Jätteen yhteiskunnassa unelmoidaan jätteettömyydestä

Ei ole yhteiskuntaa ilman jätettä ja jätehallintaa. Kukin aikakausi ja elämänmuoto synnyttää omanlaisensa jätteet, ja oma kulutusyhteiskuntamme tuottaa jätettä erityisen paljon. Millaisia toiveita, huolia ja unelmia jätteeseen heijastetaan kiertotalouden yhteiskunnassa?

 

Jäte on osa jokapäiväistä elämäämme. Samalla kun kaatopaikkojen määrä on pudonnut Suomessa viimeisen reilun 20 vuoden aikana lähes kahdestatuhannesta alle sataan, jäte on siirtynyt yhteiskuntaelämän laitamilta sen keskelle. Jätettä tuotetaan, lajitellaan, prosessoidaan sekä kulutetaan ja sen kanssa eletään kodeissa, kaupoissa, työpaikoilla ja pihoilla – ylipäätään kaikkialla, missä ihmiset viettävät aikaansa.

Jätteiden käsittely vie meiltä arjessamme aikaa ja energiaa. Seulomme jääkaapista vanhentuneita ruoka-aineita ja pohdimme, saisiko edellispäivän ruoantähteistä vielä koottua aterian. Viemme vaatteita kierrätykseen ja tyhjiä pulloja kauppaan. Huuhtelemme lasipurkkeja. Kun hankkii uuden sohvan, sängyn, pöydän, television tai pesukoneen, pitää samalla ratkaista, miten päästä eroon vanhasta.

Jätteet ja kierrätys muovaavat myös kodin tiloja. Monen keittiöstä esimerkiksi löytyy tiskialtaan alapuolelta kaappi, jonka lokeroihin lajittelemme roskat odottamaan viemistä ulos jäteastioihin.

Tarkastelemme tässä kirjoituksessa nyky-yhteiskuntaa ja länsimaista elämäntapaa jätteen näkökulmasta. Miltä yhteiskunta näyttää, jos otetaan vakavasti jätteen perustavuus sen rakentumisessa?

Kulutusyhteiskunta on jäteyhteiskunta

Jäte on väistämätöntä. Kaikki ihmistoiminta tuottaa vääjäämättä hukkaa, hävikkiä ja ylijäämää, joiden haltuunotto, hallinta, järjestäminen ja prosessointi on merkittävä yhteiskuntaelämän sujumisen edellytys. Siksi ei ole yhteiskuntaa vailla jätettä ja jätehallintaa.

Tuotanto ja kulutus ovat aina myös jätteen tuottamista ja kuluttamista, ja siten kulutusyhteiskunta on samalla myös jäteyhteiskunta. Itse asiassa tuotanto ja kulutus muodostavat vain yhden välivaiheen asioiden jätteeksi muotoutumisen elinkaaressa.

Jäte on myös osa taloutta, politiikkaa, ideologioita, infrastruktuureja, valtakamppailuja ja arkisia käytäntöjä. Sitä tuotetaan, ostetaan ja myydään, lajitellaan, kierrätetään, kuljetetaan, verotetaan, levitetään ja jatkojalostetaan. Tästä näkökulmasta yhteiskunta onkin yhteisesti järjestetty tapa hallita jätteitämme.

Silkka jätteen kanssa eläminen ei kuitenkaan vielä itsessään erottele nykyistä kulutusyhteiskuntaamme muista elämänmuodoista.

Yhteiskunta on yhteisesti järjestetty tapa hallita jätteitämme.

Yhteiskunnat eroavat toisistaan niin tuottamiensa jätteiden määrän ja laadun suhteen kuin myös sen suhteen, miten ne käsittelevät tuota ylijäämää. Kukin aikakausi ja elämänmuoto synnyttää omanlaisensa jätteet. Omamme tuottaa jätettä erityisen paljon. Maailmanpankin syyskuussa 2018 julkaisemassa raportissa arvioidaan jätteiden määrän nousevan vuoteen 2050 mennessä 3,4 miljardiin tonniin vuoden 2016 noin 2 miljardista tonnista eli noin 70 prosenttia. Rikkaat teollisuusmaat tuottavat maailman jätteistä noin kolmanneksen, vaikka niiden osuus maailman väestöstä on vain 16 prosenttia.

Sen lisäksi, että tuotamme jätettä valtavia määriä, tuotamme myös erityisen moninaista jätettä. Jätämme jälkeemme niin muovijätettä kuin ydinjätettä. Haaskaamme ennätyksellisen paljon ruokaa, kierrätämme lasia, paperia ja kartonkia ja heitämme pois älykännyköitä ja tietokoneita.

Lisäksi jätteemme mittakaavoissa on erityisen huimaa vaihtelua: ne ulottuvat esimerkiksi mikromuovista elektroniikkaromuun, teollisuusjätteeseen ja hylättyihin laivoihin. Näennäisesti pienestä määrästä jätettä, esimerkiksi muovipullosta tai -pussista, syntyy iso määrä yhdyskuntajätettä, kun yksittäisten ihmisten teot kertautuvat massiivisiksi monen tekijän yhteisvaikutuksiksi.

Jäte piilotetaan arjessa

Vallitseva jätesuhteemme ja kulutusyhteiskunnan vakiintunut poisheittämisen eetos on perustunut jätteen ulossulkemiseen, hävittämiseen, etäisyyteen ja kieltämiseen. Vaikka kertakäyttöpakkauksiin ja nopeaan vanhenemiseen perustuva kuluttaminen synnyttää valtavia määriä poisheitettävää ainesta, tehokas infrastruktuuri on taannut, ettei ihmisten ole arjessaan tarvinnut kohdata tuottamiaan jätteitä. Oikein lajiteltuna liika aines on ”hävinnyt” kotitalouksista nopeasti jälkiä jättämättä.

Jätettä määrittävät ja tuottavat monenlaiset arkisuudessaan piiloon jäävät infrastruktuurit, talousjärjestelmät ja käyttäytymisnormistot. Mikä olennaista, niiden tehtävänä on tehdä jätteestä näkymätöntä, jotakin, mikä ei enää häiritse. 

Jätteistämme huolehtivat jäteinfrastruktuurit on rakennettu niin, että suuri osa käsittelystä tapahtuu kaukana kotitalouksista. Tämän seurauksena myös taju yhteiskuntamme tuottaman jätteen määrästä on kadonnut.

Yhteiskuntatieteellisen jätetutkimuksen tehtävä on tehdä jäte ja nämä järjestelmät näkyviksi ja näyttää, miten ne ratkaisevasti perustavat ja muokkaavat yhteiskuntaa ja mahdollisuuksiamme olla yhdessä.

Mikä tekee jätteestä jätettä?

Yhteiskuntatieteellinen jätetutkimus ei ota asioiden jätteisyyttä annettuna. Se sen sijaan kysyy, miten joistakin aineksista ylipäätään tulee jätettä ja miten ihmisten yhteiseloa hallitaan hallitsemalla jätettä. 

Tämä tarkoittaa aivan erityistä tapaa kysyä, mitä jäte on. Siinä ”mitä” sisältää kysymyksen siitä, ”missä” jäte on. Tuo kyseinen ”missä” tulee ymmärtää paitsi konkreettisessa tilallisessa mielessä mutta myös viittauksena esimerkiksi käytäntöihin, tapahtumiin, ihmisten välisiin suhteisiin ja aikaan.

Jäte tulee jätteeksi – tai voi muuntua joksikin muuksi kuin jätteeksi – niissä moninaisissa käytännöissä ja paikoissa, joissa sitä määritellään, hallitaan ja käsitellään. Jätteen kategoria myös vaihtelee ajallisesti. Esimerkiksi kodeissa jätettä on kaikki, mikä viedään jäteastiaan, mutta samainen aines todellistuu kunnallisen jätehuollon käytännöissä energianlähteeksi.

Jäte heijastelee kulttuurista merkitysjärjestelmää ja määrittyy suhteessa ympäristöönsä.

Mikään ei olekaan jätettä sisäsyntyisesti ja olemuksellisesti, vaan asioista tulee jätettä erilaisissa luokittelu- ja lajittelukäytännöissä. Jätteisyys on näin ollen tilannesidonnainen kategoria: se, mikä yhdessä yhteydessä on käyttökelpoista ja haluttua, voi olla jossakin toisessa hyödytöntä jätettä, josta halutaan päästä eroon. Esimerkiksi vakuumipakatun ruokatuotteen biokemiallinen koostumus ei välttämättä muutu millään tavalla, kun tuote viedään kaupan hyllyltä jäteastiaan, mutta myymälän näkökulmasta se silti määrittyy myynti- ja syömäkelvottomaksi hävikiksi.

Jäte heijastelee kulttuurista merkitysjärjestelmää ja määrittyy suhteessa ympäristöönsä: jäte on antropologi Mary Douglasin kuuluisaa määritelmää seuraten ”ainetta väärässä paikassa”. Jäte edustaa epäjärjestystä, joka on suljettava ulos, jotta saadaan luotua ja turvattua järjestys. Jäte tuotetaan tuossa ulossulkemisen eleessä.

Slovenialaisfilosofi Slavoj Žižek on havainnollistanut jätteen ulossulkemista esimerkillä syljestä. Meillä jokaisella on jatkuvasti sylkeä suussamme ja nielemme sitä, mutta emme kuvotu tästä asiaintilasta. Kuvitellaan kuitenkin tilanne, jossa sylkisimme vesilasin puolilleen. Ani harva olisi valmis juomaan lasin sisällön. Nimenomaan ulkoistaminen tekee syljestä likaista ja kuvottavaa; sen sisäistäminen olisi vastenmielistä ja etovaa.

Douglasin näkökulma auttaa ymmärtämään, ettei jäte ole vain järjestyksen satunnainen häiriö, jotakin siihen lisättyä. Sen sijaan järjestys ja epäjärjestys, puhtaus ja lika tai saasta syntyvät suhteessa toisiinsa.

Kiertotalousideologia pyrkii ratkomaan kulutusyhteiskunnan ongelmia

Jäte on perinteisesti ollut yleisnimi arvonsa menettäneelle aineelle, joka on siksi jätettyä: hylättyä, pois heitettyä, oman onnensa nojaan unohdettua. Kukaan ei halua sitä eikä sen kanssa tahdota elää; siitä vain koetetaan hankkiutua eroon.

Nykyisessä jätehallinnassa jäte kuitenkin määrittyy toisin. Sen iskusanana on kiertotalous. Kiertotaloudessa materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä luodaan yhä uudelleen uusia tuotteita.

Kiertotalousajattelu ilmentää yhteiskunnan jätesuhteen murrosta. Jätettä ei nähdä enää ei-hyödynnettävissä olevana ja siksi hävitettävänä ylimääränä vaan ennen kaikkea mahdollisena resurssina ja arvon lähteenä. Jätteestä on tullut raaka-ainetta, ja siitä toivotaan uutta talouden veturia, jonka uskotaan ratkaisevan mitä moninaisempia ongelmia aina työttömyydestä neitseellisten raaka-aineiden ehtymiseen ja energiatalouteen.

Kiertotalouden taustalla on jätemäärien kasvusta ja resurssien niukkenemisesta seurannut pyrkimys muuttaa ihmiselämän väistämätön sivutuote hyödylliseksi raaka-aineeksi ja lopulta lakkauttaa jätteen syntyminen kokonaan. Kiertotalous on kuitenkin paljon enemmän kuin vain jätehallintaa. Tavoitteena on lopulta myös koko yhteiskuntaelämän muuttaminen, uudenlainen yhteiskunta, jossa aineet kiertävät, tuotanto ja kulutus sopeutuvat maapallon kantokykyyn ja tavaroiden sijasta kulutetaan palveluja. Siinä hyvinvointia ei luo enää tavaroiden yltäkylläisyys ja omistaminen vaan niiden jakaminen ja kierrättäminen.

Poliittisena ohjelmana kiertotalous on ideologinen yritys ratkaista kulutusyhteiskunnan ongelmat talousvetoisesti, suitsimatta kulutusta.

Ei pidä kuitenkaan luulla, että kiertotalous tekisi yhteiskunnasta jätteettömän. Ylimäärästä ei päästä eroon. Poliittisena ohjelmana kiertotalous onkin ideologinen yritys ratkaista kulutusyhteiskunnan ongelmat talousvetoisesti, suitsimatta kulutusta ja muuttamatta talouden ylivaltaa.

Kiertotaloutta voidaan kuitenkin tarkastella myös arjen tekoina. Jätekansalaisia kannustetaan harjoittamaan arjen kiertotaloutta, sillä jätteisiin sitoutuneet materiaalit virtaavat vain, jos kotitaloudet, yritykset ja julkisyhteisöt lajittelevat ja kierrättävät jätteensä. Kiertotalouden jätehallinta palauttaakin jätteet takaisin ihmisten arkeen pois kaatopaikoilta ja polttolaitoksilta ja ohjaa kansalaisia siten käytännölliseen jätteen kanssa toisin elämiseen. Kiertotalouden siemen itää näin jokapäiväisissä jätetoimissa ja -suhteissa.

Miksi unelmana on jätteetön yhteiskunta?

Viime vuosien aikana jäte on noussut näkyvästi kestouutisaiheeksi ja julkiseen keskusteluun. Samalla se on lakannut olemasta pelkkä tuotannon ja kulutuksen sivutuote, jolla ei ole muuta tehtävää kuin kadota ja lakata hiljaa olemasta. Kiertotalouden yhteiskunnassa jätteeseen heijastetaan monenlaisia odotuksia ja toiveita, huolia ja unelmia. Jäte on ympäristönsuojelua, ekologiaa, resurssikiertoa, taloudellisia mahdollisuuksia ja työtä.

Yksi asia näyttää kuitenkin yhä pitävän pintansa: jätettä ei haluta olevan olemassa pysyvästi. Jätteisyys hahmotetaan vain kierron välivaiheeksi hyvin järjestetyssä yhteiskunnassa. Niinpä kun maailmalle kuvitellaan parempaa tulevaisuutta, se on jätteetön.

Kiertotalous poliittisena ohjelmana on motivoitunut ajatuksesta, että jätteen ilmaantuminen kertoo aina huonosta suunnittelusta ja tehottomasta materiataloudesta. Ajatellaan, että jäte lakkaa olemasta, kun kulutusyhteiskunnan materiatalous saadaan muutettua luonnon kiertoa vastaavaksi.

Jätteestä on muodostunut ”uusi luonto”, jonka avulla on mahdollista ajatella kriittisesti ihmisen maailmassa olemisen tapaa.

Ei ole yllättävää, että kiertotalous tavoittelee luonnon kiertoa jäljittelevää yhteiskuntaa. Jätteestä on muodostunut ”uusi luonto”, jonka avulla on mahdollista ajatella kriittisesti ihmisen maailmassa olemisen tapaa. Jäte on ikään kuin osoitus siitä, että olisimme jollakin tapaa ”etääntyneet” luonnosta, vaikka oikeastaan tilanne on päinvastainen. Nykyinen kulutukseen perustuva elämäntapa on lopulta yhdenlainen tapa elää maasta: se nojaa tieteen ja teknologian kykyyn kietoutua yhä intensiivisemmin yhä pienempiin ja yhä isompiin luonnonilmiöihin ja manipuloida niitä, kuten Turo-Kimmo Lehtonen asian ilmaisee. Kuluttava elämäntapa kytkeytyykin yhä tiiviimmin ei-inhimilliseen.

Tämä kääntää huomion siihen, että kuluttamisen vapauden kääntöpuoli on jätteen tuottaminen. Lehtosen sanoin ilmaistuna: ”mitä enemmän kulutamme, sitä enemmän olemme jätteiden kanssa yhdessä. Ei ole tuotantoa eikä kuluttamista, josta ei jäisi jätettä".

Resurssien entistä tehokkaammasta hyödyntämisestä huolimatta jätteetön yhteiskunta on pelkkä teknokraattinen utopia. Jäte ei ole katoamassa maailmasta. Tämä ei silti tarkoita, etteikö jätteen syntymistä ja kiertokulkua voisi hallita. Esimerkiksi jätteen aiheuttamia ympäristöongelmia on mahdollista torjua järjestämällä yhteiskunta niin, että ylijäämää muodostuu vähemmän.

Yhteiskunnan järjestäminen johtaakin väistämättä kysymykseen jätteestä: neuvotteluihin halutuista ja torjuttavista aineksista, ulossulkemisen tavoista ja ylijäämän loppusijoituspaikasta. Ihmisten yhdessä oleminen on kaikkialla myös jätteiden kanssa olemista. Kulutusyhteiskunnan sijasta meidän tulisi ehkä siksi puhua jäteyhteiskunnasta.

 

***

Kirjoitus pohjaa yhdessä kollegoidemme Turo-Kimmo Lehtosen, Veera Kinnusen ja Heikki Huilajan kanssa kirjoittamaamme teokseen Tervetuloa jäteyhteiskuntaan! Aineellisen ylijäämän kanssa eläminen. Teos ilmestyy marraskuussa 2019 Vastapainon kustantamana.

***

Pääkuva ja kuvat 2-5: Inka Lähteenaro, Ilmiö
Kuva 1: Tapio Haaja, Unsplash

***

Jäte-juttusarja Ilmiössä syksyllä 2019

Tämä teksti on ensimmäinen Ilmiön jäteaiheisessa juttusarjassa ilmestyneistä jutuista. Sarjassa tutkitaan jätettä yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä sekä sukelletaan jätesuhteemme syvyyksiin. Millaisia toiveita, odotuksia ja pelkoja jätteeseen liittyy? Mikä ylipäätään tekee jätteestä jätettä, ja onko jätteetön yhteiskunta mahdollinen?

Sarjassa on ilmestynyt myös Teemu Loikkasen teksti Kierrätystä voisi kehittää tarjoamalla jätekansalaiselle seuraavaksi porkkanaa.