiluokkaan kuulumisessa on kyse myös mahdollisuudesta kokea itsensä yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi. Keskiluokalla on mahdollisuus johonkin sellaiseen, jota tutkijat kutsuvat tunnustetuksi tulemiseksi. Heillä on yhteiskunnassa legitiimi paikka ja jäsenyys, heillä on oikeus puhua ja vaatia, heitä arvostetaan ja kunnioitetaan. Heille, jotka eivät kuulu tähän joukkoon, keskiluokkaisuus on jotain, mitä pitäisi olla ja mihin pitäisi pyrkiä tullakseen oikeanlaiseksi yhteiskunnan hyväksymäksi ihmiseksi.

Tutkimuksiimme osallistuneet ihmiset puhuivat hyvin vähän yhteiskunnan rikkaimmista, yläluokasta tai eliitistä. He eivät arvostelleet eliittiä, tehneet siihen eroa tai haikailleet sen elämää. Etäisyys ylimpiin kerrostumiin on yksinkertaisesti liian pitkä, jotta sen elämää voisi ylipäätään kuvitella, saati kuvitella itselleen.

Heikossa asemassa olevien ihmisten kohtaamiset eliitin kanssa ovat harvassa. Niinpä pienituloiset, vuokrataloissa asuvat ihmiset, asunnottomat tai päihdesairaat tulevat harvoin konkreettisissa tilanteissa eliitin halveksumiksi. Arkisten kohtaamisten perusteella nimenomaan keskiluokka katsoo heitä alaspäin ja aiheuttaa häpeän tunteita.

”Meillä on käsitys siitä, että yhteiskuntaluokissa kulkee tietyt ongelmat. Että esimerkiksi vain tietyssä yhteiskuntaluokassa olevat ihmiset ovat päihderiippuvaisia tai varkaita. Se kriminalisoi tosi huonossa asemassa jo olevien ihmisten elämää. Ne [keskiluokkaiset ihmiset] haluaa vain näyttää vähän paremmalta kuin ne huonommat.”

Keskiluokalle kuuluva kaupunkitila

Keskiluokka ajattelee, ettei Suomessa ole yhteiskuntaluokkia. Samaan aikaan se kuitenkin tekee eron niihin, joita ei halua joukkoonsa. Kouriintuntuvasti tämä näkyy kaupunkitilassa – rajanvedoissa viihtyisään ja pelottavaan, ”keskiluokkaiseen” ja ”huonomaineiseen”.

Pienituloisella alueella asuva Päivi muutti keskiluokkaiselle alueelle tarjotakseen lapselleen norminmukaisen kasvuympäristön. ”Evelle ruvettiin koulussa sanomaan, että me ollaan köyhiä, kun asutaan vuokralla”, Päivi kertoo. ”Kun siellä pitäis olla iso omakotitalo ja autot ja veneet. Siellä oli tosi selkeet erot rahajutuissa ja kaikissa.”

Päivi muutti tyttärensä kanssa takaisin samaan lähiöön, josta oli lähtenyt. ”Mä sanoin Evelle, että ihana muuttaa takas, koska täällä on semmosta, että olet sä missä työssä tahansa, niin me ollaan kuitenkin tasa-arvosia. Täällä ei oo semmosta, että hei miks sä asut tommosessa ja mä asun tämmösessä, että miks teillä ei oo tätä ja tota. Me ollaan niinku samanarvosia.”

Keskiluokan etuoikeuksiin kuuluu mahdollisuus arvioida ja muokata kaupunkitilaa. Huonoiksi määritellyt paikat ovat usein sellaisia, joissa keskiluokkaan kuulumattomat ihmiset elävät elämäänsä. Asuinalueet, korttelit tai aukiot tai puistonpenkit, joita keskiluokka pitää vaarallisina, epäsiisteinä tai muuten vain epäilyttävinä ovat tiloja, joissa keskiluokan katseelta saa olla rauhassa. Pienituloisissa lähiöissä ”saa olla oma ittensä”, eikä ”kukaan kato alaspäin”.

Asunnottomuutta kokeneet ihmiset kertovat hakeutuneensa alueille ja kaupunkitiloihin, joissa heidät on otettu hyväksyen vastaan. Utu kertoo Helsingistä sijaitsevasta Tallinnanaukiosta, jota ulkopuoliset pitävät usein rauhattomana:

"Tää on mulle tärkee paikka, koska tänne mahtuu monenlaiset kulkijat. Mä voin olla täällä, eikä kukaan tuu häätään mua pois. Täällä on laajalla skaalalla elämiä ja ihmisiä."

Usein näitä alueita kuitenkin ”kehitetään” keskiluokkaisen viihtyisän tilan normin mukaisiksi. Alussa siteeraamamme Veke muistelee kaiholla puistoa, jossa hän päihteidenkäyttövuosinaan koki turvaa ja yhteisöllisyyttä suojassa arvostelevilta katseilta ja jossa hänelle ”tarjoutui paikka kuulua johonkin hetkeksi aikaa”. Nyt puisto on ”siistitty”, ja sen tilalla sijaitsee wau-arkkitehtuurin taidonnäyte.

Ahdistava keskiluokkainen oravanpyörä

Keskiluokkainen elämä vaikuttaa turvatulta mutta myös ahdistavalta. Rahan ohjaama elämä näyttää ei-keskiluokkaisten ihmisten silmin tuottavan helpon elämän lisäksi muotteja ja odotuksia, joihin he eivät koe mahtuvansa – tai välttämättä edes halua mahtua.

”Mä en kestä yhtään noita ihmisiä, joilla on kravatit ja jotka puhuu tylsiä ja yrittää koko ajan olla jotain. Kyllä ihmisen pitää osata nauraa, pitää hauskaa, ottaa sillai rennosti.”

Tutkimuksissamme ihmiset puhuvat "rahan ja vallan kilpajuoksusta", "oravanpyörästä" ja "suorituskeskeisyydestä". Keskiluokkaiset ihmiset vaikuttavat päätyvän juoksemaan rahan, materian ja statuksen perässä niin epätoivoisesti, etteivät he enää kykene näkemään, mikä elämässä on oikeasti arvokasta. Pienituloisilla alueilla puhuttiin usein keskiluokkaisten ylemmyydentunnosta, mutta myös yksinäisyydestä ja kyvyttömyydestä elää yhdessä toisten ihmisten kanssa.

Tanja, joka oli muuttanut lähiöstä ”kermaperseitten keskelle”, sanoo keskiluokkaisten ihmisten olevan vakavia ja salamyhkäisiä. He eivät puhu muille elämästään, vaan salaavat vastoinkäymiset, kuten avioerot. Toisten ihmisten sijaan he täyttävät elämänsä materialla ostamalla lapsilleen moottoroituja sänkyjä ja itselleen statussymboleja.

”Täällä kaikilla, jotka menee hakee lapset tarhasta, on jakkupuvut ja korkokengät päällä. Joulujuhlissa paljettimekkoo ja miehillä puvuntakit, kravatit, kaikki”, Tanja kertoo. Sen sijaan pienituloisella alueella, jossa hän asui pitkään ”ihmiset ei oo niin varautuneita, ne on, mitä ne on”.

Luokaton Suomi?

Suomessa elää iso joukko ihmisiä, joilla on mahdollisuus ajatella, että luokkia ei ole olemassakaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että luokka olisi kadonnut, vaikka Suomessa tuloerot ovatkin maailman mittakaavassa pienet.

Keskiluokkaisuus tarkoittaa Suomessa edelleen hyvin konkreettisia ja merkityksellisiä asioita; mahdollisuutta ostaa asunto, kouluttautua ja esimerkiksi käydä ruokakaupassa käymättä ensin tarkistamassa tilin tilannetta verkkopankissa. Se on vapautta valita, mahdollisuuksia haaveilla sekä voimavaroja uskoa itseen ja elämän kantamiseen.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa luokka vaikuttaa myös poissaolollaan. Kun keskiluokkaisuus merkitsee mahdollisuutta unohtaa omat etuoikeutensa, suuri joukko hyvinvoivia suomalaisia sokeutuu myös muiden ihmisten lähtökohtien, elämäntilanteiden ja elinympäristöjen erilaisuudelle. Silloin mieleen hiipii helposti ajatus, että kaikki on itsestä kiinni ja jokainen on oman onnensa seppä.

***

Kuvat järjestyksessä: Artem Beliaikin (Pexel), Inka Lähteenaro (Ilmiö), Veera Adolfsen (Ilmiö), Juho Nurmi (Helsingin kaupunginmuseo), Tim Gouw (Unsplash), Juho Nurmi (Helsingin kaupunginmuseo)