Viisi lentoemäntää seisoo rivissä katsoen hymyillen kameraan. Heillä on kaikilla samanlainen kampaus, meikatut kasvot, valkoiset paidat ja violetit kuviolliset hameet.

Ulkonäkötyön vaatimukset eriarvoistavat työntekijöitä

31.5.2021

Ulkonäön eteen tehtävän työn vaatimusten on perinteisesti ajateltu kasaantuvan palvelualoilla työskenteleville. Asiakaspalvelu-ajattelun leviäminen niin terveyshuoltoon kuin yliopistoihinkin voi edistää työelämän ulkonäkökeskeisyyttä. 

Henkilö nojaa otsaansa käteensä läppärin ääressä.

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä unohtuvat rakenteet

17.5.2021

EU:n ja Suomen nuorisopolitiikassa syrjäytymisen ehkäisy keskittyy työn tai koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten löytämiseen ja ohjaamiseen. Syrjäytymisen mittaaminen vain työllistymisen kautta jättää muut nuorten elämään vaikuttavat rakenteelliset tekijät huomiotta ja tuottaa käsitystä syrjäytymisestä yksilötason ongelmana.

Farkkutakkinen henkilö käsittelee puupalaa teknisen työn tilassa suojalasit päässään.

Nuorten yhteiskunnallinen arvo tulee näkyväksi koulutusvalinnoissa

12.5.2021

Suomalaisen koulutuspolitiikan ihanteellinen ysiluokkalainen valitsee toisen asteen koulutuspaikan rationaalisilla perusteilla ja pyrkii määrätietoisesti kohti keskiluokkaista työmarkkinakansalaisuutta. Moni nuori on kuitenkin yhteishaun aikaan hukassa sen suhteen, minne haluaa pyrkiä.

Miesjoukko menossa istuttamaan puita

Metsät päästökaupan kiistakapuloina: ehtoja reilulle hiilikompensaatiolle

13.4.2021

Metsäistutukset ovat kasvattaneet suosiotaan ilmastonmuutoksen hillitsemisen välineinä. Istutukset eivät kuitenkaan ole välttämättä kestävän kehityksen mukaisia, koska globaalin etelään keskittyneissä hankkeissa paikalliset pienviljelijät ja metsäyhteisöt ovat usein jääneet sivustakatsojan rooliin. Millaisia reilut ja osallistavat hiilinieluja kehittävät liiketoimintamallit voisivat olla?

Tatuoitu ihminen pitää kädessään puhelinta, jossa avoinna kuukautissovellus

Kuukautissovellukset ja nimenomainen suostumus: Millä ehdoilla intiimejä tietojamme jaetaan?

12.2.2021

Kuukautissovellukset keräävät käyttäjiltään yksityisiä tietoja esimerkiksi seksin harrastamisesta ja mielialavaihteluista, mutta niiden tietosuojakäytännöt eivät täytä yleisen tietosuoja-asetuksen standardeja. Käyttäjiltä pitäisi pyytää tietojen käsittelyä varten nimenomainen suostumus arkaluonteisten tietojen käsittelyyn. Tutkitut sovellukset eivät sellaista vaatineet.

Joukko naisia joogatunnilla merenrannalla

Joogatrendin kasvu länsimaissa herättää keskustelua kulttuurisesta omimisesta

3.2.2021

Joogamatolta haetaan nykyään sisäistä rauhaa ympäri maailman. Joogan kaupallistuminen ja länsimaistuminen ovat toisaalta herättäneet kritiikkiä, ja esimerkiksi USA:ssa toimiva hindujen etujärjestö on kampanjoinut joogan ”takaisin ottamisen” puolesta. Millaisia kriittisiä kysymyksiä länsimainen jooga herättää?

Vanha kartta jonkun käsissä

Herkkää toimijuutta työelämän ristiaallokossa

27.1.2021

Työelämän kuormittavuus on tuttua monelle erityisherkäksi itsensä kokevalle. Toisaalta osa erityisherkistä kokee, että herkkyydestä on työelämässä myös paljon hyötyä ja iloa.

Raapustuksia Helsingin ulkomaalaispoliisin odotushuoneen pöydässä

Karkotukset ja hidas väkivalta

20.1.2021

Karkotuksiin liittyvä ”hidas väkivalta” on ennen muuta pelkoa ja epävarmuutta tulevaisuudesta, ja se uuvuttaa ja näännyttää kohteensa vähitellen. Hidas väkivalta ravistelee myös karkotuksen tai karkotusuhan kohteena olevien ihmisten lähipiiriä.

Lapsi leikkii legoilla

Mitä sijaissynnytyksissä syntyneistä lapsista tiedetään?

15.1.2021

Sijaissynnytyksiä kuvataan mediassa ja politiikassa usein dramaattisesti ja riskejä korostaen. Tutkittua tietoa sijaissynnytyksissä syntyneistä lapsista on varsin vähän, mikä voi olla yksi syy myös sijaissynnytyksiä koskevan lainsäädännön puutteeseen.

Nainen lakkaa istuvan ihmisen kynsiä

Syväkään kehitysvamma ei estä sosiaalista vuorovaikutusta

11.12.2020

Jokaisella syvästi kehitysvammaisella on oma tapansa rakentaa sosiaalista vuorovaikutusta. Ryhmäkodeissa asuvilta syvästi kehitysvammaisilta ihmisiltä kuitenkin puuttuu kykeneviä ja kerkeäviä vuorovaikutuskumppaneita – vaikka miellyttävät yhdessäolon hetket voisivat parantaa heidän elämänlaatuaan paljonkin.