Sosiologia valokeilassa: Terapeuttinen kulttuuri taipuu moneksi – haastattelussa sosiologi Daniel Nehring

Sosiologi ja apulaisprofessori Daniel Nehring on urallaan kiertänyt maailmaa havainnoidessaan self-helpin ja populaaripsykologian kotiutumista eri paikkoihin. Parhaillaan hän tarkastelee terapeuttisen kulttuurin muotoutumista nykyisessä kotimaassaan Kiinassa. Suomalaisen terapeuttista kulttuuria kartoittaneen hankkeen tutkijat Harley Bergroth ja Inna Perheentupa jututtivat Nehringiä, kun tämä vieraili hiljattain Turun yliopistolla.

 

Tämän jutun voit myös kuunnella äänikirjana, kesto 17:28.

Self-helpin, elämäntaitovalmennuksen ja henkisen kasvun kyllästämästä terapeuttisesta kulttuurista on puhuttu kriittisen sosiologian ja kulttuurintutkimuksen kentällä jo ainakin Christopher Laschin 1970-luvun kirjoituksista lähtien. Terapeuttinen kulttuuri viittaa laajasti ottaen ajatukseen siitä, että työstämällä itseään ja omaa ajatteluaan ihmiset voivat saavuttaa tavoitteensa, oli se sitten terveys, henkinen hyvinvointi tai taloudellinen menestys. Lasch analysoi terapeuttisten markkinoiden nousua osana kehitystä, jossa kulutus- ja kasvuorientoitunut kapitalismi hämärtää yksilöiden elämän merkityksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Itsen kehittämiseen keskittyvä terapeuttinen kutsuhuuto on nykyään kiinteä osa globalisoituvaa media- ja populaarikulttuuria. Yksi keskeinen sosiologinen huoli aiheeseen liittyen on se, kuinka yhteiskunnalliset ongelmat ja rakenteet mahdollisesti jäävät pimentoon, kun hyvinvointi ja elämässä pärjääminen palautetaan ihmisen omiin valintoihin ja asenteisiin.

Valtaosa terapeuttisen kulttuurin ja self-helpin sosiologisesta nykytutkimuksesta tarkastelee ilmiötä siten kuin se ilmenee Amerikassa tai läntisessä Euroopassa. Tutkimuksessa ei ole juurikaan kiinnitetty huomiota siihen, miten terapeuttiset käytännöt muuttuvat ja mukautuvat ylittäessään erilaisia maantieteellisiä ja poliittisia rajoja.

Näin toteaa tätä nykyä Shanghaissa Itä-Kiinan tiede- ja teknologiayliopistossa apulaisprofessorina työskentelevä saksalaissyntyinen sosiologi Daniel Nehring, joka vieraili Turun yliopistossa Tracking the Therapeutic -tutkimushankkeen vieraana jokin aika sitten.

Yksi Nehringin keskeisistä viesteistä on, että terapeuttinen kulttuuri ei ole yksi ja sama asia paikasta riippumatta, sillä sitä tulkitaan ja käytetään eri tavoin eri paikoissa. Terapeuttinen kulttuuri siis muuttuu ja muovautuu vaeltaessaan paikasta toiseen.

"Terapeuttisen kulttuurin monipaikkaisuus ja paikalliset variaatiot ovat keskeinen ilmiö, jota etenkin viimeaikainen työni yleisesti ottaen käsittelee. Tällaiselle tutkimukselle on tilausta."

Nehring viittaa ajatukseen terapeuttisen kulttuurin saamista erilaisista muodoista eri paikoissa ja siihen, miten terapeuttisen itsen työstämisen ajatus kotoutuu kulloiseenkin kontekstiin ammentaen samalla vaikutteita paikalliskulttuurista. Toisaalta kulttuuri voidaan terapeuttisuuden yhteydessä ymmärtää myös toisin: kulttuuri voi esimerkiksi kytkeytyä tiettyyn elämäntapaan ja siten ylittää kansalliset rajat tai maantieteellisen paikallisuuden.

Terapeuttisen kulttuurin monet muodot

Nehring on kirjoittanut terapeuttisten puhetapojen ja käytäntöjen paikallisesta muovautumisesta etenkin globaalissa etelässä ja idässä sekä siitä, kuinka angloamerikkalainen self-help-kulttuuri muuttuu liikkuessaan uusille alueille ja risteytyessään monien paikallisten tapojen, uskomusjärjestelmien ja perinteiden kanssa. Hän kertoo alkaneensa hiljattain  työskennellä myös enemmän assemblage-teorian parissa.

Assemblage-termi kääntyy suomeksi esimerkiksi sommitelmaksi, kokoelmaksi tai kokoonpanoksi. Verbinä ”assembling” eli kokoaminen viittaa siis ajatukseen, että terapeuttinen kulttuuri ei ole homogeeninen tai määräävä kulttuurinen rakenne. Se muodostuu aina monenlaisista globaaleista ja paikallisista, symbolisista ja materiaalista aineksista, joita ihmiset ”kokoavat” yhteen vaikkapa arkielämässään.

Olimme mukana toimittamassa hiljattain julkaistua Assembling Therapeutics -teosta, joka on osa Nehringin organisoimaa terapeuttista kulttuuria käsittelevää kirjasarjaa. Teoksessa esitetään, että terapeuttista kulttuuria monissa muodoissaan voidaan ymmärtää parhaiten tutkimalla sitä, millaisista erilaisista elementeistä terapeuttiset käytännöt ihmisten arjessa muotoutuvat, ja mihin tarkoituksiin he terapeuttista itsensä muokkaamista hyödyntävät. Teos vie lukijan Suomen lisäksi Saksaan, Venäjälle ja Israeliin ja tarkastelee ihmisten arkisia terapeuttisia käytäntöjä paikallisesti muun muassa hengellisissä ja digitaalisissa toimintaympäristöissä.

Myös Nehringin mukaan on tärkeää ymmärtää, että terapeuttinen kulttuuri muotoutuu erilaiseksi eri paikoissa ja yhteisöissä, kun globaalin terapeuttisen kulttuurin vaikutteita sovitetaan jo olemassa oleviin raameihin ja sääntöihin.

"Populaaripsykologian ylirajaisuutta ajatellaan usein siitä kulmasta, että kyseessä on mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyvän ajattelun amerikkalaistuminen tai länsimaalaistuminen. No, toki amerikkalaisilla kulttuurituotteilla on paljon näkyvyyttä ja valtaa, mutta väitän, ettei asia ole lainkaan niin yksinkertainen, vaan että kyseessä on aina monisuuntainen prosessi."

Saamme tähän esimerkkejä myöhemmin, mutta palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Nehring on työskennellyt terapeuttisen kulttuurin parissa pitkään, ja hänen työnsä on vienyt hänet Väli-Amerikasta Englantiin, Karibialle ja viimeisimpänä Kiinaan. Mistä miehen kiinnostus terapeuttiseen kulttuuriin sai alkunsa?

"Kiinnostukseni aiheeseen heräsi jo kouluaikanani 1990-luvulla Meksikossa. Terapeuttinen self-help oli – ja on edelleen – iso juttu sielläkin, ja muistan etenkin yhden kyseisen genren kirjailijan, joka kirjoitti uskonnollisen fundamentalistin tavoin nuorten ihmisten seksuaalisuudesta. Pohjimmiltaan siis siitä, kuinka asiat olisivat henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla niin paljon paremmin jos kaikki vaan pidättäytyisivät esiaviollisesta seksistä. Monet kaverini olivat kauhuissaan näistä kirjoista. Kun luin niitä, minuakin tavallaan kauhistutti, koska ne oli kirjoitettu niin vakuuttavasti."

Koulun jälkeen Nehring hakeutui Isoon-Britanniaan opiskelemaan sosiologiaa ja syventyi terapeuttiseen kulttuuriin ja self-helpiin etenkin Latinalaisen Amerikan kontekstissa.

"Huomasin, että terapeuttisesta kulttuurista esimerkiksi Meksikossa ei ollut kirjoitettu käytännössä mitään. Enkä löytänyt juurikaan kirjallisuutta, jossa olisi pureuduttu lääketieteellisten ja psykoterapeuttisten puhetapojen ja esimerkiksi kristillisen fundamentalismin yhteen nivoutumiseen."

Self-helpiä Karibialta Kiinaan

Viime aikoina Nehring on työstänyt yhdessä sosiologi ja antropologi Dylan Kerriganin kanssa Therapeutic Worlds -kirjaa, jossa tarkastellaan terapeuttisen diskurssin limittymistä intiimielämään – tarkemmin ottaen avioliittoon, perhe-elämään, rakkauteen ja seksiin – Trinidadin ja Tobagon saarilla Karibialla.

"Sielläkin terapeuttiseen kulttuuriin sekoittuu uskonnollinen eetos, joka siinä kontekstissa ammentaa paljon esimerkiksi länsiafrikkalaisista kulttuuriperinteistä", Nehring kertoo.

Kirjassa kuvataan havainnollistavasti, kuinka globaali self-help maailmankuuluine hittikirjailijoineen (kuten Deepak Chopra ja Eckhart Tolle) muovautuu esimerkiksi suhteessa karibialaiseen karnevaaliperinteeseen. Kolonialismin ja orjuuden muovaaman kansan keskuudessa musiikkia, pukeutumisriittejä ja henkiuskomuksia yhdistelevä, vuosittain järjestettävä kaksipäiväinen karnevaali on historiallisesti edustanut äänekästä kapinaa yhteiskunnan sortavia rakenteita ja eliittiä vastaan.

Karnevaali yhdistyy edelleen psykologiseen kasvuun ja vaikeuksien voittamiseen vaikkapa rakkauselämässä, johon self-help-kirjallisuus toisaalta tarjoaa omanlaisiaan, usein vähemmän yhteisöllisiä ratkaisumalleja. Näin se muodostaa paikallisen sommitelman (assemblage) sekä yhteisöllisten ja hengellisten ainesten että toisaalta globaaliin terapeuttiseen kulttuuriin liitetyn yksilöllisyyden ja itsen työstämisen kanssa.

Sulautuessaan muihin yhteiskunnallisiin vaikutteisiin self-help voikin kääntyä poliittisen vastarinnan välineeksi, kuten yllä kuvattu karnevaali-esimerkki vihjaa. Self-helpiin kohdistuva kulttuurikritiikki käsittelee sitä usein kansan oopiumina, joka kääntää rakenteelliset ongelmat yksilöllisiksi ongelmiksi. Therapeutic Worlds ja Assembling Therapeutics -kirjat sitä vastoin osoittavat, että jopa lähtökohtaisesti yksilökeskeiset terapeuttiset käytännöt ja puhetavat voivat ihmisten arjessa kääntyä vastarinnaksi henkistä pahoinvointia tuottavia sosiaalisia rakenteita vastaan.

Myös Kiinassa terapeuttisille tuotteille on nykyään kova kysyntä. Nehring onkin viime aikoina tarkkaillut mielenkiinnolla terapeuttisen kulttuurin nousua Kaukoidässä.

"Populaaripsykologia tuli Kiinaan Taiwanin kautta. Psykologinen eetoshan oli pitkään tukahdutettua kommunismin alla. Ei ollut mitään 'mielenterveyttä'. Mutta viime aikoina on Kiinassa on koettu niin psykoterapian, kliinisen psykologian kuin populaaripsykologian räjähdysmäinen kasvu."

Terapeuttiset käytännöt ja puhetavat voivat ihmisten arjessa kääntyä vastarinnaksi henkistä pahoinvointia tuottavia sosiaalisia rakenteita vastaan.

Kiinaan virtaa kansainvälistä self-help-kirjallisuutta, mutta terapeuttista sisältöä tuottavat myös paikalliset self-help-gurut vastauksena paikallisiin tarpeisiin. Kiinassa terapeuttinen kulttuuri mukautuu totuttua vahvemmin myös valtiollisiin tarpeisiin.

"Kiinassa korostuu valtiollinen narratiivi sosiaalisesta harmoniasta ja sosiaalisesta koheesiosta. Valtio on kehittänyt sosiaalisen harmonian nimissä erilaisia sosiaalisia ohjelmia, kuten niin kutsuttua sosiaalista luottoluokitusjärjestelmää, jossa yksityishenkilöitä ja yrityksiä pisteytetään. Tällaisia sosiaalisia ohjelmia on tyypillistä markkinoida kansalle terapeuttisten narratiivien kautta."

Kiinassa terapeuttinen kulttuuri toki myös sekoittuu syvälle juurtuneen paikallisen elämänkatsomuksellisen moraalijärjestelmän, konfutselaisuuden, kanssa.

"Kiinassa on aikamoinen katras intellektuelleja, julkisia esiintyjiä ja akateemikoita, jotka yhdistelevät länsimaisen valtavirran terapeuttisia puhetapoja ja konfutselaisia arvoja, ja se osaltaan tekee kiinalaisesta terapeuttisesta kulttuurista omaleimaisen. Hyvä esimerkki vaikutusvaltaisesta kiinalaisesta self-help-yrittäjästä on professori Yu Dan, joka ammentaa erilaisista autoritaarisista taustoista. Hänen työssään yhdistyvät yhtäältä akateemisen taustan tuoma, oletettuun tieteellisyyteen perustuva vaikutusvalta ja toisaalta konfutselaiset periaatteet, joilla on syvää kulttuurista vaikutusvaltaa kiinalaisessa kontekstissa", kertoo Nehring.

 Kiinnostavaa on lisäksi se, että tätä Kiinassa mukautettua terapeuttista materiaalia puolestaan käännetään ja viedään maasta kulutettavaksi muualla. Kyseessä ei siis Nehringin mukaan ole vain länsimaisten self-help-narratiivien virtaaminen Kiinaan, vaan prosessi toimii myös toisin päin.

Sosiologina Kiinassa

Terapeuttisen kulttuurin tutkimuksen Eurooppa- ja Amerikka-keskeisyyden taustalla vaikuttanee varmasti laajempikin euroamerikkalaisen sosiologian länsikeskeisyys. Siksi esimerkiksi Kaukoidässä tai globaalissa etelässä tehtävä sosiologia jää suomalaiselle sosiologille usein etäiseksi.

Kysyimme Nehringiltä, millaista on nykyään työskennellä sosiologina Kiinassa, jossa sosiologialla on historiallisesti ollut jännitteinen suhde valtioon. Nehringillä on paljon sanottavaa kiinalaisen sosiologian eroista ja yhtäläisyyksistä länsimaiseen sosiologiaan.

"Sosiologia on nykyään Kiinassa elinvoimainen tieteenala, mutta se on toki länsimaiseen sosiologiaan verrattuna erilaista esimerkiksi siten, että se on laajasti ottaen paljon käytännöllisempää. Yleisesti ottaen Kiinassa sosiologit työskentelevät usein yhteistyössä käytännöllisempien alojen, kuten sosiaalityön tai sosiaalipolitiikan, tutkijoiden kanssa."

Tämä näkyy myös terapeuttisen kulttuurin tutkimuksessa, joka Kiinassa on monitieteistä ja liittyy Nehringin mukaan enemmän psykologian ammatillisiin käytäntöihin ja sosiaalipolitiikkaan kuin yhteiskuntakriittiseen sosiaaliteoriaan.

Nehringin mukaan yleisemmin ottaen kiinalaisen sosiologian tutkimuskohteet nivoutuvat usein hyvin tiiviisti paikallisesti merkittäviin ilmiöihin.

"Yksi esimerkki tästä on kiinalaisen sosiologian fokus paikallisen maatalouden kysymyksiin. Toinen esimerkki voisi olla se, kuinka kiinalainen muuttoliikkeiden sosiologia keskittyy etenkin maan sisäisiin muutto- ja liikkuvuusvirtoihin siinä missä länsimainen sosiologia tarkastelee kansainvälisiä muuttoliikkeitä."

Toisaalta yhtymäkohtiakin löytyy, osittain jo siksikin, että monet kiinalaiset sosiologit ovat kouluttautuneet ulkomailla.

"Vaikka esimerkiksi ihmisten liikkuvuutta tutkitaan enemmän sisäisesti kuin kansainvälisesti, muuttoliikkeen tutkimus ammentaa toki paljon myös länsimaisten keskustelujen käsitteistä, teorioista ja metodologioista. Ja tämä itsessään tekee kiinalaisesta sosiologiasta mielenkiintoista ja monipuolista."

Psykologisaatio ja sosiologinen kritiikki

Nehring on työssään hahmotellut psykologisaation käsitettä jonkinlaisena käsitteellistyksenä sille, kuinka (populaari)psykologiset ajattelutavat valtaavat alaa arkiajattelussamme ja muodostuvat vaivihkaa osaksi niin kutsuttua maalaisjärkeä. Psykologisaatiota voidaankin kenties ajatella jonkinlaisena rinnakkaiskäsitteenä medikalisaation käsitteelle, joka viittaa laajasti ottaen lääketieteen ja lääketieteellisten selitysmallien merkityksen kasvuun yhteiskunnassa ja yksilöiden elämässä, esimerkiksi erilaisten poikkeavuuksien selittäjänä.

Yhtäältä psykologisaatio siis kuvaa sitä kuinka psykologiset ja etenkin populaaripsykologiset tietämisen tavat muovaavat ajattelu- ja kokemusmaailmaamme; ajatuksiamme itsestämme ja muista. Nehringin ajattelussa psykologisaation teoretisointiin liittyy myös strateginen tavoite siitä, että tällaisten konseptien kautta sosiologit voivat esittää kritiikkiä esimerkiksi populaaripsykologian räjähdysmäistä kasvua ja sosiaalista vaikutusvaltaa vastaan.

Ehkä taustalla on jopa ajatus siitä, että sosiologisen kritiikin laimeneminen ja vaimeneminen on itsessään oire yhteiskunnan psykologisaatiosta, jossa purevaa kritiikkiä tärkeämmäksi kohoaa hyvä fiilis.

Haastattelun lopuksi Nehring intoutuukin vielä kannustamaan sosiologeja yleisesti saattamaan kriittisen äänensä kuulumaan sekä akateemisessa politiikassa että laajemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

"Jos verrataan vaikka 1960-luvun sosiologeihin, niin sosiologeista on tullut yleisesti ottaen paljon varovaisempia ja pidättyväisempiä siinä, miten he artikuloivat yhteiskuntakritiikkiä. Neurobiologit, taloustieteilijät ja psykologit eivät ole yhtään niin pidättyväisiä pitäessään ääntä havainnoimistaan epäkohdista. Sosiologit eivät ainakaan tee itselleen palvelusta, kun ovat niin varovaisia kritiikin kanssa."

Nehringin kutsua kritiikkiin voitaneenkin peilata kolmen vuoden takaiseen Ylen juttuun, jossa suomalaisten pitkän linjan sosiologien avustuksella pohdittiin, kuinka yhteiskunta tarvitsee edelleen – tai jopa nyt jos koskaan – ”päivystävän sosiologin” kriittistä huutoa.

 

***

Täältä löydät Tracking The Therapeutic -hankkeen tutkimusta esittelevät suomenkieliset podcastit.

Kuvat järjestyksessä: My Life Journal (pääkuva, Unsplash), Hannah Busing (Unsplash), My Life Journal (Unsplash), Eduardo Skinner (Flickr), Anton Strogonoff (Flickr), Mathieu Stern (Unsplash)