Katujengeihin yhdistetyt rikokset ja väkivaltaisuudet ovat nostaneet esiin kysymyksiä nuorten suhtautumisesta yhteiskuntaan ja yhteiskunnan jakautumisesta. Keskustelussa ei aina olla ensisijaisesti huolissaan nuorista, vaan kyse on myös yrityksestä ylläpitää normatiivisia rajoja ”meidän” ja ”muiden” välillä. Tällöin eriarvoistumisen perimmäiset syyt jäävät huomiotta.
Rap-musiikki, kulutuskulttuuri ja näiden yhteys erilaisiin rikoksiin ovat herättäneet keskustelua mediassa viime vuosina. Erica Åbergin ja Annukka Saariston kirjoitus pyrkii antamaan näkökulmia näiden ilmiöiden tarkasteluun pohtimalla sitä, miten nuorista ja heidän kiinnostuksenkohteistaan puhutaan mediassa ja millaisia seurauksia yhteiskunnan yleistyneellä jengipuheella on nuorten elämään.
Mitä jengi tarkoittaa ja miten siitä rakentui sosiaalisia ongelmia ylimalkaisesti kuvaava käsite? Artikkelissaan Mikko Salasuo tarkastelee jengin sosiaalisten merkitysten rakentumista viime vuosisadan alusta 2020-luvulle. Ulkomailta suomen kieleen lainattu käsite viittasi alun perin neutraalisti porukkaan tai ryhmään, mutta sotien jälkeen siihen alettiin sovitella ja liittää erilaisia sosiaalisiin ongelmiin liittyviä merkityksiä.
Nykyisellään kouludemokratia rakentuu vahvasti oppilaskunnan hallituksen ympärille. Onnistunut kouludemokratia vaatii kuitenkin moninaisia toteutumismuotoja, kirjoittavat Ville Mäki ja Sari Hietamäki.
Sosiologiasta väitellyt Harley Bergroth työskentelee Mieli Lounais-Suomen mielenterveys ry:ssä vastaavana vapaaehtoistyön koordinaattorina ja kriisityöntekijänä. Yhteiskuntatieteellisillä tulokulmilla on paljon annettavaa kohtaamistyöhön.
Aivotutkimuksen kehittyessä aivoja koskeva tieto on levinnyt tutkimuslaboratorioista yhteiskuntaan. Viime vuosina puhe aivoista on yleistynyt etsittäessä ratkaisuja työelämän kipukohtiin, kuten työuupumukseen. Aivoterveysvinkit houkuttelevat tulkitsemaan ja huoltamaan itseä neurobiologisena työkansalaisena, jonka velvollisuutena on hallinnoida huokoista rajaa itsen ja työn välillä, kirjoittaa Venla Okkonen.
Matti Vanhasen syyskuinen Helsingin Sanomien kirjoitus “Suomi tarvitsee kansallisen metsärauhan” väittää, että Suomen nielu- ja monimuotoisuustavoitteisiin sisältyy puutteellisen tiedon vuoksi merkittäviä riskejä. Tällainen tieteellistä tietoa väheksyvä puhetapa on laajemmin jaettu käytäntö, joka pyrkii oikeuttamaan suomalaisen metsänkäytön vallitsevaa tilaa. Puhetavalla on vakavia seurauksia demokratialle, luonnon monimuotoisuudelle ja tieteen asemalle yhteiskunnassa.
Viimeaikaiset mielipidekirjoitukset seksityöstä ovat osoittaneet, miten keskustelut seksityöstä voivat takertua ihmiskaupan ja vapaaehtoisen seksin myymisen jaotteluun. Keskusteluissa onkin kysymys siitä, millaisia kokemuksia voidaan kertoa, kenen kertomusta uskotaan ja kenellä ylipäätänsä on mahdollisuus päästä turvallisesti ääneen.
Konservatiivinen, laajasti rahoitettu ja hyvin järjestäytynyt anti-gender-liikehdintä pyrkii heikentämään naisten ja sateenkaari-ihmisten oikeuksia eri puolilla maailmaa. Matti Pihlajamaa kertoo tekstissään, mitä jokaisen anti-gender-liikehdinnästä ja sen torjunnasta kiinnostuneen olisi hyvä tietää ilmiön ajankohtaisesta tutkimuksesta.
Keskustelu Ukrainan pakolaisista keskittyy usein tuen nopeaan mobilisointiin pakolaisia vastaanottavissa yhteiskunnissa. On myös tärkeää kysyä, kuka kantaa vastuun ukrainalaisten pakolaisten sosiaalisesta tuesta pitkällä aikavälillä. Sotaa paenneet tekevät itse jatkuvaa hoivatyötä, joka jää tunnistamatta ja tunnustamatta. Samalla he ovat jäämässä epävarmojen työmarkkinoiden vangiksi.
Purkutalkoot on Ilmiön uusi tapahtuma, jossa jatketaan keskustelua teemaviikkojen aiheista. Ensimmäisissä purkutalkoissa tutkijat keskustelevat koulutuksen eriytymisestä. Vapaa pääsy!
Herkkyys ymmärretään arkikeskusteluissa yksilöiden psykologiseksi ominaisuudeksi. Voiko se olla myös yhteiskunnallista keskustelua herättävä ja muutosvoimaa sisältävä ilmiö?
Endometrioosi ja kuukautismigreeni ovat esimerkkejä sukupuolittuneista sairauksista, joiden tutkimus kaipaa lisää sosiologista näkökulmaa. Näiden sairauksien hoito voi olla haastavaa ja potilaat pelkäävät sitä, että heidän oireitaan vähätellään lääkärin vastaanotolla. Lääkäri–potilas-vuorovaikutuksen lisäksi haasteet ovat usein rakenteellisia.
Uskomus Suomesta korkeakoulutettuna kansana on juurtunut syvälle. Jo vuosia tätä käsitystä on yritetty oikoa. Useilla aloilla aloituspaikkoja ei riitä kaikille halukkaille ja paljon puhutusta ”mahdollisuuksien tasa-arvosta” huolimatta korkeakoulutus eriytyy perhetaustan mukaan.
Asuinalueiden eriytyminen heijastuu myös kouluihin ja niiden tehtävään kasvattaa lapsista ja nuorista osallistuvia ja aktiivisia kansalaisia. Toteutuvatko oppilaiden pedagogiset oikeudet eriytyvien asuinalueiden kouluissa yhdenvertaisesti?