Kaivoskeskustelun käänne

Kaivos tulee lähelle paikallisten arkea, ja kaivoshankkeet herättävät lähiseudun asukkaissa niin erilaisia toiveita kuin huolta. Kaivoksen ympäristöä turmellut Talvivaaran kaivoshanke vaikutti koko alan maineeseen ja lisäsi kriittisyyttä alaa kohtaan. Niin malminetsintä- kuin kaivosyhtiöiden olisi syytä ottaa lähiseutujen asukkaiden kokemukset ja näkemykset tosissaan.

Suomalaisessa kaivostoimintaan liittyvässä kansalaiskeskustelussa on tapahtunut merkittävä muutos. 2010-luvun alussa puhuttiin pääasiassa varsinaisen kaivostoiminnan vaikutuksista, karkeasti jaettuna joko myönteisistä aluetaloudellisista vaikutuksiin tai kielteisistä ympäristövaikutuksista. Nyt keskustelun painopiste on kuitenkin siirtynyt kaivostoiminnan elinkaaren alkupäähän, siihen pisteeseen, kun malminetsintää suunnitellaan ja alueita varataan.

Erityisesti tunteita ovat nostattaneet ulkomaisten malminetsintäyhtiöiden varaukset Suomessa. Varaus voi kattaa laajan alueen, ja se antaa etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. On kuitenkin huomioitava, että se ei oikeuta malminetsintään, saati varsinaiseen kaivostoimintaan. Erityisesti varauksien lähialueiden asukkaat ovat käyneet kiivasta keskustelua siitä, kuka saa kaivostoiminnan hyödyt. Hyötyjen uskotaan menevän kansainvälisille kaivosyhtiöille, haitat puolestaan jäävät lähialueilla asuvien koettaviksi. Keskustelussa viitataan tuon tuosta siihen uhkaan, että Suomesta tulee kaivostoiminnan siirtomaa, joka myy luontonsa pala palalta.

Monessa kahvipöytäkeskustelussa kuulee kysymyksen siitä, onko joka paikasta pakko kaivaa. Eikö voisi olla kaivamatta? Kaivosasiantuntijoiden mukaan tarvitsemme uusia kaivoksia, joista saadaan metalleja puhtaampaan ja vihreämpään talouteen. Autoilun sähköistyminen hillitsee ilmastonmuutosta mutta vaatii yhä enemmän akkumineraaleja. Monet kansalaiset puolestaan vaativat metallien kierrätyksen tehostamista niin, että uusia kaivoksia ei tarvitsisi suunnitella. Ratkaisut eivät välttämättä ole helppoja ja kaikkia miellyttäviä, mistä kertoo myös keskustelun ajoittainen kärjistyminen.

Varausten ja malminetsinnän kritiikkiin liittyy piirteitä, joita suomalaisessa kaivoskeskustelussa ei ole ennemmin koettu. Ensinnäkin toimijajoukko on laajentunut. Keskustelussa ja malminetsintää tietyillä alueilla vastustavassa liikkeessä on mukana julkisuudesta tuttuja kulttuurivaikuttajia, kuten näyttelijät Tommi Korpela ja Krista Kosonen. Tämä on Suomessa uutta. Toinen uusi ja aiemmasta poikkeava piirre on se, että keskustelussa on mukana kirkko.

Olen tutkinut kaivoksiin liittyviä kokemuksia vuodesta 2009 useissa yhteiskuntatieteellisissä kaivostutkimushankkeissa. Tässä kirjoituksessa kuvaan, kuinka kaivokset kohtaavat paikallisten arjen ja kuinka paikallisten kokemusten sivuuttaminen on johtanut kaivoskriittisyyden lisääntymiseen Suomessa.

Kaivos ei aina ole negatiivinen asia

Paikoitellen hyvin tunnepitoisessa keskustelussa unohtuu, että Suomessa on myös myönteisiksi koettuja kaivoshankkeita. Niistä vain ei puhuta. Ne eivät näy mediassa, koska niillä ei ole ollut massiivisia ongelmia. Esimerkiksi Kemissä sijaitsevalla, vuodesta 1968 toiminnassa olleella Elijärven kromikaivoksella työskentelee jo kolmas mainarisukupolvi, ja se on työpaikkana haluttu.

Myös Pyhäsalmen kupari- ja sinkkikaivos on ollut pitkäikäinen. Se on yleisesti koettu vahvasti suomalaiseksi. Kaivoksen ympärille on muodostunut vahva kaivosyhdyskunta. Kaivoksen pian koittavalla sulkemisella on merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia, ja sulkeminen koetaan paikkakunnalla isona menetyksenä.

Pohjois-Karjalassa sijaitsevat Kylylahden ja Pampalon kaivokset on niin ikään koettu paikallisella ja alueellisella tasolla myönteisesti. Kaivosyhtiöiden ja kunnan vastuita ja velvollisuuksia sekä kaivoshankkeiden paikallista hallintaa käsittelevässä Tekes-rahoitteisessa tutkimuksessamme kysyimme paikallisten asukkaiden ja muiden toimijoiden suhtautumista kaivostoimintaan paikkakunnalla.

Kylylahden kaivokseen liittyen eräs haastateltavamme totesi, että ”se on valopilkku ja antaa elinvoimaa”.  Toinen totesi: ”Onhan kaivos aina jonkinlainen ympäristöongelma tai ekologinen asia, mutta tässä tapauksessa käynnistämistoimet on ollut aika hallittuja ja hyvin hoidettuja”.

Yhdessä tutkimushankkeessamme tarkastelimme harvaan asuttua maaseutua kaivosteollisuuden toimintaympäristönä. Käytimme Ilomantsin Hattuvaarassa sijaitsevaa Pampalon kultakaivosta esimerkkinä. Haastatteluissa yksi paikallinen oli erittäin iloinen nähtyään jonkun työntävän lastenvaunuja Hattuvaaran kylän raitilla. Sen lisäksi että alueelle toivottiin uusia asukkaita, sen todettiin tuoneen myönteistä virettä pienen Hattuvaaran kylän elämään.

Kun kaivos kohtaa arkielämän

Kaivoshanke voi tuoda alueelle työpaikkoja sekä uusia kansallisia ja kansainvälisiä toimijoita ja samalla vilkastuttaa syrjäisten alueiden elämää ja aluetaloutta. Kun kaivosyhtiö ”tulee kylään”, tarkoittaa se maailmantalouden kehityskulkujen ja paikallisyhteisön hyvin konkreettista kohtaamista ja vuorovaikutusta. Monet kaivosten lähialueella asuvat kokevat kaivoshankkeiden vaikutukset jokapäiväisessä elämässään. Kaivokset näkyvät, kuuluvat, haisevat, tuntuvat. Ne muuttavat maisemaa, lisäävät raskasta liikennettä alueella ja rajoittavat liikkumista.

Paikallisille kaivos voi tuoda ongelmia, joita heidän asuinseudullaan ja arjessaan ei aiemmin ole ollut. Toisaalta usein uusiin kaivoshankkeisiin liittyy myös toivoa monin tavoin myönteisestä aluekehityksestä.

Paikallisella tasolla kaivosten vaikutukset realisoituvat hyvin henkilökohtaisina. Tämä on tullut selkeästi esille kaivostoimintaan liittyvien tutkimushankkeidemme haastatteluissa. Esimerkkejä on paljon. Yhdessä Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessamme tarkastelimme kolmen kaivoksen, Pampalon, Nunnanlahden ja Talvivaaran, lähialueiden asukkaiden suhtautumista kansainväliseen kaivostoimintaan. Yksi pysähdyttävimmistä hetkistä sattui niihin aikoihin, kun viranomaiset ilmoittivat, että Sotkamossa sijaitsevan Salminen-järven vettä ei suositella käytettäväksi löylyvetenä kohonneiden pitoisuuksien takia. Viesti päätyi iltapäivälehtien otsikoihin kärkevinä muotoiluina, joiden mukaan pilattu vesi ei kelpaa edes löylyvedeksi.

Paikallisella tasolla kaivosten vaikutukset realisoituvat hyvin henkilökohtaisina.

Tuolloin astuttiin paitsi tärkeän kulttuurisen rajan yli, myös hyvin henkilökohtaisen rajan yli. Tätä kuvaa hyvin tilanne, jossa yksi haastateltava vei meidät katsomaan Talvivaaran ympäristövaikutuksia Salmisen rannalle. Hän seisoi rannalla pitkään hiljaa. Tuossa tilanteessa ei tarvittu sanoja kertomaan, miten ympäristövaikutukset koettiin tai millainen merkitys puhtailla vesistöillä on. Moni kaivostoiminnan mahdollisista ympäristövaikutuksista oli konkretisoitunut paikallisten ihmisten arjessa erittäin ikävällä tavalla.

Toinen haastateltava kertoi, että kaivoksen edustaja oli vähätellyt ympäristöhaittoja toteamalla, että kaivoksen lähellä vesistöjen osuus on pieni. ”Ehkä asia on näin, mutta on se näille kyläläisille iso osuus. Jos koko maailma otettaisiin huomioon, niin on se sitten pieni.” Asukkaiden mielestä kaivos pilasi paikallisten vedet, heidän luontonsa.

Paikallista keskustelua Talvivaaran kaivoshankkeesta leimasivat kielteiset ympäristövaikutukset, lupausten pettäminen ja kaivokseen liittyvien mahdollisten vaikutusten kertomatta jättäminen. Lähialueen asukkaat kokivat, että kaivosyhtiö ei ollut rehellinen ja että asukkaiden mielipiteitä vähäteltiin tai sivuutettiin. Tiedonpuute lisäsi epäilyjä kaivoksen toimintaa kohtaan. Tällaisessa tilanteessa epäilykset voivat niin sanottujen oikeiden asioiden lisäksi kohdistua myös riskittömiin asioihin; ihmiset alkavat helposti pelätä myös asioita, joita ei tarvitsisi pelätä.

Kielteiset ympäristövaikutukset vai myönteinen taloudellinen kehitys?

Eri toimijat kokevat kaivostoiminnan vaikutukset eri tavoin. Kaivosyhtiön edustajat voivat esimerkiksi suhtautua toiminnassa käytettäviin kemikaaleihin neutraalisti, koska niiden katsotaan kuuluvan luontaisesti kaivostoimintaan. Paikallisten näkökulmasta ne voivat olla kuitenkin myrkkyjä, joiden käyttö on suuri riski alueen ympäristölle ja sen tulevaisuudelle.

Samalla tavoin kaivoksen aiheuttamat melu-, pöly- ja hajuhaitat voivat kuulua kaivosyhtiön edustajien mukaan väistämättä isomittakaavaiseen teolliseen toimintaan. Useimmat lähialueen asukkaat kokevat ne puolestaan epämiellyttävinä vaikutuksina, joiden hallintaan kaivosyhtiöiden pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

Kaivoksella voi olla myönteisiä aluetaloudellisia vaikutuksia, mutta toteutuneet ja kielteisiksi koetut ympäristövaikutukset voivat peittää alleen kaivoksen tuottaman taloudellisen hyvän. Näin kävi Talvivaarassa. On kuitenkin huomionarvoista, että tehdessämme Talvivaaran lähialueen asukkaiden haastatteluita monet sanoivat suhtautuivansa kaivostoimintaan myönteisesti. He ilmaisivat kantansa haastatteluissa selkeästi, jopa sitä painottaen. Haastateltavat hyväksyivät kaivostoiminnan ensisijaisesti aluetaloudellisten vaikutusten takia. Yhteistä hyvää tuovien aluetaloudellisten vaikutusten sekä paikallisten ja alueellisten ympäristövaikutusten välisessä arvoristiriidassa ympäristö on kuitenkin koettu tärkeämmäksi.

Talvivaara lisäsi kaivoskriittisyyttä

Talvivaaran monimetallikaivoksesta oli tarkoitus tulla suomalaisen kestävän kaivostoiminnan veturi ja merkittävä edelläkävijä, josta alan toimijat niin kansallisesti kuin kansainvälisesti voisivat ottaa myönteisessä mielessä oppia. Toisin kuitenkin kävi. Alkuvaiheessa kaivos tosin sai positiivista julkisuutta sen alueelle tuomasta taloudellisesta nosteesta, mutta tämän jälkeen kaivoshanke kamppaili kielteisten ympäristövaikutusten ja vesien hallintaongelmien kanssa.

Moni koki Talvivaaran tapauksen median välityksellä, ja keskustelu kaivoksesta levisi kaikkialle. Ei ollut päivää ilman kaivostoimintaan liittyvää, yleensä kielteistä uutisointia. Ongelmattomista kaivoshankkeista taas ei juurikaan uutisoitu.

Kaivoskeskustelussa korostuivat vaateet vastuullisuudesta, vuorovaikutuksesta lähialueiden asukkaiden kanssa ja tiedottamisen läpinäkyvyydestä. Talvivaara osoitti, että ympäristökysymysten hallinnan epävarmuus ja siihen liittyvät ongelmat vaikuttavat kaivosyhtiön taloudelliseen kestävyyteen ja koko alan maineeseen. Kaivostoiminnalta alettiin vaatia vastuullisuutta ja kestävyyttä aiempaa jämäkämmin.

Talvivaarasta tuli esimerkki kaivostoiminnan toteutuneista riskeistä ja kielteisistä vaikutuksista, epäonnistuneesta tiedottamisesta ja luottamuspulasta.

Talvivaaran valtavan medianäkyvyyden vuoksi siitä tuli vertailukohta, johon kaivoskeskustelussa yhä viitataan. Tapauksesta tuli loppujen lopuksi opettavainen, joskin opit olivat hyvin toisenlaisia kuin alun perin ajateltiin. Kaivosyhtiöt alkoivat kiinnittää aiempaa enemmän huomiota paikallisten kokemuksiin, ja vuoropuhelu lisääntyi. Talvivaarasta tuli esimerkki kaivostoiminnan toteutuneista riskeistä ja kielteisistä vaikutuksista, epäonnistuneesta tiedottamisesta ja luottamuspulasta. Kaivoshankkeen tuottamat ja median välityksellä maanlaajuisesti näkyviin tulleet ympäristöongelmat lisäsivät kriittisyyttä ja herkkyyttä kaivostoimintaa kohtaan. Pitkälti edellä kuvatun kritiikin takia keskustelu on kääntynyt kaivostoiminnan elinkaaren alkupäähän.

Kaivostoimintaan liittyvien kielteisten vaikutusten ja niiden hallintaongelmien sekä kokemusten seurauksena tehtiin Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloite, jossa vaadittiin kaivoslain muutosta. Yli 58 000 suomalaista allekirjoitti aloitteen, ja se eteni eduskuntakeskusteluun lokakuussa 2019.

Aloitteen taustalla on useita paikallisia liikkeitä, kuten Pro Heinävesi, Pro Tuusniemi ja Pro Leppävirta. Osa näistä liikkeistä on perustettu ennen kuin alueella ylipäätään on kaivoshanketta, ja niiden kritiikki kohdistuu nimenomaan kansainvälisten malminetsintäyhtiöiden tekemiin varauksiin. Aloitteessa mukana on myös liikkeitä, jotka on perustettu tietyn kaivoshankkeen ympärille, kuten Ylläs ilman kaivoksia ja Pro Ylläs. Niiden tavoitteena on jo tiedetyn kaivoshankkeen vastustaminen.

Lähialueiden asukkaiden mielipide on huomioitava

Kaivoskeskustelu on sidottu vahvoihin kahtiajakoihin. Kaivos on eri toimijoille joko hyvä tai huono, epäilyttävä tai luotettava. Ristiriidat hyötyjen ja haittojen jakautumisesta tuskin katoavat. Erilaisten kokemusten tunnistaminen ja huomioiminen kuitenkin mahdollistaa ajatustenvaihdon ja on lähtökohta vuoropuhelulle. Niin kauan kuin kaivostoimijat puolustavat kaikkia kaivoksia ja lähialueen asukkaat pitävät niitä ongelmana, asiat ja jaot eivät kuitenkaan muutu.

Ehkä olisi syytä katsoa ja tarkastella aiemmin mainitsemiani myönteisiksi koettuja kaivoshankkeita: miten paikalliset huolet ja kokemukset on huomioitu, ja miten kaivosyhtiöt ovat niihin reagoineet? Näistä suurelle yleisölle näkymättömistä kaivoksista ja erityisesti niiden vuorovaikutuksen tavoista voisi ottaa jotain oppia vastuulliseen kaivostoimintaan.

Samalla on kuitenkin muistettava, että kaivosten paikat, koko ja malmi vaihtelevat. Mikä toimii toisaalla hyvin, voi aiheuttaa ongelmia jossain muualla. Lähialueiden asukkaiden kokemuksia pitäisi kuitenkin kuunnella. Niin malminetsinnän kuin kaivoshankkeiden valmistelun prosesseissa tulisi ottaa paremmin huomioon paikallisten toimijoiden kokemukset, arvostukset ja tilanteet. Se on hyvä lähtökohta keskustelulle.

***

Artikkeli on kirjoitettu osana Infact-hanketta, joka on saanut rahoitusta Euroopan unionin tutkimusta ja innovaatioita rahoittavasta Horisontti 2020 -ohjelmasta (sopimusnumero 776487).

Kuvat: pääkuva Dominik Vanyi (Unsplash), 1. kuva John McClendon (Unsplash), 2. kuva Antti Lankinen, 3. kuva Inka Lähteenaro (Ilmiö), 4. kuva Heikki Kastemaa, 5. kuva Joakim Honkasalo (Unsplash)

Muokattu 19.2.2020: Vaihdettu tekstin toisessa kappaleessa sana kaivosvaraus varaukseksi.