Kommentti: Ilmastotaide voi koskettaa ja ottaa samalla kantaa

Pelkkä tieteellinen tieto ei ole muuttanut ylikuluttavien suomalaisten toimintaa ekologisesti kestäväksi. Taide tarjoaa vaihtoehtoisia tapoja ajattelun ja toiminnan muuttamiseksi ilmastonmuutosta hillitseväksi, kirjoittaa Sonja Salomäki. Tutkimusten perusteella pelkästään ongelmat toteava tai ilmastokriisiä kuvittava taide ei siihen kuitenkaan riitä.

Ilmastonmuutoksesta on tullut poliitikoille, taiteilijoille ja muille ihmisille arkipäiväistynyt yhteinen vihollinen, jota väistellään todellisia ratkaisuja tekemättä. Kaikki jatkuu näennäisesti kuten ennenkin, vaikka ilmastokatastrofi uhkaa kaikkea elämää planeetalla.

Pelkkä tieteellinen tieto ei ole muuttanut suomalaisten käyttäytymistä kestäväksi. Rankasti ylikuluttavat suomalaiset, jotka uskovat ristiriitaisesti myyttiin vahvasta luontosuhteestaan, jäävät Helsingin yliopiston tutkija Hannele Cantellin ja kollegoiden mukaan usein ahdistuksen ja lamaannuksen valtaan luettuaan ilmastouutisia. Faktaviestinnän ja vielä toivomisen varaa jättävän poliittisen ohjauksen lisäksi tarvitaan muunlaisia keinoja muuttaa elämää ja kaikkea toimintaa ilmastonmuutoksen todellisuuden mukaiseksi.

Edellä mainittujen tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen sisäistäminen ja hillintä voisivat onnistua paremmin vaihtoehtoisten tietämisen ja kommunikoinnin tapojen avulla. He ehdottavat myös länsimaisen järjen idealisoinnin kriittistä tarkastelua, tunteiden ja eettisen tietoisuuden laiminlyönnin lopettamista sekä taiteen ja tieteen kahtiajaon purkamista. Tunneulottuvuudella terästetystä viestinnästä on avomielisesti ajatellen muutaman mutkan kautta lyhyt matka taiteen tekemiseen.

Taiteen aseet ilmastonmuutoksen torjunnassa

Ilmastonmuutos on paitsi ympäristöongelma, myös poliittinen, historiallinen ja luonnontieteellinen ongelma. Sen vaikutus myös ulottuu ihmiselämään kokonaisuudessaan. Taiteella on erityiset edellytykset paneutua ilmastonmuutoksen psykologiseen, filosofiseen ja kaikkea olemassaoloa uhkaavaan puoleen.

Taiteella voidaan tuoda estetiikan ja muodon lisäksi esiin näkymättömiä kytköksiä, jotka eivät erotu faktapohjaisessa viestinnässä. Taiteen avulla voidaan luoda sanastoa ja kuvastoa epämääräisille harmaille alueille, joiden olemassaoloa ei täysin tiedosteta. Taiteen monimerkityksisyys voi estää lamaannuksen, aiheuttaa uteliaisuutta ja luoda tilaa pohdinnalle ja mahdollisesti jopa ajattelun muuttumiselle.

Ihmisiä suojaavaa turtuneisuuden panssari ei murru latteiden taidekokemusten kautta.

Ympäristötutkija Panu Pihkala toteaa Päin helvettiä? -kirjassaan, että ilmastonmuutokseen liittyvät jännitteet ja niiden ristiriita arjen todellisuuden kanssa aiheuttavat ihmisissä ja yhteisöissä (myös taiteilijoissa) vaikenemista ja kaksoiselämää. Osaa ihmisistä elämä ristiriidan keskellä toisaalta myös motivoi ja pakottaa toimimaan, joko siviili- tai työelämässä tai molemmissa.

Taiteilijan oma palo ilmastoaiheeseen ja esteettinen kyvykkyys voivat tuoda kantaaottavan taiteeseen mahdollisen faktasisällön ja tunneyhteyden lisäksi myös muita tasoja. Tämä on yleisön koskettamiseksi välttämätöntä, sillä ihmisiä suojaavaa turtuneisuuden panssari ei murru latteiden taidekokemusten kautta.

Miten ilmastotaide voi ravistella?

Norjan tiede- ja teknologiayliopiston psykologian instituutin tutkijat Laura Sommer ja Christian Klöckner selvittivät Pariisissa 2015 järjestetyn ilmastokokouksen kanssa samanaikaisen ArtCOP21-festivaalin taideteoksiin liittyvällä yleisökyselytutkimuksella, voiko ilmasto-aiheinen aktivismitaide stimuloida psykologisesti katsojiaan. Heidän tutkimuksensa mukaan vaikuttamiseen tähtäävien taiteilijoiden pitäisi nostaa esiin ihmisten mielten taka-alalle päätyneitä perimmäisiä kysymyksiä, kuvata niitä yllättävällä ja kiinnostavalla tavalla ja samalla edustaa yleisesti hyväksyttyjä arvoja. Toteavasta ongelmakeskeisyydestä, tai pelkästä ilmastokriisin kuvittamisesta, kannattaisi tutkimustulosten perusteella siirtyä ratkaisujen tarjoamiseen ja luonnon kauneuden sekä keskinäisen yhteenkuuluvuuden korostamiseen.

Pariisin tutkimustulosten mukaan taiteilijoiden pitäisi johtaa yhteys ihmisille läheisistä elementeistä henkilökohtaiseen vastuunottamiseen. Taiteilija voi myös auttaa yleisöä käsittämään maailmaa kokonaisvaltaisesti ja näkemään ihmisten ja biosfäärin keskinäisriippuvaisuuden.

Yhdysvaltalaisen taidehistorioitsijan ja kulttuurikriitikon T. J. Demoksen mukaan ilmasto-aiheisen taiteen tulisi johdattaa kokija vieläkin pidemmälle, tietoisuuteen ilmasto-oikeudenmukaisuudesta, johon tulevaisuuden maailman ekologisen kestävyyden ja demokratian on perustuttava. Taiteen kautta saavutetun kollektiivisen sitoutumisen pitäisi vielä muuntua monialaisiksi yhteiskunnallisiksi muutoksiksi ja aktiiviseksi kansalaisuudeksi, jotta yhä todennäköisemmältä ilmastokatastrofilta vältyttäisiin.

Taiteilija voi myös auttaa yleisöä näkemään ihmisten ja biosfäärin keskinäisriippuvaisuuden.

Ilmastotaide voi myös auttaa paitsi ymmärtämään ja käsittelemään ilmastonmuutosta kokonaisuutena, myös jaottelemaan ongelman ihmisen kokoisiin, pienempiin ratkaistaviin osiin. Ongelman ja ratkaisukeinojen palastelu saattaa vähentää hybridiongelman lamaannuttavaa vaikutusta niin taiteilijoiden, yleisön kuin kaikkien muiden ihmisten parissa.

Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä tutkituista 37 teoksesta lopulta vain kolme todettiin yleisöhaastattelujen perusteella erityisen onnistuneiksi. Kohdeyleisön, tutkimuksen, teorian ja yhteiskunnallisen todellisuuden tuottamat kriteerit hyvän kantaaottavan taiteen tekemiseen ovat vaativat. Taideteoksen monen eri osatekijän pitäisi toimia itsenäisesti ja yhdessä ja tuottaa vielä jotain osien summaa suurempaa.

Epäonnistumisen vaara on olemassa aina, mutta ilmastoaiheinen taide voi onnistua kantaaottavuudessaan ja välttää samalla kankeuden, mikäli taiteilijalla on uskallusta ja intoa toteuttaa teoksensa kunnianhimoisesti.

Taiteilijan ja taideinstituution ilmastosavotta

Koska suuri osa taiteesta on voittoatavoittelematonta, taiteen kautta on mahdollista käydä keskustelua nykyisistä loputonta kasvua painottavista arvoista ja koko yhteiskunnan läpäisevästä ristiriidasta sanojen ja tekojen välillä. Taiteilijoiden on mahdollista tarkastella ilmastonmuutosta suoraan, toisin kuin talouskasvun tavoittelun vuoksi katseensa sivuun kääntävien poliitikkojen.

Taide itsessään, elämäntapana ja sisältönä voi olla ratkaisu, vaihtoehto kulutuskulttuurille sekä kasvu- ja innovaatiotavoitteille. Ilmastonmuutoksen aikakaudella taiteen vapaus tarkoittaa notkeutta reagoida etenevään ja muuttuvaan ekokatastrofiin sekä mielikuvituksen tuomaa muutosvoimaa. Taiteen avulla on mahdollista reagoida ilmastokriisiin ja esimerkiksi luoda vaihtoehtoisia kestäviä tulevaisuusnäkymiä nopeammin kuin hitaassa demokraattisessa päätöksenteossa.

Ilmastonmuutoksen käsittely sisällöllisenä teemana velvoittaa myös koko taideinstituutiota päivittämään omia käytäntöjään ja rahoitustaan.

Ympäristöpsykologian, empiirisen estetiikan ja aktivismitaiteen tietoutta ja keinoja yhdistäneen Pollution Pods -teokseen liittyvät yleisöhaastattelut Trondheimissa ja Lontoossa 2017 osoittivat, että ilmasto-aiheinen taide on tehokkaimmillaan, kun se herättää pohdintaa järjestelmistä. Kansainvälisen tutkimusryhmän (Keller, Klöckner, Sommer ja Swim) mukaan taiteen tulisi tehdä ymmärrettäviksi ne yhteydet, jotka vallitsevat ihmisten arkielämän ja kielteisiä ilmastovaikutuksia luovien järjestelmien, kuten fossiilienergiaan perustuva talouden ja kuluttamiseen perustuvan jatkuvan kasvun ideologian välillä.

Järjestelmien pohdinta on paikallaan myös taidemaailmassa.
Ilmastonmuutoksen käsittely sisällöllisenä teemana velvoittaa myös koko taideinstituutiota päivittämään omia käytäntöjään ja rahoitustaan, esimerkiksi irtautumaan järjestelmällisesti fossiilisijoituksista. Taiteilijoiden keskinäistä ekologisuuteen liittyvää moralisointia tarkoituksenmukaisempaa olisi, että taiteen rahoittajat, museot ja galleriat mahdollistavat kestävän taiteen tekemisen. Ekologinen jälleenrakennus tarvitsee kaikkia yhteiskunnan osapuolia, ja tasapuolisuuden nimissä jonkun osan taidekenttää on siihen osallistuttava.

Ilmastonmuutos ja taiteen tekemisen asennoitumisen eri tavat

Kaiken taiteen ei tarvitse edistää yhteiskunnallisia näkökulmia. Kantaaottamatonta, ajattelua muulla tavoin haastavaa taidetta tarvitaan. Taide voi olla myös turvasaareke ja hyvänlaatuinen pakopaikka monimutkaiselta ärsykkeitä tulvivalta todellisuudelta ja esimerkiksi ilmastoahdistukselta.

Toisaalta kantaaottavuus taiteessa ei tarkoita taiteen esteettisyyden ja monikerroksisuuden hylkäämistä. Onnistuneessa kantaaottavassa taiteessa poliittisuus ja taiteen itseisarvo voivat ilmetä samassa teoksessa.

Taiteen tekeminen ilmastonmuutoksesta ei tarkoita väistämättä trendin tai rahoituksen perässä juoksemista: on täysin mahdollista, että taiteilijalla on aito ja voimakas tunneside aiheeseen. Kantaaottavaa taidetta on mahdollista tehdä tekopyhän valistajan roolin sijaan tunnustaen oma ekosoturillinen vajavaisuutensa, etuoikeutetun länsimaisen hyvinvointivaltion asukkaan asemansa sekä sidoksensa ilmastonmuutoksen taustatekijään, vallitsevaan talousmalliin. Länsimainen taiteilija on osa ongelmaa, mutta hän voi olla myös pieni osa ongelman ratkaisua.

Nyt ammattiaan harjoittavat, niin kantaaottavaa kuin kantaaottamatonta taidetta tekevät taiteilijat jakavat yhteisen todellisuuden, johon kuuluvat ilmastonmuutos, lajikato, oikeistopopulismin nousu ja monet muut kavalat ongelmat. On aiheellista pohtia kriittisesti, aiheuttaako ja oikeuttaako vapaan taiteen käsite ja taiteen elitistinen maine taiteen ja taiteilijoiden eristymisen muun maailman ulkopuolelle.

Länsimainen taiteilija on osa ongelmaa, mutta hän voi olla myös pieni osa ongelman ratkaisua.

Jos taiteella halutaan vaikuttaa, taiteen rajoja on venytettävä myös käytännössä ja siirryttävä museoiden ja gallerioiden ulkopuolelle. Sekä Pollution Pods -teoksesta että Pariisin ilmastokokouksen taiteesta tehtyjen yleisöhaastattelujen mukaan taideinstituutioiden tilojen ulkopuolisella näytteille asettamisella saavutetaan suurempi, mahdollisesti aiemmin taiteelle altistumaton yleisö ja vältetään mielleyhtymä, jonka mukaan taide- elämykset on varattu koulutetulle väestölle.

Essexin yliopiston nykytaiteen lehtori ja tutkija Gavin Grindon on toisaalta esittänyt, että mikään taidekriitikon määrittelemä tai ammattitaiteilijan tekemä ei ole täysin taideinstituution ulkopuolista. On myös mahdollista, että taideinstituutioissa pyörivän rahan ja taiteilijoiden julkisuusarvon hyödyntämisen voimalla taiteen kantaaottavat viestit saataisiin leviäämään laajasti.

Ilmastonmuutoksen myötä elämän olosuhteet ovat muuttumassa radikaalisti, ja tämän vuoksi olemisen, elämisen ja toiminnan tapoja on tarkoituksenmukaista muuttaa. Ilmastonmuutoksen aikakaudella ihmisten kekseliäisyys, mukautuvaisuus ja myös ammattitaito ovat koetuksella. Länsimaisen taiteen, ”hyvän elämän”, normaalina pidetyn ja käsitteiden ravistelu on välttämätöntä. Taidetta ja luovuutta määrittelevän lokeroinnin sijaan tarvitaan rajojen ylittämistä, rohkeutta ja yllättäviä yhdistelmiä.

***

Kuvat: bannerikuva Emily Morter, tekstin kuvat järjestyksessä Jake Hills, Federica Camparano, Alina Grubnyak, Shayna Douglas (kaikki Unsplash)