90-luvun tyttöenergiakulttuuri oli ystävyyden juhlaa

Tyttöenergia tai ”girl power” nousi populaarikulttuurin ilmiöksi 1990-luvun puolivälissä, kun Spice Girls valloitti maailmaa. Se päästi tytöt uudella tavalla ääneen niin bändeissä, TV-sarjoissa, elokuvissa kuin nuortenkirjoissakin. Feminismistä puhumista välteltiin, mutta tyttöenergia kasvatti silti aiempaa tasa-arvotietoisemman sukupolven.

 

Kaulassa muovinen tatuointikoru, kaverilla samettinauhapanta, korvissa heiluvat puiset papukaijat. Suussa jauhettu pinkki esanssinen Hubbabubba-purukumi haisee kauas ja siitä saa puhallettua jättimäisiä palloja. Hypitään, kiljutaan ja hihkutaan, välillä vilkuillaan näkeeköhän ”se” varmasti. On vähän liian kuuma, hikiläikät taitavat jo näkyä kirkkaan oranssin napapaidan kainaloissa ja korkeapohjaiset tolppakengät ovat todellisuudessa aika epämukavat – vaikka kaikessa hopeanhohtoisuudessaan tietysti niin hienot.

Spice Girlsin “Wannabe” alkaa soida. Sen parhaassa kohdassa lauletaan “If you wanna be my lover, you gotta get with my friends. Make it last forever, friendship never ends”. Ajattelen, että meitä ei pojat määräile, me tehdään mitä halutaan!

Ystävyydestä, tyttötoimijoista, feminiinisyydestä, rohkeasta asenteesta ja sukupuolten tasa-arvosta. Siitä on tyttöenergia tehty.

Tyttöenergia on ilmiö, joka ajoittui 1990-luvun ja vuosituhannen vaihteeseen. Kyseessä on tytöille suunnattu kaupallinen populaarikulttuurin ilmiö, joka monipuolisti tapaa esittää tyttöjä mediassa. Lisäksi tyttöenergia on sukupolvi-ilmiö, jonka kohderyhmä jakaa yhteisen tulkinnan ilmiöstä. Tyttöenergia vaikutti ihmisten käsityksiin esimerkiksi siitä, mitä ja miten tytöt ja naiset voivat tehdä, millaista naisen seksuaalisuus voi olla ja miten feminismi käsitetään.

Tyttöenergiaa, kuten mitä tahansa ympärillämme toimivaa kulttuurista ilmiötä, on vaikeaa mitata tai tilastoida. Ilmiö on kuitenkin mahdollista tunnistaa tarkastelemalla ihmisten antamia merkityksiä.

Tyttöenergiakulttuurin hahmot ovat ulkomuodoltaan feminiinisiä, aktiivisia toimijoita. He uskaltavat korostaa tyttöyttä, ja he saavat voimaa tyttöjen välisestä ystävyydestä. Ennen muuta heissä on asennetta.

Tyttöenergiset piirteet yhdistävät monen eri aikakauden tyttökulttuureja. Erityisesti tyttöenergiaa kuitenkin näkyy 1990-luvun populaarikulttuurin hahmoissa. Girl power -ilmiötä tutkineen amerikkalaisen Emilie Zaslown mukaan tyttöenergian voikin nähdä edustavan tunnistettavaa diskursiivista hetkeä tyttöjen kulttuurihistoriassa.

 

Muistoja ilmiöstä ja sen rinnalla kasvamisesta

Tutkimuksessani tarkastelin paitsi tyttöenergiailmiötä, myös ilmiön kohderyhmää. Tarkastelun kohteena olivat nyt jo aikuisiksi kasvaneiden naisten kokemukset 1990-luvun tyttökulttuurissa kasvamisesta. Tulkintani perusteella tyttöenergiakulttuuri kytkeytyy tyttöjen kokemuksissa muun muassa ruumiillisuuteen, seksuaalisuuteen, yksilöllisyyteen ja ystävyyteen sekä feminismiin liittyviin ajatuksiin.

Tutkimukseni perustuu media- ja arkistoaineistoihin sekä ennen muuta muisteluaineistoon, jossa 30 1980-luvulla syntynyttä naista muistelee lapsuutensa ja nuoruutensa tyttökulttuuria 4–6 hengen muisteluryhmissä. Ryhmät tapasivat kolmesta viiteen kertaan, ja muistelua tehtiin populaarikulttuurin genrejakoon perustuvissa, noin kahden tunnin mittaisissa tapaamisissa.

Populaarikulttuuri ”kevyenä” muisteluteemana mahdollisti tutkimukseen osallistujalle vapauden valita oman kerrontansa tasoa. Muistelija pystyi pitäytymään joko vain kulttuurisen kuvaston yleisessä muistelussa, tai hän saattoi halutessaan käsitellä omia henkilökohtaisia kokemuksiaan populaarikulttuurin rinnalla kasvamisesta.

Tutkimuksessa muisteltiin tyttökulttuuria tuotetasolla: tyttöjä ja naisia televisiossa, elokuvissa, kirjallisuudessa, sarjakuvissa, sarjakuvien tekijöinä ja populaarimusiikin kentällä. Lisäksi käsiteltiin tyttöyttä ja naiseksi kasvamista yleisemmin 1990-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa moninaisista näkökulmista.

Muistelu oli antoisaa, ja se herätti monenlaisia tunteita. Tutkimuksen tekijänä aineiston rikkaus yllätti: muisteltu aikakausi näyttäytyi kiinnostavana ja esimerkiksi teknologisen kehityksen näkökulmasta sellaisena ajanjaksona, johon meillä ei ole enää paluuta. Paitsi varsinainen tutkimuskohteeni tyttöenergia, myös VHS-videoiden, C-kasettien ja nappiverkkareiden muistelu näyttäytyi sukupolvikokemuksena. Tästä näkökulmasta ei ole ihme, että 2010-luvulla ”ysäristä” itsestään tuli ilmiö.

Tytöt äänessä

Flanellipaita ja revityt farkut vilahtavat, tukka on viime yönä värjätty ”hedelmäisen” tuoksuisella kaupan hiusvärillä vanhemmilta salaa sinisenmustaksi, oman huoneen ovi paiskataan kiinni ja mankasta kajahtaa ilmoille Anoukin ”Nobody’s wife”.

Vuonna 1996, Spice Girls -yhtyeen noustessa maailmanmaineeseen, ”girl powerista” tuli kansainvälinen ilmiö. Maustetyttöjen julistus kuului ”Girls You can!” ja sen mukaan feminismin väitettiin tarvitsevan uudistavan potkun persauksille.

Suomessa ”girl power” käännettiin tyttöenergiaksi. Käsite käännettiin suomalaisten suuhun sopivaksi, ja samalla se muuttui myös sävyltään erilaiseksi. ”Tyttövalta” tai -”voima” herättävät mielikuvan rajuudesta ja hierarkioiden horjuttamisesta, ”energiassa” sen sijaan on myönteisyyttä ja tekemisen meininkiä.

Brittiläisten tyttöbändien menestyksen myötä myös Suomessa perustettiin tyttöbändejä. Plus ja Sitruunapippuri syntyivät levy-yhtiöiden toimesta vuonna 1996, seuraavana vuonna perustettu Mascara puolestaan halusi ironisoida koko tyttöbändi- ja teknobuumia.

Näitä tietoisesti markkinamielessä koottuja yhtyeitä ”aidommat” Nylon Beat ja Tiktak asettuvat myös suomalaisen tyttöenergian kulttuurihistorialliselle aikajanalle. Muistelijoiden mukaan myös lukuisat naisartistit aina Katri Helenasta, Kikasta ja Kaija Koosta Chisuun, Mariskaan ja Jenni Vartiaiseen ovat osa tätä tyttöenergian kaarta, vaikkeivat juuri ilmiön aikaraameihin istuisikaan.

Laajentunut tyttökulttuuri tarjosi tukea murrosiän kehitysvaiheisiin.

Tyttöenergiaa oli muuallakin kuin musiikissa. 1990-luvulta alkaen nuortenkirjallisuus tarttui moniin tyttöjä koskettaviin teemoihin, esimerkiksi syömishäiriöihin ja seksuaalisuuteen. Suomessa tarpeellista lisätietoa saatiin SinäMinää, Mekaks-lehteä ja Demiä mutta myös Reginaa ja Cosmopolitania lukemalla.

Myös monet nuorille suunnatut tv-sarjat ja elokuvat käsittelivät nuorten elämää koskettavia teemoja uudella tavalla tyttöhahmojen näkökulmista. Laajentunut tyttökulttuuri tarjosi muistelijoiden mukaan monin tavoin tukea murrosiän kehitysvaiheisiin. Musiikki esimerkiksi toimi väylänä omien tunteiden käsittelylle.

Tyttöenergiasta identiteettityön rakennusaineita

Tyttöenergiassa oli kyse ystävyydestä, innostumisesta, aktiivisuudesta, meluamisesta, sopivien rajojen ylittämisestä, kokeilemisesta ja rohkeudesta. Muistoissa kuuluu kuitenkin myös turhautuneita sävyjä. Tutkimukseeni osallistuneet jakoivat esimerkiksi yhteisen kokemuksen siitä, että tyttöenergian esittämään ideaaliruumiiseen oli vaikea samaistua.

Tyttöenergiakulttuuri onkin esittänyt pääosin valkoisia, perinteisellä tavalla kauniita ja hoikkia, turvallisista lähtökohdista ponnistavia tyttöjä ja naisia. Ilmiötä on perustellusti runsaasti kritisoitu juuri tästä. Samaten ystävyyttä kuvastossaan korostanut kulttuuri tarjosi vain vähän samaistumiseen sopivia hahmoja yksinäisille tytöille.

Laajemmin muistot kuitenkin osoittivat, että populaarikulttuuri ja sen tuottamat tyttöjen representaatiot toimivat identiteettityön yhtenä resurssina, eli sen avulla voitiin rakentaa kuvaa siitä, kuka olen ja mitä haluan tehdä.

Suomalaistytöt sovelsivat tyttöenergiaa monin tavoin omassa elämässään. Vuosituhannen vaihteessa tosielämän tyttöenergia näkyi esimerkiksi laulaen, tanssien, leikkien, kirjoittaen ja fanittaen – eräänlaisena omana kulttuurintuotantona, johon populaarikulttuurin uusi tyttökuvasto innoitti.

Ennen muuta tyttöenergia-ilmiö välitti asennetta. Se popularisoi feminismiä ja kasvatti sukupolven, joka ei enää suostunut vaikenemaan. Yhdysvalloista syksyllä 2017 alkanut #metoo-liikehdintä on siitä erinomainen osoitus.

Feministisiä sisältöjä, f-sanan välttelyä

Tyttöenergia asettuu osaksi laajempaa postfeminismin ilmiötä. Se näyttäytyi vuosituhannen vaihteessa ennen muuta populaarikulttuurin ”uudenlaisten” kulttuuristen naiskuvien muodossa.

Postfeminismin tunnuspiirteinä on nähty muun muassa naistoimijuus, feminiinisyys, naisruumiin korostaminen voiman lähteenä, kuluttajakansalaisuus ja individualismi. Tyypillinen postfeminismin piirre on myös yksilökeskeisyys: feminismiä toteutetaan omilla yksilöllisillä valinnoilla, ei yhteisöllisellä (nais)joukkovoimalla.

Tyttöenergian tyttöhahmot ja kuvastot ovat pitkälti edellä esittelemieni postfeminististen piirteiden läpäisemiä. Tutkimukseni perusteella yksi olennainen ilmiön tunnusmerkki oli sukupuolten tasa-arvon ajaminen ja feminististen sisältöjen esittäminen feminismi-sanaa välttäen. Tätä on joidenkin näkemysten mukaan pidetty jopa postfeminismin, eli feminismin jälkeisen ajan, antifeministisenä piirteenä.

Tutkimukseni aikalaismedia-aineistojen valossa esimerkiksi Nylon Beatin Jonnaa ja Eriniä sekä ”Suomen vihaisiksi naisartisteiksi” nimitettyjä Jonna Tervomaata ja Maija Vilkkumaata yhdisti vuosituhannen vaihteessa Spice Girlseihin halu erottautua feminismistä. F-sanaa onkin pitkään lähes kavahdettu myös Suomessa. Jopa jotkut tasa-arvotyötä tekevät ovat katsoneet parhaaksi ottaa siitä etäisyyttä, jotta sukupuolten tasa-arvon edistäminen esimerkiksi työpaikoilla on mahdollista saada onnistumaan.

Feminismi yhdistyy helposti myös tutkimukseni muistelijoiden näkemyksissä liialliseen radikalismiin. Tyttöenergian positiivisuus onkin juuri siinä, ettei sen välttämättä tarvitse olla radikaalia. Myös ilo ja innostus sekä tyttöjen ääneen pääseminen voivat edistää sukupuolten tasa-arvoa.

Brittiläisen mediatutkija Rosalind Gillin ajatuksiin nojautuvan näkemykseni mukaan postfeminismi ei tarkoita antifeminismiä tai tilannetta, jolloin sukupuolten tasa-arvoa ei enää tarvitsisi edistää. Sen sijaan postfeminismin käsitteellä voi tarkastella feminismin muutosta.

Postfeminismi on feminismien historiallisessa jatkumossa vaihe, jossa voimauttamiseen ja tasa-arvon edistämiseen käytetään toisenlaisia termejä ja menetelmiä kuin aiemmin. Tyttöenergia popularisoi feminismiä, puhui siitä tyttöjen omalla kielellä populaarikulttuurin muodossa.

Populaarikulttuurinen sukupolvikokemus

Karl Mannheimin (1952) klassisen sukupolviteorian mukaan ikäpolvi, samanikäisyys, on edellytys sukupolven muodostumiselle. Kuitenkin vasta yhteinen kokemusmaailma tekee ikäpolvesta varsinaisen sukupolven.

Sukupolvien kokemusmaailma vaikuttaa toimintamalleihin, eli esimerkiksi siihen, mitä pidetään eri sukupuolille hyväksyttävänä, ja erilaisiin symboleihin liitettäviin merkityksiin. Toimintamallit puolestaan heijastavat nuorisokulttuurista ajankuvaa.

Tyypillisesti suuret murrokset, kuten sota, lama tai globalisaatio, ovat samanikäisten sukupolven koettuja ja elettyjä avainkokemuksia. Nykypäivän globaali media- ja populaarikulttuuri vaikuttavat sukupolvimuodostukseen ja tuottavat näkemykseni mukaan ”kevyempiä” avainkokemuksia.

Nykyaikaa leimaakin pirstaloituneempi kokemusmaailma. Koko sukupolvea yhdistäviä kokemuksia ei välttämättä enää synny siinä määrin ole kuin ennen, sillä esimerkiksi erilaiseen kuluttamiseen liittyvää tarjontaa on yhä vain enemmän. Toisaalta myös tietyt kulttuuriset innostukset kuten vaikkapa Putous tai Idols voidaan nähdä sukupolvia yhdistäviksi lyhytaikaisiksi ilmiöiksi ja kokemuksiksi.

Tyttöenergia oli näkemykseni mukaan yksi viimeisistä internetiä edeltävistä populaarikulttuurisista sukupolvikokemuksista, jonka koko ikäluokka vähintäänkin tunnistaa ja muistaa, vaikkeivat ilmiöstä itse henkilökohtaisesti olisivatkaan innostuneet. Tämä sukupolvi koki yhteiskunnan tasa-arvoistumisen ja tyttöenergian maailmanvalloituksenosittain samaan aikaan. Heille tyttöenergia populaarin feminismin muotona on yksi tasa-arvon ja sen hiljattaisen etenemisen selitysmalleista.

Populaarikulttuurin tehtävä on viihdyttää massoja, ei lähtökohtaisesti muuttaa maailmaa. Sillä on kuitenkin siihen mahdollisuus. Tyttöenergiailmiön rinnalla kasvanut, sukupuolten tasa-arvoa monin tavoin (esimerkiksi naista presidenttinä) itsestään selvänä pitävä sukupolvi vaikuttaa tämän hetken yhteiskuntaan ja ajattelee monista asioista jo toisin kuin vanhempansa. Tyttöenergia ja vähitellen yhä moninaisempien tyttöjen näkyminen populaarikulttuurissa (esimerkiksi TV-sarjoissa Girls ja Skam) sekä sen populaarifeministinen viesti ovat myös tätä päivää.

***

Spice Girlsin ”Wannabe”-kappale ja sen #WhatIReallyReallyWant -sitaatti otettiin 20 vuotta myöhemmin uudelleen käyttöön YK:n Global Goals -ohjelman kampanjavideossa vuonna 2016.

 

***

Kuvat: Unsplash, Atena Kustannus, Pixabay