Töissä: Ihmisen asialla
Anne Pyykkönen toimii Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen yleistoiminnan kehittämispäällikkönä. Sosiologia on antanut Pyykköselle vankan perustan asiantuntijuudelle.
Anne Pyykkönen toimii Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen yleistoiminnan kehittämispäällikkönä. Sosiologia on antanut Pyykköselle vankan perustan asiantuntijuudelle.
Seksityötä tekevät opiskelijat joutuvat salaamaan osan elämästään ja keksimään jo etukäteen selityksiä paljastumisen varalta, kirjoittaa Jaana Ahtiainen. Stigmaa käsitellään salailun lisäksi esimerkiksi tuomalla esiin sitä, mitä kaikkia muita merkityksellisiä rooleja omaan elämään kuuluu.
Kulttuurin harrastaminen on vahvasti yhteydessä luokka-asemaan. Suomessa elää suuri joukko ihmisiä, jotka eivät harrasta juuri mitään mikä yleensä ymmärretään kulttuuriksi: musiikin kuuntelua, teatterissa käymistä tai lukemista. Monen vapaa-aika on silti sosiaalista ja aktiivista, kirjoittaa sosiologi Riie Heikkilä.
Ammattikoulutusta uudistetaan palvelemaan työelämän tarpeita. Työelämällä on ammattikoulujen arjessa monia rooleja. Työelämä nähdään ”oikeana elämänä”, johon opiskelijoiden kuuluu suunnata. Toisaalta työelämän joustamattomuus nähdään ongelmana, eikä oppimisen siirtäminen työpaikoille sovi kaikille.
Sukupuolten väliset palkkaerot eivät ole seurausta vain yksilöiden valinnoista, vaan niitä tuotetaan ja voidaan purkaa poliittisin keinoin. Suomessa tasa-arvopolitiikkaa muotoillaan kolmikantaisissa työryhmissä, joissa työmarkkinajärjestöillä on suuri valta. Vallan kulisseissa toimitaan usein myös tasa-arvopolitiikan tavoitteita vastaan, kirjoittaa Paula Koskinen Sandberg.
Tiedon merkitys päätöksenteossa on Suomessa muuttunut nopeasti. Tiedon etsiminen erilaisten kokeilujen avulla on lisääntynyt, ja strategisen päätöksenteon vaatimukset taas korostavat sitä, että osa tiedosta täytyy sivuuttaa. Silti tietoon perustuvan päätöksenteon ihanteen voi nähdä vahvistuneen viime vuosina.
Moni suosittu vloggaaja on kertonut viime vuosina mielenterveysongelmistaan, ja aiheesta vloggataan nyt avoimesti. Vlogikulttuuri voi tarjota nuorille paikan, jossa kertoa kokemuksistaan ja tulla nähdyksi. Nuorten ei kuitenkaan voi odottaa ratkaisevan sen avulla itse ongelmiaan ilman turvallisten aikuisten ja yhteiskunnan rakenteiden tukea, kirjoittaa Ronja Mäkinen.
HPV-rokote annetaan Suomessa 11–12-vuotiaille tytöille, joiden odotetaan pohtivan järkevästi rokotteen ottamista. Kaikki eivät halua rokotetta. Myös rokotteesta kieltäytymistä perustellaan yksilölle järkevimmällä tavalla suojautua kohdunkaulansyöpää vastaan. Kyse ei siis ole yksioikoisesti rokote- tai tiedevastaisuudesta.
Työelämässä muutokset seuraavat toistaan kiihtyvällä tahdilla. Jotta muutosvoimien kanssa pärjätään, työyhteisöissä kannattaisi muun muassa huolehtia hyvästä vuorovaikutuksesta ja työkulttuurista, hyödyntää kaikkien työntekijöiden kykyä ennakoida muutoksia, sekä ylläpitää aktiivisesti kumppanuuksia, kirjoittaa Minna Janhonen.
Suomessa elävät nuoret Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset kokevat kaksoiskansalaisuuden identiteetilleen tärkeänä eivätkä haluaisi luopua kummastakaan kansalaisuudestaan. Moni nuori korostaa, ettei lojaalius jotain valtiota kohtaan ole muodollisesta kansalaisuudesta kiinni, kirjoittavat nuoria kaksoiskansalaisia tutkineet Jussi Ronkainen ja Marko Kananen.
Voiko kaksoiskansalainen toimia Suomessa sotilasvirassa? Venäjän ulkopolitiikan muuttuminen on tehnyt kaksoiskansalaisten asemasta Suomessa poliittisen kiistakapulan, ja siitä kärsivät tavalliset ihmiset, kirjoittavat sosiologit Jussi Ronkainen ja Marko Kananen.
Luontodokumentit ovat monelle urbaanille nykyihmiselle merkittävä villieläinten kohtaamispaikka, sillä lemmikkejä lukuunottamatta eläimet ovat pitkälti kadonneet arkielämästä. Ihmisten jäljet rajataan luontoa kuvatessa yleensä tarkasti pois, ja luonto ja eläimet nähdään ihmisistä erillisinä.
Kaksoiskansalaisuutta vastustettiin pitkään kansainvälisessä politiikassa. Voimistuneen globalisaation myötä vuosituhannen vaihteessa oltiin jo tilanteessa, jossa suurin osa valtioista hyväksyi kaksoiskansalaisuuden ja näki siinä etuja. Nykyisessä keskustelussa Suomessa painottuvat jälleen uhkakuvat ja haasteet, kirjoittavat kaksoiskansalaisuutta tutkineet sosiologit Jussi Ronkainen ja Marko Kananen.
Atomirotta-yhtyeen kappaleessa Osuu ja uppoo esitetään: ”Se heiluu, se keinuu, se hosuu ja uppoo”. Miltä 2010-luvun Suomen uusi uljas työelämä näyttää kirjailijoiden ja yhteiskuntatietelijöiden katsastamana?
Moderni kapitalistinen yhteiskunta ja ihmisten riippuvuusongelmat ovat kehittyneet rinta rinnan, kirjoittaa sosiologi Matilda Hellman. Selitystä voi etsiä kapitalismin mekanismeista: yhteiskunta toimii, kun ihmiset tavoittelevat tavaroita ja rahaa ja uskovat illuusioon niiden autuudesta.