Herkkyys – yksilöiden hyvinvointia, yhteenkuuluvuutta ja yhteiskunnallista muutosvoimaa?

Herkkyys liitetään arkikeskusteluissa yksilöiden psykologiseksi ominaisuudeksi. Voimakkaaksi koettuun herkkyyteen eli erityisherkkyyteen samastumista saatetaan pitää jopa jonkinlaisena muoti-ilmiönä. Erityisherkkyyteen kohdistunut sosiologinen tutkimus avaa näkymiä yksilöllisten kokemusten sanallistamisen ja jakamisen merkitykseen sekä kriittisiä näkökulmia ajankohtaisiin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Voiko herkkyys olla yhteiskunnallista keskustelua herättävä ja muutosvoimaa sisältävä ilmiö?

Herkkyys psykologisena käsitteenä nousi keskusteluihin vuonna 2013 suomeksi ilmestyneen, amerikkalaisen psykologi Elaine N. Aronin tietokirjan Erityisherkkä ihminen myötä. Aron määrittelee erityisherkkyyden synnynnäiseksi ja pysyväksi hermostolliseksi ominaisuudeksi, aistitiedon käsittelyn herkkyydeksi, jolla on vaikutusta siihen, miten ihminen reagoi erilaisiin ulkoisiin ja sisäisiin aistiärsykkeisiin. Erityisherkkyyden psykotieteellinen tutkimus erittelee tällaisiksi ärsykkeiksi esimerkiksi fysikaalisia ja sosiaalisia, eri aistein havaittavia ärsykkeitä, joiden huomioiminen voidaan kokea arjessa kuormittavana asiana. Toisaalta erityisherkkyyteen yhdistetään kyky syvälliseen ja monipuoliseen tiedonkäsittelyyn, josta koetaan olevan myös hyötyä esimerkiksi työelämässä.

Väitöstutkimuksessani nostan herkkyyden käsitteen sosiologisen tarkastelun kohteeksi. Tutkimuskohteeni oli HSP Suomi ry, Suomen erityisherkkien yhdistys. Se on ensimmäinen psykologiseen temperamenttipiirteeseen liittyvä rekisteröity yhdistys Suomessa. Yhdistys perustettiin vuonna 2013, pian Aronin kirjan suomennoksen jälkeen. Yhdistystoiminta toimi kiinnostavana etnografisen tutkimuksen paikkana psykologiseksi ymmärretyn ilmiön kollektiivisen määrittelyn ja merkityksellistämisen tarkastelulle.

Psykologiset käsitteet ovat osoittautuneet varsin käyttökelpoisiksi välineiksi kuvata itseämme ja sanallistaa elettyjä kokemuksiamme. Niiden leviämistä arkipuheisiin kutsutaan tutkimuskirjallisuudessa psykologisaatioksi. Arjen psykologisoituminen liitetään osaksi laajempaa terapeuttista kulttuuria, joka korostaa yksilön vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja itsehoivaan liittyvien käytäntöjen lisääntynyttä roolia myös suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa.

Yksilöllistä, omasta hyvinvoinnista huolehtimista korostava ja psykologiseen tietoon nojautuva terapeuttinen kulttuuri on ollut myös yksi ajankohtaisista sosiologisen tutkimuksen teemoista. Terapeuttista kulttuuria on luonnehdittu tutkimuksissa ristiriitaiseksi, toisaalta yksilökeskeisyyttä korostavaksi, toisaalta yhteiskunnallista keskustelua mahdollistavaksi merkitysjärjestelmäksi ja ilmapiiriksi. Tutkimukseni osallistuu terapeuttisesta kulttuurista käytyyn sosiologiseen keskusteluun tarkastelemalla sen roolia erityisherkkyyteen liittyvässä yhdistystoiminnassa.

Tutkimukseni todentaa, että psykologisaatio voi tarjota uutta ja käyttökelpoista käsitteistöä yksilöllisten elettyjen kokemusten kuvaamiseen ja samalla avata mahdollisuuksia uusien yhteisöjen muodostumiselle. Erityisherkkyyteen liitettyjen yksilöllisten kokemusten tunnistaminen on tärkeää ilmiön näkyväksi tekemisessä ja samoja kokemuksia jakavien vertaistuen mahdollistamiseksi. Samalla on tärkeää tarkastella myös sitä, millaista merkitystä herkkyyden kaltaisella ilmiöllä voi olla myös yhteiskunnallisesti ajankohtaisten kysymysten esille tuomisessa. Kysynkin, voiko psykologiseksi ymmärretty ilmiö olla myös yhteiskunnallinen aloite ja muutosvoima.

Terapeuttinen yhdistystoiminta

HSP Suomi ry:n (HSP Finland rf) tavoitteena on lisätä erityisherkkyyttä koskevaa tietoutta Suomessa ja edistää erityisherkkien yhteiskunnallisia etuja, hyvinvointia ja tasa-arvoa. Yhdistyksen tavoitteeksi on kirjattu myös erityisherkkien välisen yhteydenpidon mahdollistaminen. Tutkimukseni aineistonkeruu ajoittui vuosille 2018–2021, jonka aikana yhdistystoiminnassa korostuivat erilaisten vertaistuellisten ryhmien ja tapaamisten järjestäminen sekä erityisherkkyyteen liittyvän tiedon kerääminen ja tuottaminen. Yhdistyksen jäsenmäärä vaihteli vuosittain, ollen korkeimmillaan noin 1600.

Tutkimukseni osoitti, että erityisherkkyys on tärkeäksi koettu käsite elettyjen kokemusten sanallistamiseen. Sen avulla voi kertoa omaa elämää koskevan terapeuttisen tarinan, jossa mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus jäsentyvät herkkyyden käsitteen avulla koherentiksi kuvaukseksi. Kokemusten uudelleentulkinnan myötä myös tulevaisuus voi näyttäytyä uudenlaisena. Erityisherkäksi tunnistautuminen voi tarjota uuden tavan hahmottaa omia kokemuksia, mahdollistaa parempaa itseymmärrystä ja lisätä hyvinvoinnin kokemuksia.

Yhdistystoiminta osoittautui tärkeäksi paikaksi herkkyyteen liitettyjen kokemusten ja elämäntarinoiden jakamiseen. Yhdistystoiminta perinteisesti pohjautuukin ajatukseen ryhmästä, johon yksilöt voivat kokea kuuluvansa ja se toimii kollektiivisen identiteetin, toisin sanoen yhteenkuuluvuuden, rakentamisen paikkana. Kollektiivinen identiteetti voi tarjota ihmisille yhteisiä merkityksiä, puhetapoja ja samaistumispintaa.

Tutkimukseni keskeinen havainto oli, että erityisherkkyyteen liitettyjä elettyjä kokemuksia merkityksellistetään yhdistystoiminnassa erityisesti terapeuttisten puhetapojen avulla. Yhdistystoiminnassa korostuivat herkkyyteen liitettyjen kokemusten jakamiseen perustuvan vertaistuen lisäksi omasta hyvinvoinnista huolehtimisen merkitys ja siihen kytkeytyvät terapeuttiset käytännöt. Kokemuksia erilaisista itsehoivan käytännöistä, kuten mindfullnessista tai erilaisista rentoutusmenetelmistä, jaettiin monissa tapaamisissa. Tutkimukseni osoitti, että terapeuttinen kulttuuri voi toimia vahvana yhdistystoimintaa ohjaavana voimana 2020-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa.

Voimaantuminen: yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden dilemma

Myös voimaantuminen on psykologisoitunut käsite. Sillä kuvataan psykologista yksilön sisäisen voiman ja toimijuuden vahvistumista. Tutkimukseni haastateltavat kuvasivat kokeneensa voimaantumista löytäessään erityisherkkyydestä selityksen omille kokemuksilleen. Voimaantumisen kokemusta kuvattiin itseymmärryksen lisääntymisenä ja hyvinvoinnin paranemisen kokemuksina. Yksilöllinen voimaantumisen kokemus merkitsi mahdollisuutta, jopa velvollisuutta, ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista, ja löytää erilaisia keinoja siihen. Tämä tulkinta voimaantumisesta sopii hyvin terapeuttiseen, yksilön omaa hyvinvointivastuuta korostavaan yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.

Voimaantumiseen liittyy myös yksilöstä ulospäin suuntautuva ulottuvuus, ja voimaantuminen onkin sosiaalitieteissä lähtökohtaisesti ymmärretty yhteiskunnallisena aktivoitumisena toimimaan itsen ja muiden hyväksi. Voimaantuminen voi tarkoittaa toimimista, osallistumista ja muiden auttamista, mitkä ovat myös kansalaisyhteiskunnasta nousevan aktivismin ja yhdistystoiminnan peruslähtökohtia. Yhdessä toimiminen on tärkeä tapa vaikuttaa viiteryhmän asemaan yhteiskunnassa ja laajempiinkin yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä institutionaalisiin käytäntöihin.

Terapeuttisen kulttuurin voimakkaat aallot voivat kuitenkin vaimentaa tai jopa estää uusien ilmiöiden, kuten herkkyyden, politisoitumista.

Herää kysymys, missä määrin voimaantuminen voi tarkoittaa yhtä aikaa sekä yksilöön että yhteisöön tai jopa yhteiskuntaan suuntautuvaa toimijuutta. Erityisherkkyyden kaltainen ilmiö voi olla alku myös yksilöllisten kokemusten pohjalta tunnistettujen yhteiskunnallisten muutostarpeiden esiin nostamiselle ja niiden edistämiselle. Keskeinen kysymys on, miten se onnistuu yksilökeskeisessä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa ilmapiirissä.

Terapeuttisen kulttuurin yksilökeskeinen tulkinta voimaantumisesta tuo esiin dilemman yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhteensovittamisessa. Miten voimme yhtä aikaa huolehtia omasta yksilöllisestä hyvinvoinnistamme ja edistää laajempia oman viiteryhmän etuja tai jopa yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisua?

Miksi herkkyys on yhteiskunnallisesti tärkeä ilmiö?

Herkkyys ilmiönä voi olla tärkeä näkökulma keskusteluissa yhteiskunnallisista muutostarpeista. Ensinnäkin keskustelu herkkyydestä voi olla osa kapeaksi koettujen normien ja ahtaiden kategorioiden purkamiseen tähtäävää muutosvoimaa. Erityisherkkien kokemustarinoista piirtyy esiin hyvin kapeaksi koettu, normatiivinen ihanneminuuden kuvaus, jota vasten erityisherkäksi koettu minuus näyttäytyy erilaisuutena. Erityisesti ero rakentuu erilaiseksi koetusta kehollisesta suhteesta maailmaan ja aistien ja tunteiden merkityksistä osana vuorovaikutusta ympäristön kanssa. Erityisherkkyyteen liitetyt kokemukset tekevät näkyväksi yhteiskunnan kapeiksi koettuja normatiivisia käytäntöjä, esimerkiksi maskuliinis-rationaalisen toimijuuden normatiivisen ihanteen kyseenalaistamista. Herkkyyteen liitetään monia perinteisesti feminiinisenä pidettyjä tapoja toimia. Herkkyys ilmiönä on siten tärkeä osa identiteettien moninaisuudesta käytävää keskustelua.

Toiseksi herkkyydestä puhuminen voi olla tärkeä osa keskustelua nykypäivän työelämästä, esimerkiksi kasvaneista tehokkuusvaatimuksista tai työn kuormittavuudesta ja työolosuhteiden vaikutuksista työn tekemiseen ja työssä jaksamiseen. Herkkyys ilmiönä nostaa keskusteluun työhyvinvoinnin sekä yksilöllisten selviytymiskeinojen etsimisen ja löytämisen näkökulmasta, että osoittaa tarpeen kuormittavien työelämäkäytäntöjen yhä kriittisempään arviointiin ja muutostarpeiden esiin nostamiseen.

Kolmanneksi herkkyyttä koskevan tutkimukseni myötä nostan esiin kysymyksen siitä, miten ymmärrämme haavoittuvuutta ja miten sitä yhteiskunnassamme sallitaan. Kokemukset erilaisuudesta tai kuormittumisalttiudesta työelämässä voivat paikantaa erityisherkkyyden negatiiviseksi haavoittuvuuden kategoriaksi, johon kuuluminen voi tuottaa myös stigmaa ja väärinymmärrystä.

Ehdotankin, että herkkyydestä voitaisiin keskustella yksilöpsykologisen identiteettikategorian lisäksi myös inhimillistä haavoittuvuutta sallivien institutionaalisten käytäntöjen mahdollistajana ja yhteiskunnallisena voimavarana.

Tällä ajattelutavan muutoksella voi olla iso merkitys monissa hyvinvointiyhteiskunnan instituutioissa, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa tai kouluissa. Tätä myös tutkimukseeni osallistuneet yhdistystoimijat vahvasti painottivat. Terapeuttisessa, yksilökeskeisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ei kuitenkaan välttämättä ole helppo löytää konkreettisia keinoja muutospyrkimysten edistämiseen tai esille saamiseen, edes yhdistyskentällä.

Yhdessä toimimisella terapeuttisen kulttuurin voimaa haastamaan?

Terapeuttinen kulttuuri toimii yhdistystoiminnassa monin eri tavoin ja vaikuttaa kollektiivisen identiteetin rakentamiseen. Se vaikuttaa elettyjen kokemusten narratiiveihin ja puhetapoihin ja niiden pohjalta rakentuviin vertaistuen ja auttamisen käytäntöihin. Se vaikuttaa siihen, miten työelämäkokemuksia tulkitaan. Se vaikuttaa yhdistystoiminnan tietokäytäntöihin ja tapoihin, joilla ylläpidetään yhteisön yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se voi vaikuttaa osallistumisen motiiveihin, toimintakäytäntöihin, yhdistystoiminnan ja jopa kansalaisyhteiskunnan rooliin. Se vaikuttaa siihen, millaiseksi ilmiöksi herkkyys ymmärretään.

Haluan haastaa terapeuttisten puhetapojen vahvaa asemaa ja keskustella siitä, jääkö itseapua korostavan kulttuurin myötä nousematta näkyviin haasteita, jotka eivät ratkea yksilön omin keinoin. On aihetta pohtia, mihin me tarvitsemme toisiamme. Voiko voimaantuminen merkitä omasta hyvinvoinnista huolehtimisen lisäksi myös toimimista toisten hyväksi, ja mitä toiminta voisi olla?

On tärkeää, että jokaisen kokemukset tulevat kuulluksi, ja että niillä on vaikutusta siihen, miten me toimimme yhdessä muiden kanssa, ja millaista yhteiskuntaa rakennamme. Ja ennen kaikkea, miten me olemme toisiamme, emme vain itseämme varten. On siis tärkeää tarkastella sitä, millaisia sanoja käytämme, ja mitä kaikkea ne voivat merkitä ja kertoa, ja miten ne voivat luoda myös iloa ja toivoa, kuulumisen tunnetta ja saada toimimaan, yhdessä. Herkkyydessä voi olla muutosvoimaa.

***

Kirjoitus perustuu väitöskirjaan:

Hautaniemi, R. 2023. Herkkyys liikkeessä. Etnografisia kuvakulmia terapeuttiseen yhdistystoimintaan. Turun yliopiston julkaisuja – Annales Universitatis Turkuensis. Sarja – SER. B OSA – TOM.643. Humaniora. Turku 2023. https://www.utupub.fi/handle/10024/175976

***

Kuvat: Nika Benedictova / Unsplash (kansikuva), Mathieu Stern / Unsplash, Reeta Hautaniemi, Derek Lee / Unsplash, Martin Adams / Unsplash