Voiko kaksoiskansalainen toimia Suomessa sotilasvirassa? Venäjän ulkopolitiikan muuttuminen on tehnyt kaksoiskansalaisten asemasta Suomessa poliittisen kiistakapulan, ja siitä kärsivät tavalliset ihmiset, kirjoittavat sosiologit Jussi Ronkainen ja Marko Kananen.
Luontodokumentit ovat monelle urbaanille nykyihmiselle merkittävä villieläinten kohtaamispaikka, sillä lemmikkejä lukuunottamatta eläimet ovat pitkälti kadonneet arkielämästä. Ihmisten jäljet rajataan luontoa kuvatessa yleensä tarkasti pois, ja luonto ja eläimet nähdään ihmisistä erillisinä.
Kaksoiskansalaisuutta vastustettiin pitkään kansainvälisessä politiikassa. Voimistuneen globalisaation myötä vuosituhannen vaihteessa oltiin jo tilanteessa, jossa suurin osa valtioista hyväksyi kaksoiskansalaisuuden ja näki siinä etuja. Nykyisessä keskustelussa Suomessa painottuvat jälleen uhkakuvat ja haasteet, kirjoittavat kaksoiskansalaisuutta tutkineet sosiologit Jussi Ronkainen ja Marko Kananen.
Atomirotta-yhtyeen kappaleessa Osuu ja uppoo esitetään: ”Se heiluu, se keinuu, se hosuu ja uppoo”. Miltä 2010-luvun Suomen uusi uljas työelämä näyttää kirjailijoiden ja yhteiskuntatietelijöiden katsastamana?
Moderni kapitalistinen yhteiskunta ja ihmisten riippuvuusongelmat ovat kehittyneet rinta rinnan, kirjoittaa sosiologi Matilda Hellman. Selitystä voi etsiä kapitalismin mekanismeista: yhteiskunta toimii, kun ihmiset tavoittelevat tavaroita ja rahaa ja uskovat illuusioon niiden autuudesta.
Miksi Suomessa moni etsiytyy mindfulnessin, elämäntaitovalmennuksen tai energiahoitojen pariin? Vaihtoehtoterapioita käytetään keinona raskaaksi koetun työelämän oravanpyörän pysäyttämiseen, hiljentämiseen ja hylkäämiseen, Suvi Salmenniemi kirjoittaa.
Kuoleman kulttuuristen ja sosiaalisten käytäntöjen vuoksi kaikki ihmiset eivät kohtaa kuolemaa samalla tavoin. Suomessa kuolemankulttuurin kivijalan muodostavat perhe ja kirkko. Molempien instituutioiden suhde seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on yhä haastava. HLBTQ-ihmisten kokemukset kuolemasta lähipiirissään kertovatkin paljon suomalaisista kuoleman käytännöistä ja kulttuurisista normeista, kirjoittaa Varpu Alasuutari.
Useimmissa kulttuureissa rajaa elämän ja kuoleman välillä ei nähdä ehdottomana. Kuitenkin myös länsimaissa on melko tavallista, että ihmisillä on kokemuksia kuolleiden läheistensä läsnäolosta tai yhteydenpidosta edesmenneiden kanssa. Kokemukset kertovat ihmisten välisten siteiden vahvuudesta ja siitä, kuinka olemme olemassa maailmassa suhteessa toisiimme, kirjoittaa Marja-Liisa Honkasalo.
Mihin ja minkä ikäisinä suomalaiset kuolevat? Ihmisen tausta vaikuttaa siihen, kauanko hän voi odottaa elävänsä: Suomessa esimerkiksi hyvätuloinen elää keskimäärin vuosia pidempään kuin pienituloinen. Tilastojen ja väestötieteen avulla eroihin voidaan löytää syitä, jolloin asiaan voi yrittää poliittisin päätöksin vaikuttaa, kirjoittavat väestötutkijat Suvi Parikka ja Laura Kestilä.
Välimeri on maailman kuolemanvaarallisin raja. Meren yli yrittävien siirtolaisten kuolemista kerrotaan numeroina, jotka desinfioivat kuoleman ja häivyttävät siirtolaisten ihmisyyden. Kuolemien laskeminen on 25 vuodessa muuttunut ihmisoikeusaktivistien projektista eurooppalaisten hallitusten keinoksi viestiä siitä, että tilanne on hallinnassa, kirjoittaa akatemiatutkija Karina Horsti.
Arpajaislakiin esitettyjen, ongelmapelaamista suitsivien uudistuksien odotetaan pienentävän peliyhtiö Veikkauksen tuottoja, mikä ravistelee monenlaisen voittoa tavoittelemattoman toiminnan rahoitusta. Pelituottojen pienentymisen vaikutuksista tarvitaankin tieteellinen arvio ja yleistä keskustelua, kirjoittaa Veera Kankainen.
Pelaamisen rahalliset tuotot on helpompi laskea kuin erilaiset haitat. Totuus on kuitenkin se, että suomalainen ei aina voita, vaan usein myös häviää. Rahallisten kustannusten lisäksi myös inhimillisten näkökulmat pitäisi huomioida, kun rahapelihaittoja lasketaan, kirjoittaa Janne Nikkinen.
Koska kansalaisyhteiskuntaa rahoitetaan Veikkauksen voittovaroista, monien järjestöjen edustajat ovat moraalisesti ristiriitaisessa tilanteessa. Järjestöissä nähdään pelihaittojen vähentäminen tärkeänä, mutta samalla oman rahoituksen jatkuvuuden turvaaminen huolestuttaa. Katse pitäisi nyt kääntää järjestelmän rakenteisiin. Kansalaisyhteiskunnan rahoitus olisi syytä irrottaa rahapelituottojen määrästä, kirjoittaa Michael Egerer.
Startup-yrittäjä vakuuttaa rahoittajat innostuneisuudellaan ja intohimoisuudellaan. Ihailtu startup-kulttuuri kuvastaa nykytyöelämän tohkeisen ja omistautuneen työntekijän ideaalia, kirjoittaa Henri Koskinen.
Nuorten poliittinen passiivisuus huolestuttaa, ja demokratia tuntuu olevan jatkuvassa kriisissä. Mutta onko tarpeen huolestua? Nuorten aktiivinen kansalaisuus jää niin poliitikoilta, tutkijoilta kuin toimittajilta usein huomaamatta, kirjoittavat Anni Rytioja ja Kirsi Pauliina Kallio.