Kulutusideologia ruokkii riippuvuusongelmia

Moderni kapitalistinen yhteiskunta ja ihmisten riippuvuusongelmat ovat kehittyneet rinta rinnan, kirjoittaa sosiologi Matilda Hellman. Selitystä voi etsiä kapitalismin mekanismeista: yhteiskunta toimii, kun ihmiset tavoittelevat tavaroita ja rahaa ja uskovat illuusioon niiden autuudesta.

 

Tämän jutun voi kuunnella myös äänikirjana (kesto 8:53).

 

Riippuvuusongelma koskettaa melkein jokaista suomalaista. Meillä on humalahakuinen alkoholikulttuuri, joka helposti johtaa ongelmiin. Kannabiksen ja synteettisten huumeiden käyttö on lisääntynyt, ja myös sekakäyttö on yleistynyt.

Myös riippuvuuden käsite on laajentunut, ja nykyään ollaankin riippuvaisia mistä tahansa: netistä, shoppailusta, urheilusta, videopeleistä, kahvista. Usein ajatellaan, että riippuvuus on yksilön sairaus, jota hoidetaan yksilön tasolla. Harvoin kuitenkaan pohditaan sitä, että ajatus riippuvuudesta sairautena ja diagnoosina on syntynyt yhtä aikaa valtavien yhteiskunnallisten muutosten kanssa. Tässä tekstissä avaan lyhyesti, miten kulutuskulttuurin ja kapitalismin on nähty kietoutuvan tiiviisti yhteen riippuvuuden ilmiön kanssa.

Tavaratalo, tavarahalu ja ongelmakulutus

Liiallista kulutusta alettiin kutsua patologiaksi samaan aikaan, kun massatuotanto syntyi ja kuluttamisesta tuli ihmisille nautinto. 1800-luvulla massatuotanto, logistiikan kehitys ja yhä monipuolisemmat tavaroiden ja palvelujen myyntikanavat toivat kuluttamisen ihmisten ulottuville uudella tavalla. Samalla käsitykset kuluttamisesta muuttuivat. Kuluttamista alettiin pitää tärkeänä ja nautinnollisena sinänsä, ei vain välttämättömänä välineellisenä toimintana.

Brittisosiologi Ann Cronin on kirjoittanut materiaalisen kulttuurin voittokulusta 1800-luvun kaupungistuvassa Euroopassa. Tällöin perustettiin ensimmäiset tavaratalot. Kaupankäyntikulttuurin leviäminen ja massakulutukseen suuntautuneet markkinat vaikuttivat yhteiskuntaan monin tavoin.

Uusi kulutuskulttuuri synnytti pyrkimyksen elää keskiluokkaista elämää. Kulutuskulttuuri ruokki halua omistaa uudenlaisia tavaroita sekä tarvetta osoittaa sosiaalista statusta. Samalla 1800-luvun kuluttajan viehtymys tavaran paljouteen alkoi näyttäytyä myös ongelmallisena.

Julkiseen keskusteluun nousivat näpistely ja kleptomania, joita lääkärit selittivät ja luonnehtivat mielisairauden käsittein. Lakimiehet, tuomarit, liikemiehet ja uuden lehdistön toimittajat kuvasivat kleptomaniaa ja oniomaniaa, joka nykyään ymmärrettäisiin ostoriippuvuudeksi.

Vuosisadan vaihteessa tavarataloista oli tullut ympäristöjä, joissa oli jatkuvasti uusia tavaroita haluttavaksi, eikä niissä voinut oikeastaan koskaan tuntea oloaan täysin tyytyväiseksi ja tyydytetyksi. Tavarataloissa normaalin ja poikkeavan kulutuskäyttäytymisen rajat sekä vahvistuivat että sumentuivat. Poikkeamat ja patologiat selitettiin erilaisilla malleilla – sukupuolella, henkisellä epätasapainolla, biologialla, ärsykkeillä ja tavaratarjonnalla. Ostokäyttäytymiseltään poikkeavat yksilöt määriteltiin sairaiksi, rikollisiksi tai vaarallisiksi, kun taas hyvä, normaaliksi katsottu kuluttajuus yhdistettiin hyvinvointiin ja menestykseen.

Ei ollut suinkaan sattumaa, että juuri tämän ajan kirjallisuuskuvauksissa yksilöt etsivät ja tavoittelivat kulutuksen kautta jotain itseään suurempaa. Hyvä esimerkki on Gustave Flaubert’n romaani Rouva Bovary, jonka päähenkilö kyltymättä pyrkii esineillä, päiväunelmilla ja tapahtumilla täyttämään ikävystyttävän elämänsä. Bovaryn hahmo elää ja voi hyvin kulutusyhteiskuntamme nopeutuvassa 2.0-versiossa.

riippuvuus

Kapitalismi ja väärinkäyttö

Vaikka on laajalti tunnettu tosiasia, että kulutusmahdollisuuksiin ja -unelmiin liittyy väärinkäyttö- ja riippuvuusongelmia, niitä harvoin teoretisoidaan yhteiskuntatieteissä. Tanskalainen sosiologi Ole Bjerg (2010) kuitenkin kuvaa erilaisia ylimääräisen kulutuksen aiheuttamia riippuvuusongelmia. Bjergin mukaan kapitalistiseen järjestelmään liittyy ihmisen etäisyys – tai virheellinen luottamus – omaan itseensä.

Jotta kapitalismi toimisi, meidän täytyy haluta erilaisia esineitä, ihmisiä ja elämäntyylejä. Näin me teemme niin kauan kuin onnistumme pitämään yllä illuusiota niiden arvosta, eduista ja houkutuksista. Päihteiden väärinkäyttäjä tai peliriippuvainen on ”kuluttanut puhki” tämän illuusion.

Nykykäsitys väärinkäytön tai riippuvuusongelman luonteesta perustuu siihen, että riippuvaisen toiminta nähdään pakonomaisena eikä yksilön vapaasta tahdosta kumpuavana.

Jotta väärinkäyttö saisi alkunsa, ihmisen täytyy täyttää toiveensa tavaroiden kapitalistisen kiertokulun logiikassa, sanoo Bjerg, joka kuvaa yksilön siirtymää tahdonalaisesta pakonomaiseen tekemiseen vertaamalla sitä tavaroiden kiertokulkuun marxilaisessa merkityksessä.

Jotta kapitalismi toimisi, meidän täytyy haluta erilaisia esineitä, ihmisiä ja elämäntyylejä.

Tavaraa ovat tässä tapauksessa raha, keho ja esineet. Meidät on ohjelmoitu toivomaan tiettyjä asioita elämältä, mutta kun pääsemme liian lähelle totuutta asioiden todellisesta luonteesta – eli kun tavaran illuusiopakkaus paljastuu ja kulutuskierre alkaa perustua toisiin tarpeisiin – joudumme patologiseen tai maaniseen kierteeseen. Kapitalismi voi Bjergin mukaan äärimmillään johtaa tällaiseen väärinkäytön ja riippuvuuden kiertokulkuun.

Kasinopelaaja saattaa esimerkiksi ajatella, että hän voi vaikuttaa voittomahdollisuuksiinsa tai ennustaa voiton todennäköisyyden. Hän saattaa kuvitella, että kohtalo on määrännyt hänelle jättipotin. Tällaiset ajatukset ovat elintärkeitä peli-innon ylläpitämiseksi, vaikkakin usko voittoon voisi helposti horjua pienestä annoksesta todennäköisyysoppia tai pelkällä terveellä järjellä ajateltuna. Pelaajan täytyy kuitenkin koko sydämestään uskoa voittoon alkaakseen pelata. Jonkin ajan kuluttua hänet on imaistu kierteeseen, joka muuttaa hänen tarvehierarkiansa ja asioiden tärkeysjärjestyksen.
riippuvuus

Kuluttaminen ja eksyneisyys

Sosiologi Anthony Giddensin mukaan yksi historiallinen syy nykypäivän riippuvuusongelmiin ja kohtuuttomaan käyttäytymiseen ovat lukemattomat valinnat, joita yksilöllistä valinnanvapautta ja autonomiaa korostava moderni kulutusyhteiskunta on meille suonut. Vapauden ja tasa-arvopyrkimysten myötä yhteiskunnallinen liikkuvuus lisääntyi mahdollistaen uusia elämänvalintoja. Nykyään meidän on pohdittava elämistämme monta kertaa päivässä: kuka olen, miten pukeudun, mitä syön aamiaiseksi, mitä levitettä käytän leivällä ja niin edelleen.

Kapitalistisen ideologian illuusio lupaa, että kun toiveemme toteutuvat – tehtyämme ensin valinnan toisensa jälkeen – täytämme itsessämme olevan tyhjyyden ja lievitämme eksyneisyyden, inhon ja yksinäisyyden tunteita. Sama logiikka ruokkii vahingollisia ja ongelmallisia käyttäytymismalleja.

Ole Bjergin mukaan päihteiden ja tavaroiden väärinkäyttö on tila, jossa olemme liian lähellä kohdetta tai päämäärää (kuten rahaa tai kehoa), eikä kapitalistinen fantasia enää kiehdo. Tällöin minuus alkaa kanavoida tarpeensa muihin kuin normaaleina ja hyväksyttävinä pidettyihin kuluttamisen muotoihin.

Croninin ja Bjergin näkemykset tuoreena mielessäni uppouduin HBO:n tuottamaan dokumenttiin The Jinx: The Life and Deaths of Robert Durst (2015), joka seuraa ainakin kolmesta murhasta epäiltyä yli 70-vuotiasta nimihenkilöä, New Yorkissa asuvaa monimiljonääriä. Kerta toisensa jälkeen Durst tuo haastatteluissa esiin turhautumisensa siihen, ettei hänellä ole ollut elämässään mitään saavutettavaa tai unelmoitavaa. Durstin suku omistaa suuria maa-alueita Manhattanilla, ja sillä on aina ollut niin paljon rahaa, että kapitalistisilla symboleilla ja materian kaipuulla ei ole ollut sijaa miljonäärin elämässä. Durst sanoo, että vaikka hän saavuttaisikin jotain fantastista, ansio siitä ei kuuluisi hänelle vaan hänen perimälleen omaisuudelle.

Durst ja muut monimiljonäärit ovat Bjergiä mukaillen siis liian lähellä totuutta kapitalismista, liian lähellä rahaa. Durst tietää liian hyvin, mitä merkitsee, kun rahaa on, ja hän tietää myös sen, mitä se ei merkitse. Kaiken lisäksi hän on hyvin palkatun asianajajakaartinsa ansiosta lain ja yhteiskunnan yläpuolella. Hän on siten osa vinksahtanutta kiertokulkua, jossa asioilla ja tavaroilla ei enää ole kapitalistisen järjestelmän edellyttämää merkitystä.

Varakkaista, ”kapitalistisen tyhjyyden” vaivaamista ihmisistä ei tietenkään tule todennäköisemmin murhaajia. Siitä huolimatta Durstin ahdistus kapitalistisen tarkoituksettomuuden edessä muistuttaa vääristynyttä todellisuuskäsitystä, jossa peliriippuvainen tai narkomaani Bjergin mukaan elää.

Riippuvuus on modernin kapitalistisen yhteiskunnan oire, ja riippuvuuden ylläpitäminen vaatii kulutus- ja elämyskulttuuria. Väärinkäyttö ja riippuvuus eivät siis ole kapitalistisesta yhteiskunnasta erillisiä ilmiöitä, vaan niiden olemassaolo ja määrittelytavat ovat osa historiallista kontekstia ja kulttuurista merkitysmaailmaa.

 

***

Kuvat: Rawpixel (pääkuva), Victor Xok & Joe Taylor, Unsplash

Kirjoittaja

Gamla NVC bilden

Matilda Hellman

Matilda Hellman toimii tutkimusjohtajana Helsingin yliopistossa. Hän tutkii riippuvuuksien ja elämäntapojen poliittisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia. Hellman toimii Harvardin yliopiston vierailevana tutkijana.

Lue seuraavaksi

Lähteet

Ole Bjerg (2008): För tæt på kapitalismen. Copenhagen: Museum Tusculanums Forlag.

Ann Cronin (2004): Advertising Myths: The Strange half-lives of images and commodities

 

Avainsanat: kapitalismi riippuvuus yhteiskunta

– 12.11.2018