Aivokulttuurissa työntekijöitä herätellään tarkkailemaan ylikuumentuvia aivojaan

Aivotutkimuksen kehittyessä aivoja koskeva tieto on levinnyt tutkimuslaboratorioista yhteiskuntaan. Samalla aivotutkimuksesta peräisin oleva aivopuhe on muovannut ymmärrystämme itsestämme ja maailmasta. Viime vuosina puhe aivoista on yleistynyt etsittäessä ratkaisuja työelämän kipukohtiin, kuten työuupumukseen. Huoli työtätekevistä aivoista kytkeytyy työelämän muutoksiin, ovathan aivot keskeinen työväline monilla aloilla. Aivoterveysvinkit houkuttelevat tulkitsemaan ja huoltamaan itseä neurobiologisena työkansalaisena, jonka velvollisuutena on hallinnoida huokoista rajaa itsen ja työn välillä, kirjoittaa Venla Okkonen.

 

Neurotieteiden yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa aivoja koskevan tiedon kulttuurisen ja yhteiskunnallisen merkityksen kasvua kuvataan aivokulttuurin käsitteellä. Aivokulttuurissa yhteiskunnallisesti moniulotteisia ongelmia selitetään aivojen biologiaan liittyvinä kysymyksinä, kuten poliittisen maantieteen tutkija Jessica Pykett kuvaa kirjassaan Brain Culture.

Esimerkiksi lapsiperheköyhyyttä voidaan arvioida tarkastelemalla, miten köyhyys vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Nuorten sosiaalisen median käyttö näyttäytyy huolestuttavana siksi, että somealustojen koukuttavan logiikan pelätään muuttavan nuorten aivojen toimintaa. Vastaavasti avokonttorin puheensorinan ja viestisovellusten merkkiäänien kuormittama työntekijä voi miettiä, mitä jatkuvat keskeytykset tekevät aivojen kyvylle pitkäjänteiseen keskittymiseen. Aivokulttuuri ohjaa etsimään ratkaisuja näihin ongelmiin aivoja koskevasta tiedosta.

Aivokulttuurissa myös ihmistä itseään opetetaan havainnoimaan omia aivojaan ja muovaamaan kokemustaan ja toimintaansa suoraan aivoihin vaikuttamalla. Jo pitkään esimerkiksi masennusta on kuvattu ja pyritty hoitamaan välittäjäaineiden epätasapainona aivoissa. Tällaisesta itsen hahmottamisen tavasta käytetään sosiologi Nikolas Rosen kehittämää nimeä neurokemiallinen minä – siinä mieltä ja sen ongelmia hahmotetaan biologisina, aivoihin paikantuvina ilmiöinä.

Neurotieteet kurittomien aivojen kesyttäjinä

Viime vuosina myös työelämän ilmiöitä on tulkittu yhä enemmän aivotutkimuksesta tuotujen selitysmallien avulla. Kun työelämän kiihtyvä tahti rapauttaa työntekijöiden hyvinvointia, ongelmaa ovat nousseet ratkomaan perinteisempien työelämänasiantuntijoiden lisäksi myös aivotutkijat.

Kuten neurotieteistä inspiroitunutta johtamista tutkineet Carina Guyard ja Anne Kaun esittävät, työelämässä on havahduttu siihen, että työtä tekevät aivot ovat monella tapaa ”kurittomat”. Tasaisen liukuhihnasuorittamisen ja rationaalisen päätöksenteon sijaan aivot kuvataan johtamisopeissa taipuvaisina impulsiivisuuteen ja nopean tyydytyksen hakemiseen.

Aivokulttuurissa aivoasiantuntijat, kuten aivotutkijat ja neuropsykologit tarjoavatkin ohjeita juuri kurittomien aivojen kanssa pärjäämiseen esimerkiksi median ja hyvinvointipalveluiden välityksellä.

 

Kartoitimme tutkija Maija Korhosen kanssa työelämän aivokulttuuria lukemalla ja analysoimalla suomalaisissa verkkomedioissa julkaistuja, työelämää aivojen näkökulmasta tarkastelevia tekstejä, kuten tutkijahaastatteluita ja vinkkilistoja aivojen hyvinvointiin. Selvitimme, millaisena työelämän ongelmat – ja ongelmien ratkaisut – näyttäytyvät, kun niitä muotoillaan aivojen näkökulmasta.

Median muodostamalla ymmärryksellä aivoista on yhteiskunnallista merkitystä. Vaikka aivoja koskeva tieto voi näyttäytyä luonnontieteellisen objektiivisena todellisuuden kuvauksena, sitä voidaan käyttää sekä vahvistamaan että haastamaan olemassa olevia käsityksiä esimerkiksi siitä, millainen on hyvä työntekijä. Median tekstit paitsi kuvaavat sosiaalista todellisuutta myös toimivat käytännöllisinä oppaina siinä luovimiseen.

Psykologisoitumisesta aivokulttuuriin

”Ovatko aivosi vaarassa ylikuumeta?” – Duunitori, 26.11.2018

”Nykyajan työelämä on myrkkyä aivoille” – Yle, 17.3.2019

”Työ kuormittaa aivoja – hoitoalalla seuraukset voivat olla kohtalokkaat” – Super, 21.1.2020

 

Edellä kuvatun kaltaiset otsikot houkuttelevat lukijoita huolestumaan kiireisen työelämän vaikutuksesta aivoihin. Suomalaisten verkkomedioiden aivopuheessa syyt ihmisten kuormittumiseen paikannetaankin usein työelämään – tai tarkemmin työelämän rakenteiden ja ihmisen biologian väliseen hankaukseen.

Mediassa tyypillisen, ihmislajin evoluutiosta ammentavan selitysmallin mukaan ihmisen kivikaudella kehittyneet aivot ovat jääneet jälkeen työelämän kehityksestä, mikä aiheuttaa ongelmia aivojen kyvylle säädellä stressiä. Vaihtoehtoisessa, aivojen plastisuutta eli muovautuvuutta korostavassa selitysmallissa työelämän kiihkeä tahti aiheuttaa aivoissa biologisia muutoksia, kuten hermosolujen tuhoutumista.

Ylikuumentuneen työelämän tuhoisuutta havainnollistetaan mediassa yhdistämällä metaforista ja tieteellistä kieltä. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa (12.12.2019) ylikuormittumisen aiheuttamaa tilaa aivoissa kuvataan aivoalueiden tulipalona, jonka kerrotaan pitkittyessään johtavan rakenteellisiin muutoksiin: ”Vaaroja havaitseva mantelitumake voi alkaa hiljalleen kasvaa. Tämän vuoksi stressi tulee kerta toisensa jälkeen helpommin. Samaan aikaan etuotsalohko voi ohentua, eikä se pysty enää hillitsemään stressiä.”

Median tuottama ymmärrys aivoista on sosiaalisesti ja kulttuurisesti välittynyttä. Jo aivoja koskeva tieteellinen tieto muodostuu aivojen, aivokuvantamisteknologioiden sekä dataa tulkitsevien tutkijoiden yhteistyössä. Median tutkijahaastatteluissa ja aivotreenivinkeissä tietoa sovelletaan monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Pahan olon kokemusten sanoittajana aivokulttuuri on sukua psykologisoitumiselle, joka viittaa itsen ja elämän ongelmien ymmärtämiseen psykologisten selitysmallien avulla. Psykologisoitumista on kritisoitu sen yksilöivästä vallasta eli siitä, että psykologiset näkökulmat ohjaavat yksilön psyykkisen todellisuuden havainnointiin sen sijaan, että kritiikki suunnattaisiin yhteiskunnan rakenteisiin.

Median aivopuhe taas esittää aivojen biologiset rakenteet konkreettisesti työelämän rakenteisiin kytkeytyneenä –  työelämän kiireisen tahdin selitetään aiheuttavan muutoksia aivoissa. Puhe työelämän kuormittamista aivoista voikin näyttäytyä mielekkäänä juuri siksi, että moni tunnistaa siitä tuttuja väsymyksen ja keskittymiskyvyn rapautumisen kokemuksia. Luonnontieteellisesti virittyneessä asiantuntijapuheessa henkilökohtaiset tuntemukset kehystetään uudelleen normaaleiksi, jopa väistämättömiksi seurauksiksi työelämän nykytilasta.

Kaikkialle leviävä työelämä ylikuumentaa aivoja

Aivokulttuurin asiantuntijoiden tekemä havainto työelämän ylikuumentumisesta ei ole vieras yhteiskuntatieteillekään. Muun muassa taloustieteilijä Yann Moulier-Boutangin kehittelemässä kognitiivisen kapitalismin teoriassa esitetään, että aivot ovat nykykapitalismin keskeinen tuotantoväline. Työssä kuin työssä työntekijän aivot ja muu keho valjastetaan tuottavaan toimintaan. Nykyinen työelämä perustuu erityisen tiiviisti juuri aivojen emotionaalisten ja kognitiivisten kykyjen hyödyntämiseen.

Esimerkiksi puhelinpalvelukeskuksen työntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja ja tutkija hyödyntävät työssään aivojensa kykyä tuottaa tunteita, päätöksiä ja ideoita. Tutkija ei lopeta ideointiaan työpäivän jälkeen, vaan ajatus uudesta hankkeesta voi pulpahtaa päähän lenkillä tai kavereiden kanssa keskustellessa. Työntekijän aivot ovat työntekijän omat, eivätkä ne siten jää työpaikalle työpäivän päätyttyä, toisin kuin esimerkiksi teollisuuden raskaat työvälineet.

Työ siis pakenee työelämän totuttuja hallintakeinoja, kuten työaikaa. Jatkuvasti kuhisevat aivot ovat työntekijän kehossa se piste, josta työelämä vuotaa kaikkialle – vapaa-aikaan ja osaksi elämää kokonaisuudessaan. Ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa kehkeytyvät ideat, tunteet ja päätökset voivat tuottaa taloudellista hyötyä riippumatta siitä, tapahtuuko toiminta muodollisesti työ- vai vapaa-ajan piirissä. Moulier-Boutangin kuvaamassa kognitiivisessa kapitalismissa kaupallista arvoa uutetaankin työpäivän sijaan suoraan tästä toisiinsa kytkeytyneiden aivojen vuorovaikutuksesta.

Kun työtä ei voida rajata tiettyyn työaikaan ja -paikkaan, työntekijän on pyrittävä rajaamaan ja hallinnoimaan sitä itse. Aivokulttuurin asiantuntijat tarjoavat välineitä juuri tähän. Median tarjoilemat aivojen käyttöohjeet lupaavat, että kiihkeätahtisessa työelämässä pärjääminen voi olla mahdollista, kunhan vain itse tarkkailee aivojaan ja pitää niistä huolta.

Neurobiologisoitu työkansalainen huolehtii aivoistaan

”Kun ihminen näkee hymyilevät kasvot vaikka vain vilahdukselta, hänen poskilihaksensa aktivoituvat.

– Helpoiten rentoudut sellaisten ihmisten lähellä, jotka nauttivat ja ovat iloisia ja rentoja.” – Yle, 20.6.2019

 

Kun työntekijä havaitsee merkkejä aivojensa ylikuumenemisesta, median aivoasiantuntijat tarjoavat ratkaisuja tilanteen hallitsemiseksi. Median vinkeissä ohjeistetaan aivoterveelliseen elämään, kuten unen vaalimiseen ja palauttavaan vapaa-aikaan. Ohjeissa välittyy ihanne työelämän aivoterveysriskit tiedostavasta vastuullisesta työntekijästä, joka kompensoi työn kuormittavuutta tekemällä aivojensa kannalta optimaalisia valintoja.

Median teksteissä aivoasiantuntijat opastavat lukijaa havainnoimaan ja muovaamaan aivotoimintaansa, siis ymmärtämään itseään neurobiologisoituna työkansalaisena.

 

Aivojen muovautuvuuden vuoksi lukijaa ohjeistetaan olemaan opettamatta aivoille huonoja tapoja, kuten ajatusta jatkuvasta kiireestä. Liiallista stressiä kannattaa välttää, koska se tuhoaa hermosoluja. Näin tekstit tuottavat työkansalaisuutta neurobiologisoituna tiedon kohteena, joka on ymmärrettävissä ja muovattavissa ensisijaisesti aivojen biologiasta käsin.

Aivokulttuurissa korostetaan usein aivojen muovautuvan läpi elämän jopa niin, että yksilö voi itse vaikuttaa omaan neurobiologiaansa. Ajatus voi näyttäytyä vapauttavana ulospääsynä biologisesta determinismistä, jossa aivojen pysyvän rakenteen on nähty määrittävän ihmisen ominaisuuksia. Kuitenkin kun ajatus muovautuvuudesta yhdistetään median ruokkimaan tietoisuuteen työelämän riskeistä, aivojen vaalimisesta voi tulla päättymätön projekti. Työ omien aivojen vaalimiseksi ei lakkaa koskaan, kun mitä tahansa valintaa kannustetaan arvioimaan punnitsemalla sen vaikutuksia aivoihin.

Toisaalta median aivokulttuurissa ei muodostu eheää kuvaa neurobiologisoidusta työkansalaisesta, vaan puhe aivoista taipuu monenlaisiin painotuksiin. Työsuojelullisesta, ammattiyhdistystenkin omaksumasta näkökulmasta kuormittuneet aivot esitetään työturvallisuusriskinä. Kaupallisemmasta kilpailukyvyn näkökulmasta työntekijöiden yhteen kytkeytyneet ja yhteistyössä toimivat aivot esitetään yritysten menestystekijänä. Tällaiset versiot aivopuheesta häivyttävät työntekijän yksilönä taka-alalle siinä missä työntekijöille suunnatut vinkit korostavat yksilön vastuuta.

Työn hallinnointi aivojen biologian tasolla

Tutkimuksemme perusteella näyttää siltä, että aivokulttuuri tarjoaa keinoja puhua työelämän ongelmista tavalla, joka näyttäytyy luonnontieteellisen teknisenä ja siten ideologisesti neutraalina. Työelämän ongelmien muotoilulla tieteellisiksi kysymyksiksi on historialliset juurensa 1900-luvun työpsykologiassa ja työlääketieteessä. Ne tarjosivat tutkija Mona Mannevuon mukaan objektiiviseen mittaamiseen ja tieteelliseen ajatteluun perustuvia välineitä poliittisesti jännitteisten teollisen tuotannon kysymysten ratkomiseen. Tällainen kysymys on ollut esimerkiksi määrittää, kuinka työntekijät saataisiin sopeutumaan teollisuustyön toisteiseen rytmiin.

Kriittisesti tarkasteltuna median aivokulttuuri toimiikin keinona hallinnoida työelämän muutoksiin kytkeytyviä kipukohtia aivojen biologian tasolla. Aivojen tekemää työtä, kuten ideointia tai palveluammateissa kaivattua aitoa empatiaa on vaikeaa johtaa pelkästään ulkoisilla hallintakeinoilla, kuten työajalla. Näissä oloissa aivojen työkyvystä ja -tehosta huolehtiminen esitetään mediassa jokaisen työntekijän henkilökohtaisena velvollisuutena, jota perustellaan huolella aivojen biologisesta tuhoutumisesta työelämän paineissa.

Yksilöllisiä ratkaisuja korostava aivokulttuuri ei tunnista neurobiologisoituja työkansalaisia poliittisina toimijoina, jotka voisivat tavoitella aivoystävällisempää työtä haastamalla työelämän valtasuhteita. Median aivopuhe esittääkin aivot raja-alueena, jolla yksilö hallinnoi kiihkeätahtisessa yhteiskunnassa vaikuttavia ”myrkyllisiä” voimia ja kaikkialle leviävää työtä. Aivokulttuuriin tarjoamat keinot työkuormituksen säätelyyn ja palautumiseen kertovat näin paitsi aivojen toiminnasta, myös siitä, kuinka syvälle ihon alle työelämä ulottuu.

 

Kirjoitus perustuu tutkimusartikkeliin:

Okkonen, V, Korhonen, M (2025) “Is your brain in danger of overheating?”: neurobiologizing the labouring subject in cognitive capitalism. BioSocieties, 20, 449–480. doi: 10.1057/s41292-025-00348-3

 

Kirjallisuus:

Guyard, C, Kaun, A (2018) Workfulness: Governing the disobedient brain. Journal of Cultural Economy 11 (6): 535–548. doi: 10.1080/17530350.2018.14818 77.

Mannevuo, M (2020) Ihmiskone töissä: sotienjälkeinen Suomi tehokkuutta tavoittelemassa. Gaudeamus.

Moulier-Boutang, Y (2011) Cognitive Capitalism. Käänt. E Emery. Polity Press.

Pykett, J (2015) Brain Culture. Shaping Policy through Neuroscience. Policy Press.

Rose, N (2007) The Politics of Life Itself: Biomedicine, Power, and Subjectivity in the Twenty-First Century. Princeton University Press.

 

Kuvat: Unsplash: @keithtanman, @bhautik_patel3, @bennieray, @nci, @izzyfisch_