Sisu suomalaisen urheilun ilmiönä

Sisu ja Paavo Nurmi. Sisu ja Siiri Rantanen. Sisu ja Leijonat. Kun suomalaiset voittavat urheilun arvokisoissa, monien mielikuvissa sankaruuteen yhdistyy sisu. Suomalaisen urheilun ja sisun yhteys on vahva, mikä vahvistaa kansallista identiteettiä. Tämä yhteys syntyi aiemmin kuin tähän asti on ajateltu, viimeistään 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

 

Teen väitöskirjaa sisusta suomalaisessa kirjallisuudessa ja kulttuurissa ja sen roolista suomalaisuuskeskustelussa. Osana tutkimustani olen tarkastellut sisu-sanan merkityksen muuttumista varhaisessa kirjallisuudessa sekä suomalainen sisu -ilmauksen esiintymistä kirjoitetussa kielessä. Sisu on keskeinen suomalaisuuden määrittelijä, mutta etenkään sisun ja suomalaisuuden varhaisia kytköksiä ei ole aiemmin selvitetty perusteellisesti.  

Psykologian alalla sisua tutkivat yksilön universaalina ominaisuutena esimerkiksi Katriina Salmela-Aro, Emilia Lahti sekä Helsingin yliopiston psykologian laitos ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Sisu on mainittujen tutkijatahojen mukaan muun muassa sinnikkyytenä ilmenevä sosio-emotionaalinen taito tai mitattava, hyvinvoinnille ja terveydelle hyödyllinen tai haitallinen ominaisuus. Kun sisua tutkitaan suomalaisuuden ja suomalaisen urheilun näkökulmasta, sisu on paljon muutakin. Tarkastelen artikkelissani sisua suomalaisten urheilijoiden luonnehtijana pääasiassa 1900–1950-lukujen lehtikirjoituksissa. 

Kilpailijoita hiihtokilpailujen lähtöpaikalla. Mustavalkoinen valokuva 1900-luvun alusta.

Sisu urheilevan yksilön ja kollektiivin luonnehtijana

Urheiluhistorioitsija Jouko Kokkosen mukaan vuoden 1918 sisällissodan jälkeen katsottiin, että urheilun avulla voidaan muuttaa suomalaisten paha tai arvaamaton sisu kansakuntaa rakentavaksi voimaksi. Sisun ja suomalaisuuden yhteyden syntyminen on tapana ajoittaa 1920- ja 1930-luvuille. Muun muassa historiantutkija Tuomas Teporan mielestä sisun aiempi, pahansisuisuuteen liittyvä merkitys muuttui hyveeksi ja päättäväiseksi uhmakkuudeksi itsenäisyyden ja urheilun kultakauden alkuvuosikymmeninä 

Urheilu rinnastettiin maanpuolustukseen ja tätä yhteyttä korostettiin talvisodassa. Sisulla pyrittiin niin urheilussa kuin maanpuolustuksessakin lisäämään fyysisen suorituskyvyn ohella kansallista yhtenäisyyttä, taistelutahtoa ja elinvoimaa muiden valtioiden rinnalla. Tutkimukseni perusteella kuitenkin jo 1800-luvun loppupuolella sisu-sanalla oli itsepintaisuuden ja rohkeuden kaltaisia merkityksiä ja sana liitettiin suomalaisuuteen. Suomalaisiin urheilijoihinkin sana yhdistettiin viimeistään 1900-luvun alussa.  

Sisulla pyrittiin niin urheilussa kuin maanpuolustuksessakin lisäämään fyysisen suorituskyvyn ohella kansallista yhtenäisyyttä, taistelutahtoa ja elinvoimaa muiden valtioiden rinnalla.

Sisu liitetään usein tunnettuihin suomalaisurheilijoihin. Vuonna 1952 Oslon olympialaisissa naisten hiihtoon suhtauduttiin Kokkosen mukaan väheksyvästi. Tätä heijasti muun muassa epäily siitä, että naisellisilta näyttävät naisurheilijat eivät edes selviä maaliin ilman äärimmäisiä ponnisteluja. Naishiihtäjien oli oltava ennen kaikkea naisellisia, ja suomalaisille toimittajille tuotti vaikeuksia löytää naisten urheilusankaruutta luonnehtivia sanoja. Myöskään Turun Sanomien otsikko ei kerro naisista vaan tyttösistä: ”Suomalaiset tyttöset hiihtivät kisojen ainoan kolmoisvoiton”. Lydia Widemanin, Mirja Hietamiehen ja Siiri ”Äitee” Rantasen suoritus kymmenellä kilometrillä oli lehden mukaan joka tapauksessa osoitus ”suomalaisesta sisusta ja peräänantamattomasta harjoituksesta”. Rantasesta tuli suomalaisen sisun symboli, naisurheilun uranuurtaja ja esikuva naisten menestymiselle kodin ulkopuolella. 

Jatkosodan viimeisen vuoden keväällä vuonna 1944 Laatokka-lehdessä murehditaan asemasodan vaihtelevia olosuhteita, joiden takia rintamalla kiinni olevien urheilijoiden kunnollinen harjoittelu ja huipputulokset eivät ole mahdollisia. Tästä huolimatta lehti ylistää maailman parhaaksi 10 000 metrin maastojuoksijaksi noussutta ”sisupussi” Viljo Heinoa, joka oli hakenut kuntonsa rämeiltä ja soilta. Saavutus on lehden mielestä ”suomalaisen sisun ja sitkeyden näyte”. 

Kun Suomen Kuvalehti pyysi kymmenisen vuotta sitten ehdotuksia sisukkaiksi suomalaisiksi, listalle pääsi Rantasen kaltaisten urheilijoiden ohella formulakuljettaja Kimi Räikkönen. Samoihin aikoihin ilmestyi brittiläinen animaatio, jossa Räikkösen ja kollega Mika Häkkisen sanotaan olevan Sisu-planeetalta. Sisu yhdistetään moottoriurheiluun jo esimerkiksi vuonna 1933 Uusimaa-lehdessä: ”suomalaisella sisulla jatkavat moottoriurheilun kannattajat maassamme yhä edelleen työtään”, rahan ja kehittyneiden autojen puutteesta huolimatta. Aamulehti taas pitää vuonna 1932 todisteena ”vanhasta suomalaisesta sisusta” Matti Järvisen, Matti Sippalan ja Eino Penttilän kolmoisvoittoa Los Angelesin olympialaisten keihäänheitossa.  

Juoksijasankareita oli 1920-luvulla jo tapana kutsua lentäviksi suomalaisiksi, joista tunnetuimpia on Paavo Nurmi. Urheiluhistorioitsija Kokkosen mukaan Nurmi ei itse pitänyt sisua tärkeänä menestystekijänä vaan tärkeämpää oli, että juoksija tekee valtavasti töitä menestyäkseen. Silti muun muassa Satakunnan Kansa kirjoittaa vuonna 1920 Antwerpenin olympialaisissa 10 000 metrin juoksun voittaneesta Nurmesta, joka ”on tehnyt tehtäwänsä rehdin suomalaisen tawoin suomalaisella sisullaan kipeistä jaloistaan huolimatta”. 

Kaksi painijaa molskilla. Mustavalkoinen historiallinen valokuva.

Usein toistettu käsitys on, että ilmaukset sisu ja suomalainen sisu liitettiin nimenomaan voittaviin yksilöihin 1920-luvulta lähtien. Kuitenkin esimerkiksi Idrottsbladet jo vuodelta 1920 kertoo suomalaisesta painijasta, joka ei voittanut mutta otteli ruotsalaista vastaan solisluu murtuneena aidolla suomalaisella sisulla (”äkta finsk ’sisu’”). Aamulehti vuodelta 1913 kuvaa juoksijaa, joka keskeytti mutta ”näytti oikeata aito suomalaista sisua”. Sisulla kuvataan myös joukkuetta kuten vuoden 1913 Nya Pressenissä. Lehti raportoi suomalaisen jalkapallojoukkueen venäläisiä vastaan kokemasta häviöstä, joka kävi suomalaisten sisulle (”detta nederlag tog alltför mycket på finnarnas ’sisu’”).  

Sisulla ei siis kuvata vain yksilöitä ja voittajia. Lisäksi sisu esitetään alueellisen yhteisön tai väestönosan ominaisuutena. Vuoden 1926 Jämsän Sanomien mukaan hiihtokilpailuissa koeteltiin ”keskisuomalaista sisua ja suksenluistoa”. Suomen Urheilulehti vuodelta 1908 kirjoittaa tietävänsä ”pohjolaisissa olevan sekä sisua että kykyä” ja povaa kemiläisen urheiluseuran nuorille jäsenille menestystä. 

Juoksija Erik Wilén ylittää maalilinjan 400 metrillä Eläintarhan kentällä. 1922.

Kolehmainen, talviurheilu ja suomalainen sisu

Vuonna 1912 Uudessa Aurassa ylistetään Hannes Kolehmaisen voittoa Tukholman olympialaisten 5 000 metrin juoksussa maailmanennätysajalla. Jutun mukaan ”Suomalaiset sääret ja Suomalainen sisu ja Kolehmaisen taito owat tietysti ainoat ehdot, jos tahtoo juoksussa oikein mainetta”. Kansallisissa kilpailuissa vuonna 1909 Kolehmaisen kanssa samassa viestijoukkueessa juossutta veljeä, Tatu Kolehmaista, puolestaan luonnehditaan Uudessa Suomettaressa näin: ”kaatuminen näyttää waan lisänneen Tatun sisua ja hän jätättää helposti toiset”. 

Hannes Kolehmaisen menestyksen taustoja ja vaikutuksia tarkastelevan Ossi Viidan mukaan Kolehmainen oli ristiriitainen esikuva. Juoksija syntyi ja kasvoi Kuopiossa, asui myös muun muassa Helsingissä ja Yhdysvalloissa ja kilpaili sekä työväen että porvareiden urheiluseuroissa. Lisäksi häntä epäiltiin ammattilaisuudesta, sillä kilpailu rahasta tai muusta korvauksesta oli kielletty Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton vuonna 1907 hyväksymissä amatöörisäännöissä. Kolehmaisen sankaruudesta kiisteltiinkin monella saralla. Hänestä tuli silti olympiavoittojen myötä itsenäisen, sisukkaan Suomen kansallissankari, joka vaikutti urheilun kansallisen merkityksen rakentumiseen ja huippu-urheilun kehittymiseen. Suomeen perustettiin heti itsenäistymisen jälkeen ja seuraavina vuosikymmeninä urheiluseuroja, joiden nimessä oli sana sisu, esimerkiksi Sysmän Sisu (1919), Leppävaaran Sisu (1923), Savon Sisu (1923) ja Seinäjoen Sisu (1936).  

Sisu yhdistetään suomalaisiin urheilijoihin kirjoitetussa kielessä ainakin jo vuonna 1904. Suomen Urheilulehti toteaa tuolloin talviurheilusta, että ”miehissämme löytyy kyllä ’sisua’”, vaikka ”sääntöperäinen harjoitus” ja ”järkiperäinen treenaus” olivat vielä lehden mukaan tuntemattomia. Suomalainen sisu esiintyy urheilijoiden luonnehtijana viimeistään 1910–1911 Aamulehden kirjoituksissa. Niissä mainitaan kurjan kelin vaatineen ”hiihtäjiltä oikeata suomalaisen sisua” ja kehutaan myös luistelijoiden ja mäenlaskijoiden sisua. Lisäksi Aamulehdessä kirjoitetaan, että ”wielä on miehissä suomalaista sisua”, joten suomalainen sisu vaikuttaa jopa vanhalta asialta. 

Mäkihyppääjä ilmassa kädet levällään Salpausselällä. Mustavalkoinen valokuva, 1960-luku.

Puolustus, taistelu, voitto – sisulla on menty varhain maailmallekin

Sisun ja suomalaisuuden kytkös lujittui talvisodassa. The New York Timesissa vuonna 1940 julkaistun, sodasta, urheilusta sekä itsepäisestä ja voimakastahtoisesta kansasta kertovan jutun otsikkona on ”Sisu: a Word That Explains Finland”. Talvisodan henkeä ja kansallistunteen nousua on myöhemmin nähty vaikkapa Leijonien kaikkien aikojen ensimmäisessä jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen voitossa vuonna 1995. On uskottu, että sisu alettiin tuntea ulkomailla vasta pienen Suomen sotiessa suurta vihollista vastaan. Sisusta kuitenkin kirjoittaa jo muun muassa vuonna 1932 Los Angelesin olympialaisten alla The Brownsville Herald, jonka mukaan suomalaisille urheilijoille ovat tärkeitä sauna ja sisu (”fighting spirit”). 

Suomalaiset viestivät aktiivisesti sisun ja suomalaisuuden ”liitosta” urheilussa jo 1920-luvulla kotimaassa ja ulkomailla. Yhdysvalloissa vuonna 1927 ilmestyneessä englanninkielisessä kirjassa The Athletic Finn suomalainen sisu (”Finnish sisu”) esitetään mielentilana, tahdonvoimana ja asenteena, jotka ovat luontaisia suomalaisille urheilijoina mutta myös kansana. Samana vuonna New Yorkin Uutisten Jouluviestissä kerrotaan vuoden urheilutapahtumista, kuten Suomi–Ruotsi-maaottelusta, jossa ”suomalainen tunnettu sisu” nousi ”täyteen vimmaansa” toisena päivänä.  

Suomalainen sisu -ilmauksen keksijäksi on esitetty urheiluvaikuttaja Lauri ”Tahko” Pihkalaa (syntynyt 1888). Ilmausta kuitenkin käytetään viimeistään vuonna 1897 Uusi Savo -lehdessä, jossa suomalainen kirjoittaja kertoo Tukholman maailmannäyttelyn saunaan petyttyään purkaneensa tovereineen ”rehellistä suomalaista sisuamme”. Yhdysvalloissakin 1900-luvun alkupuolella aikaa viettänyt Pihkala toki kirjoitti sisusta. Hän opasti urheilijoita välttämään pakottavaa ja rääkkäävää sisua, jota hän nimitti piiskasisuksi, ja hyödyntämään kuntosisua, joka hänen mukaansa merkitsi myös henkistä ominaisuutta, ponnisteluhalua ja rohkeutta. Urheilussa tarvittavalla sisulla on katsottu olevan samankaltaisia tehtäviä kuin maanpuolustuksessa tarvittavalla. Sisulla on siis tähdätty hyväkuntoisten, kurinalaisten ja menestyvien kansalaisten kasvattamiseen sekä kansallisen edun, maineen ja kunnian puolesta kamppailemiseen. 

Työväen urheiluliikkeeseen perehtynyt Leena Laine huomauttaa, että suomalaiset urheilujohtajat vastustivat 1920-luvulla naisten yleisurheilulajien ottamista mukaan olympialaisiin. Myös porvarillisessa lehdistössä, naisvoimisteluliikkeessä ja poliittisissa naisliikkeissä naisten kilpaurheiluun suhtauduttiin nihkeästi, sillä naisten tehtäväksi nähtiin lasten synnyttäminen ja kasvattaminen sekä kodin hoitaminen työssäkäynnin ohella. Täten on ymmärrettävää, että sisu yhdistyi pitkään miesten urheiluun. Urheilevia naisia ei ainakaan näkyvästi esitetty sisukkaina ennen 1950-luvulla todistettua Widemanin, Hietamiehen ja Rantasen kolmoisvoittoa. Myöhemmin sisulla on kuvattu esimerkiksi keihäänheitossa Tiina Lillakia ja hiihdossa Marja-Liisa Kirvesniemeä ja Marjo Matikaista. Matikaisen lausahdusta ”Havuja, perkele!” pidetään tänä päivänä ikonisena suomalaisen urheilun huudahduksena, joka yhdistetään voitontahtoon ja sisukkaaseen taisteluun vastoinkäymisistä huolimatta. 

Sisulla on siis tähdätty hyväkuntoisten, kurinalaisten ja menestyvien kansalaisten kasvattamiseen sekä kansallisen edun, maineen ja kunnian puolesta kamppailemiseen. 

Myyttiajattelusta sisun merkityksen ymmärtämiseen

Sisulla ei kuvata urheilussa vain oman menestyksensä puolesta kamppailevia. Sisua pidetään myös joukkueen tai muun yhteisön ominaisuutena ja taistelutahtona, jota tarvitaan koko kansakunnan puolesta taistelemisessa. Kun sisu vielä esitetään aitona ja oikeana tai yhdistetään rehtiyteen etenkin verrattaessa suomalaisia muunmaalaisiin, se vaikuttaa kytkeytyvän ajatukseen kansanluonteesta eli suomalaisille ominaiseksi katsotusta luonteenlaadusta. 

Koska 1900-luvun alkupuoliskolla kilpaurheilua pidettiin maanpuolustuksen tavoin miehille kuuluvana toimintana, sisuun liittyvät kuvaukset urheilukentiltä koskivat miehiä. Lisäksi urheilujohtajat, lehtitoimittajat ja kisaselostajat olivat pääasiassa miespuolisia. Urheilevien naisten luonnehtimisessa sisulla kurottiinkin kiinni miesten etumatkaa vasta myöhemmin. 

Itsestäänselvänä nähtyä mutta vähän tutkittua suomalaista sisua pidetään toisinaan myyttinä, joka tulisi murtaa tai kumota. Sisun merkitystä suomalaisuuden määrittelylle ei kuitenkaan ole syytä vähätellä, sillä sen kautta on mahdollista ja hyödyllistä perehtyä suomalaiseen kulttuuriin entistä paremmin. Urheilussa sitkeyttä, taistelutahtoa ja esikuvallisuutta edustava sisu nimittäin edustaa sellaista kulttuurista merkityksenantoa, joka ansaitsee tulla selitetyksi ja ymmärretyksi. 

 

***

 

Kuvat: kaikki kuvat Historian kuvakokoelma, Museovirasto (CC BY 4.0-lisenssi). 

Kirjoittaja

Tanja Helminen

Tanja Helminen

Tanja Helminen on kaksinkertainen filosofian maisteri ja suomen kielen ammattilainen. Hän tekee Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaa sisusta suomalaisen kirjallisuuden ilmiönä sekä suomalaisuuden rakentajana ja muokkaajana. 

 

Lue seuraavaksi

Kirjallisuus

Helminen, Tanja (2019). Suomalaisen sisun jäljillä. Kielikello 1/2019. Kotimaisten kielten keskus. https://www.kielikello.fi/-/suomalaisen-sisun-jaljilla 

Helminen, Tanja (2020). Sanan sisu merkityksen muuttuminen vanhan kirjasuomen ajan kirjallisuudessa ja varhaisen nationalismin valossa. Avain – Kirjallisuudentutkimuksen Aikakauslehti 17(2). https://doi.org/10.30665/av.90015 

Helminen, Tanja (2021). Sanakirjojen sisu: sävyjä, merkityseroja ja ristiriitaisuuksia. Sananjalka (63)63. Suomen Kielen Seura ry:n vuosikirja. 

Kokkonen, Jouko (2008). Kansakunta kilpasilla. Urheilu nationalismin kanavana ja lähteenä Suomessa 1900–1952. Helsinki: SKS. 

Laine, Leena (2000). Työväen urheiluliikkeen naiset. Helsinki: Otava. 

Viita, Ossi (2003). Hymyilevä Hannes. Työläisurheilija Hannes Kolehmaisen sankaruus porvarillisessa Suomessa. Helsinki: Otava. 

 

Avainsanat: historia media nationalismi sukupuoli urheilu yhteiskunta

– 3.2.2022