Päiväunet ovat sosiaalista neuvottelua, päivän rytmittämistä ja arjen luksusta

Onko keskellä päivää torkahtaminen tehokkuuden vai laiskuuden merkki? Vaikka nukkuminen mielletään yksityiseksi asiaksi, erilaiset sosiaaliset normit, suhteet ja ihanteet vaikuttavat monella tavalla siihen, missä ja miten nukumme. Päiväunet auttavat monia luovan työn tekijöitä rytmittämään arkeaan ja luovimaan eri roolien välillä.

 

Otatko päivätorkkuja? Missä tilanteissa nukut? Nukutko yksin ja jos et, kenen kanssa jaat unesi? Onko mieluisin torkkupaikkasi sänky, sohva, nojatuoli tai ehkä riippumatto mökin kuistilla?

Näihin kysymyksiin voi olla helppo vastata. Mutta jatketaanpa kysymyslistaa: Onko työ- tai opiskelupaikallasi tila, johon voisi halutessaan mennä lepäämään? Nukutko vasta sitten, kun hommat on tehty? Miten puolisosi, lapsesi tai työkaverisi suhtautuvat siihen, että asetut päiväunille?

Nukkuminen on luonnollinen osa arkea, eikä sitä välttämättä tule pohtineeksi sen enempää. Meillä jokaisella on kuitenkin käsityksiä esimerkiksi siitä, mihin aikaan vuorokaudesta kuuluu nukkua tai kuuluvatko torkut työhön vai vapaa-aikaan. Länsimaisessa kulttuurissamme keskeytymätön kahdeksan tunnin yöuni ja yksivaiheinen nukkumisrytmi on muotoutunut normiksi, josta päiväunien nukkuminen muodostaa poikkeuksen. Toisaalta power nap -ilmiön eli voima- tai tehotorkkujen yleistyttyä päiväunet voidaan nähdä myös työelämässä tehokkuuden ja taloudellisen tuottavuuden lisäämisen välineenä.

Vaikka jokainen nukkuu omassa ruumiissaan, uni on myös sosiaalista, yhteiskunnallista ja poliittista.

Nukkumisen sosiologisessa ja sosiokulttuurisessa tutkimuksessa tarkastellaan esimerkiksi sitä, miten, milloin ja kenen kanssa nukumme sekä millaisia normeja, käytäntöjä ja merkityksiä nukkumiseen liittyy. Nukkuminen on biologinen ja fysiologinen tarve, mutta siihen liittyy myös paljon sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti muotoutuneita käytäntöjä ja tapoja. Vaikka jokainen nukkuu omassa ruumiissaan, uni on myös sosiaalista, yhteiskunnallista ja poliittista.

Viime vuosina yhteiskunta- ja kulttuurintutkimuksen piirissä on tarkasteltu nukkumista esimerkiksi kuluttamisen, matkailun, johtamisen ja työn tekemisen näkökulmista. Oma tulokulmani on sosiokulttuurinen ja kulttuurihistoriallinen. Tutkimukseen perustuvassa tietokirjassa Nokkaunia ja tehotorkkuja kohdistin katseeni päiväunien nukkumisen kulttuureihin ja historiaan. Olin kiinnostunut etenkin aikuisten nukkumisesta: miten päiväunet ovat osa arkea, millaisia muistoja ja kokemuksia niihin liittyy?

Päiväunet osana arjen koreografiaa

Tutkimukseni empiirinen aineisto koostui laadullisen kyselyaineiston 237 vastauksesta. Suuntasin vuonna 2012 tehdyn kyselyn erityisesti luovan työn tekijöille, jotka ainakin jossain määrin pystyvät säätelemään päivittäistä ajankäyttöään. Tämä teksti perustuu analyysiin, johon valitsin 141 vastausta, joissa täyttyivät ehdot luovan työn tekemisestä ja ajankäytön vapaudesta.

Suurin osa vastaajista työskenteli tutkimus- ja opetustyössä sekä eri taiteenaloilla. Vastanneista naisia oli 92, miehiä 3, yksitoista henkilöä ei ilmoittanut sukupuoltaan. Ikäjakaumaltaan vastaukset painottuivat 31–50-vuotiaisiin.

Kyselyaineisto oli varsin monipuolinen ja myös ristiriitainen, ja sen pohjalta olisi voinut tehdä useammankin tutkimuksen. Tässä tekstissä keskityn kuitenkin kahteen teemaan, jotka laadullisessa teema-analyysissä nousivat esiin: aika elettynä, koettuna ja mitattuna sekä päiväunien nukkumiseen liittyvät sosiaaliset käytännöt.

Teoreettisena yläkäsitteenä toimii arjen koreografia. Päiväunien nukkuminen koostuu monenlaisista arjen koreografioista: ajallisista, tilallisista, tiedollisista, ruumiillisista, kulttuurisista ja sosiaalisista. Arjen koreografia pitää sisällään sosiaalisen todellisuuden, materiaalisuuden kuten nukkumisen paikat kotona ja työpaikoilla, sekä ruumiillisuuden. Luovan työn tekijöiden arki koostuu erilaisista ajallisista, paikallisista ja sosiaalisista käytännöistä, työstä, perhe-elämästä ja vapaa-ajasta. Nämä kaikki kuuluvat monisyiseen ja ristiriitaiseenkin arjen koreografiaan.

Arjen koreografia vaatii jatkuvaa neuvottelua, säätämistä ja suunnittelua. Joillekin tämä on helppoa ja yksinkertaista, mutta monille se tuottaa haasteita. Koreografia voikin viitata sekä säänneltyyn, ohjattuun toimintaan ja ajatteluun että improvisoituun, omaehtoiseen ja tilanteesta toiseen sopeutuvaan arjen toimintaan.

Päiväunien aika

Sosiologi Barbara Adamin mukaan aikaan liittyviä assosiaatioita ovat rutiinit, kontrolli ja dead linet mutta myös esimerkiksi arjen rakenne ja jäsentyminen, oman ruumiin ja sosiaaliset rytmit sekä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Myös päiväunien nukkumisessa aika on läsnä monin tavoin.

Esimerkiksi päiväunien kestoon liittyy asenteita, jotka voivat olla joko tiedostettuja tai tiedostamattomia. Päiväuniin käytetty aika nähdään kyselyaineistossa sekä nautinnollisena hetkenä että hukkaan heitettynä aikana, joka kuitenkin on jaksamisen kannalta pakollinen.

Rajoitan uneni puoleen tuntiin, koska pidempiä pidän turhina. Erittäin harvoin olen unohtanut panna kellon soimaan ja nukahtanut kahdeksi tunniksi. Se on liian pitkä aika, joten olen ollut sitten itselleni vähän vihainen. Muutoin unet rentouttavat ja piristävät. (Mies, 56–60v., Oulu, opetustehtävissä.)

Nukkumisoppaissa ja -ohjeistuksissa päiväunien suositeltavaksi kestoksi määritellään yleensä noin varttitunti: sen pituiset unet virkistävät, mutta eivät tee oloa tokkuraiseksi. Kyselyvastauksissa ei kuitenkaan niinkään viitata tutkimuksiin tai ohjeisiin, vaan omaan, koettuun ruumiilliseen oloon pitkien päiväunien jälkeen. Monet kertovat, että lyhyet unet virkistävät, mutta jos uni venyy liian pitkäksi, olo on pitkään sekava ja päivästä on vaikea saada uudelleen otetta.

Kuten seuraavassa sitaatissa, muutamissa vastauksissa mainitaan, että päiväunien kesto ja rytmitys ovat asioita, jotka voi oppia yrityksen ja erehdyksen avulla. Oma keho kertoo, mikä sille parhaiten sopii.

Olen vasta hiljattain oppinut ns. pienet päiväunet. Siis sellaisen torkahtamisen, joka ei aiheuta tokkuraa vaan on piristävää. Havahdun yleensä automaattisesti parinkymmenen minuutin kuluttua ja nousen ylös. (Mies, 31–40v., Joensuu, graafinen ala.)

Päiväunet auttavat hallitsemaan arkea

Päiväunilla rytmitetään arkea: torkut voidaan ottaa kesken työpäivän, kun työ ei etene tai keho ja mieli vaativat taukoa. Päivätorkkuja käytetään myös jakamaan päivä erilaisiin osiin, työhön, vapaa-aikaan tai työpaikalla ja kotona tehtävään työhön. Päiväunien avulla saa ikään kuin kaksi päivää yhden sijasta.

Päiväunille mennessäni olen väsynyt ja nukahdan helposti. Aivot ovat jotenkin jumissa ja etenkään kirjoittaminen ei suju enää. Päiväunien jälkeen olen virkeä ja jaksan taas aivan eri tavalla aloittaa "iltavuoron". (Nainen, 51–56v., Rovaniemi, tutkimus- ja opetustyö.)

Päiväunia käytetään myös arjen hallinnan välineenä, paikkaamaan vähäistä yöunta tai tilanteissa, joissa pitää valmistautua jaksamaan. Ne auttavat myös sopeutumaan erilaisiin rooleihin: opettajan, tutkijan, taiteilijan, äidin, isän, puolison, harrastuskaverin. Esimerkiksi tutkija saattaa ottaa päiväunet työpäivän päätteeksi, jolloin vapaa-ajan voi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Monet luovan työn tekijät jaksottavat työpäivänsä itsenäisesti, ja silloin päiväunet tuovat päivään rytmiä. Toisaalta kiireisinä päivinä niille ei välttämättä ole aikaa.

Eletty, koettu ruumiillinen nukkumisrytmi ei välttämättä ole sama kuin normatiivinen, kollektiivinen rytmi. Kyselyaineistossa on lukuisia esimerkkejä siitä, miten oma uni- ja elämänrytmi on ristiriidassa yhteiskunnan normien kanssa.

Nukun (en päivittäin mutta lähes viikoittain). Tutkijan kirjoitusvire ei asetu virka-aikaan. Päikkäreillä (a) lepään jos edellisyönä on mennyt yötöiksi tai (b) jatkan aikaisin aamulla alkaneen työpäivän jaksamista ja virettä iltaan asti silloin kun on esim. dead line edessä ja töitä paljon. Päiväunet ovat nautinto. Ne mahdollistavat työn luonnollisen rytmin ja pakottomuuden. (En ole kahdeksasta-neljään-ihminen.) (Nainen, 41–50v., Tampere, tutkimus- ja opetustyö.)

Päiväunet voivat olla osa jokapäiväistä arkea. Toisaalta ne voivat olla erityistä, harvinaista luksusta ja yksityinen nautinnollinen hetki.

Hyvä päiväuni on suvanto keskellä kohisevaa päivää. Kun oikein väsyttää, se aiheuttaa jopa fyysistä kipua. Kun nukuttaa, mikään ei voi sitä estää. (Mies, 41–50v., Lahti, orkesterimuusikko.)

Saako töissä nukkua?

Päiväunien nukkuminen on yksityinen, henkilökohtainen ja ruumiillinen kokemus. Siihen liittyy kuitenkin myös monenlaisia sosiaalisia odotuksia ja oletuksia, ja joskus sattuu myös yhteentörmäyksiä. Puhutaan ”arjen pyörimisestä”, mutta arki ei pyöri itsestään, vaan sen pyörittäminen pitää sisällään monenlaisia neuvotteluja ja valtataisteluja.

Monet luovan työn tekijät työskentelevät itsenäisesti esimerkiksi omassa työhuoneessaan tai ateljeessa. Tällöin on pitkälti ihmisen itsensä päätettävissä, järjestääkö aikaa ja paikan torkuille tai levolle.

Usein työpäivää kuitenkin jäsentävät ja määrittävät ainakin osin jonkun muun odotukset, toiveet ja säännöt. Työpaikoilla päiväunien nukkumisesta ei läheskään aina käydä ääneen lausuttuja keskusteluja, vaan tieto ja ymmärrys syntyvät arjen toiminnassa ja ihmisten kohtaamisissa. Usein työyhteisössä on äänen lausumaton yhteisymmärrys siitä, millainen käytös on sopivaa ja mitkä asiat suljetaan pois. Työpaikoissa on myös eroja:

[N]ykyisessä työpaikassa on ihan ok ottaa pikku unet kesken päivän ja jatkaa sitten töitä. Aikaisemmissa työpaikoissa se ei ollut suotavaa. (Nainen 31–40v., Espoo, graafinen suunnittelija.)

Harvassa työpaikassa on lepoon varattua tilaa, mikä omalla tavallaan kertoo siitä, ettei työpaikalla torkkumista pidetä suotavana. Oman rauhallisen tilan puuttuminen työpaikoilta näkyy monissa vastauksissa: esimerkiksi yksi vastaaja kertoo nukkuneensa ”salaa muutaman minuutin työpaikan vessassa” (Nainen 31–40v., Espoo, graafinen suunnittelija).

Päiväunilla perhearjessa

Kotonakaan päiväunet eivät ole itsestäänselvyys, vaan myös perhe-elämälle ja vapaa-ajalle on olemassa lukuisia odotuksia ja vaatimuksia, joko ihmisen itsensä tai esimerkiksi puolison asettamia. Muutama vastaaja kertoo, että ei voi nukkua päiväunia ennen kuin kaikki listalla tekemättöminä odottavat asiat on tehty. Neuvottelua käydään paitsi muiden ihmisten kanssa, myös suhteessa omiin odotuksiin, ruumiillisiin tarpeisiin ja sosiaalisiin normeihin.

Etenkin lapsiperheessä aikuisen lepo on ainakin tämän aineiston perusteella toissijainen. Vapaa-aika on perheen yhteistä aikaa, ja niin sanottu ”oma aika” käytetään usein harrastuksiin, ei nukkumiseen. Nukkuminen on poissaoloa yhteisestä tekemisestä, ja yksin nukkuminen ”väärään aikaan” tulkitaan helposti paheksuntaa herättäväksi toiminnaksi.

Nukahtaminen lapsiperheen arjessa on hiukan kielletyltä maistuva nautinto -- muut velvollisuudet menevät oman levon edelle. (Nainen, 31–40v., Rovaniemi, tutkija.)

Toisaalta päiväunet voivat olla myös perheen tai puolisoiden yhteistä aikaa, nautinnollinen rauhallinen hetki. Eri vaiheissa elämää päiväunien nukkuminen myös asettuu eri tavoin osaksi arkea. Muutama vastaaja kertoo, että parhaat päiväunet ovat sellaiset, joissa voi asettua levolle keskelle perheen arkea: itse saa olla hetken rauhassa, mutta elämä jatkuu ympärillä arkisine äänineen ja touhuineen.

Lopuksi

Arjen koreografia ei sisällä vain yksilön valintoja, vaan sitä toteutetaan, suunnitellaan ja säädetään suhteessa muihin. Nukkuminen on poissaoloa sosiaalisista suhteista mutta samalla niiden kontrolloimaa.

Päiväunien nukkumisen sosiokulttuurinen tarkastelu avaakin osaltaan uudenlaisia tulkintamahdollisuuksia perinteisiin jaotteluihin: biologinen ja sosiaalinen, aktiivinen ja passiivinen tai säädelty ja vapaa eivät ole toisensa pois sulkevia kategorioita, vaan yhtäaikaisesti läsnä ihmisten arjessa, ruumiillisessa kokemuksessa ja sosiaalisessa elämässä.

Sosiologinen tutkimus voi parhaimmillaan havahduttaa huomaamaan erilaisten tapojen, normien ja käytäntöjen olemassaolon meitä ympäröivässä arjessa. Tutkimus voi tuoda näkyviin yllättäviäkin asioita ja auttaa ymmärtämään sitä, ettei oma elämäntapa tai tapa ajatella ole ainoa mahdollinen.

Millaiset ovat tulevaisuuden päiväunet? Ehkä muutaman vuoden tai vuosikymmenen päästä torkuista on tullut ruokatunnin tai kahvitauon kaltainen hyväksytty toimintatapa. Lepo, palautuminen ja hyvinvointi sekä armollisuus itselle elävät työelämäkeskusteluissa, ja päiväuni asettuu sulavasti osaksi tätä maailmaa. Mahdollista tietysti myös on, että tehotorkuista tulee institutionalisoitu osa suomalaista työarkea, jota perustellaan jokaisen työntekijän velvollisuudella huolehtia itsestään.

Päiväunien nukkumisen sosiokulttuurinen tarkastelu tuo näkyviin monenlaiset, ristiriitaisetkin tavat suhtautua jokapäiväisen elämän rytmiin ja valintoihin. Ehkä nyt luet alussa esitetyt kysymyksetkin uusin silmin?

***

Kuvat järjestyksessä: pääkuva Juan Garcia (Unsplash), 1. kuva Jordan Bauer (Unsplash), kuvat 2–3 Inka Lähteenaro (Ilmiö), kuva 4 The Creative Exchange (Unsplash), kuva 5 Juan Garcia (Unsplash), kuva 6 Inka Lähteenaro (Ilmiö)

Kirjallisuus

Adam, Barbara. 1995. Timewatch. The Social Analysis of Time. Cambridge: Polity Press.

Haanpää, Minni. 2017. Event co-creation as choreography. Rovaniemi: Lapland University Press.

Jokinen, Eeva. 2004. Aikuisten arki. Helsinki: Gaudeamus.

Meadows, Robert. 2005. “The ‘negotiated night’: and embodied conceptual framework for the sociological study of sleep.” Sociological Review 53: 2, 240–251.

Rantala, Outi & Anu Valtonen. 2014. ”A rhytmanalysis of touristic sleep in nature.” Annals of Tourism Research Vol. 47, 18–30.

Rantala, Pälvi. 2016. Nokkaunia ja tehotorkkuja. Tutkimusmatka päiväunien kulttuurihistoriaan. Rovaniemi: Lapland University Press.

Valtonen, Anu. 2014. ”Talous nukkuu meissä. Kulttuurianalyysi nukkumisen, työn ja talouden yhteenkietoutumisesta.” Sosiologia 1/2014, 39–54.

Williams. Simon 2005. Sleep and society. Sociological Ventures into (Un)known. London and New York: Routledge.