Likainen ruttaantunut muovipullo nurmikolla, jolla on myös valkoisia hitusia.

”Mikäs keräilijä se sinä olet?” – Havaintoja roskakävelijän arjesta

12.10.2021

Sosiologian yliopistonlehtori alkoi harrastaa roskakävelyä ja tehdä havaintoja kokemuksistaan. Hän huomasi, että poimiessaan roskia hän asettuu kaupunkitilassa eri tavalla katseiden kohteeksi kuin aiemmin. Roskien keräämiseen liittyy myös lian hierarkiaa, häpeän tuntemuksia, yllättävää sosiaalisuutta ja merkityksellisyyden kokemuksia.  

GAZ kuorma-auto ja miehiä Konela Oy:n pihalla. Väinö Kannisto/Helsingin kaupunginmuseo. Mustavalkoinen valokuva.

Työn tehostaminen koettelee perinteistä rekkamieheyttä

1.6.2021

Asiakasohjautuvuus, tiukkeneva aikataulutus ja ajamisen seurantajärjestelmät ovat kaventaneet rekanajon vapautta ja itsenäisyyttä. Muuttuvassa työelämässä rekkamiehet jäsentävät työnsä arvoa uusin tavoin: Tärkeäksi nousevat taidot lastata ja purkaa luovaa ongelmanratkaisua vaativia kuormia sekä luovia jatkuvasti tiukentuvien ja muuttuvien aikataulujen puristuksessa.

Viisi lentoemäntää seisoo rivissä katsoen hymyillen kameraan. Heillä on kaikilla samanlainen kampaus, meikatut kasvot, valkoiset paidat ja violetit kuviolliset hameet.

Ulkonäkötyön vaatimukset eriarvoistavat työntekijöitä

31.5.2021

Ulkonäön eteen tehtävän työn vaatimusten on perinteisesti ajateltu kasaantuvan palvelualoilla työskenteleville. Asiakaspalvelu-ajattelun leviäminen niin terveyshuoltoon kuin yliopistoihinkin voi edistää työelämän ulkonäkökeskeisyyttä. 

Töissä: Ihmisen asialla

23.4.2019

Anne Pyykkönen toimii Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen yleistoiminnan kehittämispäällikkönä. Sosiologia on antanut Pyykköselle vankan perustan asiantuntijuudelle.

Sosiologia valokeilassa: Mitä opin Tampereen raitiotieltä?

6.9.2018

Sosiologian keskeinen tehtävä on häiritä oletusta maailmasta, joka olisi jotenkin etukäteen annettu tai määrätty. Tampereen raitiotiehankkeen tutkiminen auttoi ymmärtämään konkreettisesti maailman prosessinomaisuutta ja siihen kytkeytyvää poliittisuutta, kirjoittaa Outi Koskinen.

Sosiologia valokeilassa: Sosiologikone jauhaa ahkerasti

29.8.2018

”Taloustieteilijät ja heidän Ekonomistikone-paneelinsa ovat itsekin aktiivisia, kun taas yhteiskuntatieteilijät, humanistit ja filosofit ovat vähemmän äänessä. ’Sosiologikonetta’ ei taida olla. Tieteiden vuorovaikutustakin tarvittaisiin”, perää HS:n pääkirjoitus. Sosiologi Eeva Luhtakallio vastaa.

Töissä: “Sosiologia on toimintaa”

15.6.2018

Suomen Punaisessa Ristissä työskentelevä sosiologi Leena Suurpää on aina pitänyt tiedettä kansalaistoimintana. “Tutkijoiden keskeisimpiä tehtäviä on kantaa vastuuta yhteiskunnasta ja nostaa esiin etenkin vaiettuja ja piiloon jääviä ilmiöitä”, Suurpää sanoo.

Kukkivien puiden latvuksia

Pääkirjoitus: Yhteiskunta ilmiöissä

12.6.2018

Sosiologian tavoilla ymmärtää maailmaa on paljon annettavaa ihmisille, jotka luovivat arjen, työn ja lähiyhteisöjensä ongelmien ja kiistojen seassa. Ilmiö haluaa avata sosiologiaan kuuluvan ihmettelyn mahdollisuuden kaikille, kirjoittaa päätoimittaja Lotta Haikkola.